On meijän kotivarabloggaajien yhteispostauksen aika jälleen! Kiitoksia jälleen Tsajutin Satu sekä Korkealan Heikki porukkamme luotsaamisesta etteenpäin. Kesäkuun assiihan oli luonnonmonimuotoisuus, josta olenkin aiemmin kirjoitellut tässä. Ja postasin jo toukokuun kuulumissii tässä. Muuten olisi tästä kirjoitelmasta tullut pitkä kuin näläkävuosi. Pikaisia kuulumisia puutarhaan että alulle on laitettu taas kaikenlaista ja saahaan takasin kaikenlaista jos luonto niin suo. Tosin tottuuen nimissä suurin osa suorakylvöistä on tekemättä. Pidimme tässä männä viikolla pari pakkasyötä, joten olenkin ollut jarru pohjassa suorakylvöjen suhteen.
Aiheena luonnonmonimuotoisuus ja lajirikkaus on lähellä sydäntäni. Assiiseen perehtyissä olen pohtinut että miten myö ollaan tuotu ympärillemme, ulos, luontoon, pihhaan ja puutarhaan, ihmismaailman käsitystä siisteydestä ja mikä on oikein. Miksi myö niitämme voikukat alas kun niissä olisi niin tärkeitä evväitä pölyttäjille? Voikukat voi ajjaa alas vaikka juuri ennen kun ne alkavat siementää. Näin ne eivät pääsisi niin hurjana levviimään ja pölyttäjätkin saisivat evväänsä pitkän talaven jäläkeen. Pölyttäjien suosiossa on myös pihassa oleva hoppiipaju ja siinä käy sellainen huiske ja hurina, että se kuuluu ihan talon portaille saakka. Sanonkin ussein että myö elämme täällä Varmon kukkarossa. Olen usseimmiten tuikitietämätön monista menneillään olevista asioista. Sellaista on olla Varmon kukkarossa, pittää huolen omistaan ja antaa rauhan tunteen matkamiehille ja naisille. Meitä ympäröi sellainen rauha hiljaisuus mikä on harvinaista nykypäivänä. Ehkä sekin on osa luonnonmonimuotoisuuden vaalimista, ympärillä oleva hiljaisuus. Luonnonmonimuotoisuus on omalla kohalla sitä että antaa tillaa muillekin kuin ihmisajatuksille.
Mitäs meille kuuluu? No vilskettä on. Omenapuut kukkii niin kauniisti. Erräänä viikonloppuna löytyi autotallin nurkalta ilolientä nauttinut kyläläinen. Oli pistänyt maitokärrin viereen pitkäkseen. Kertoi käyneensä kaulailemassa lehmäsiä laitumella. Mietin vain että voi näitä maaseudun (poika)miehiä. Naiset lähtee kaupunkiin ja lehmätkin tyhjenee laitumilta. Kaikki viiään, jiäpi vain ne tuhkat pessään. Haikii on tunnelma kaiken kaikotessa kaupunkiin.
Ei niin suurta surruu ettei illookin. Onneksi saatoimme tarjota tälle väsyneelle matkalaiselle ees pienen onnen tunteen läikähdyksen lehmäsiin muodossa. Isäntä kuskasi sitten juhlajuomaa nauttineen herran kotiansa. Kaikkee sitä näkkee kun (plus) kolomekymppiseksi ellää.
Tyhjenevän maaseudun ympäröimänä, mietin mikä omassa elossamme vaalii muitakin lajeja kuin vain ommii tarkotusperiämme? Ensimmäisenä tietenkin nousee elläimet. Tuomalla elläimet takaisin maaseutumaisemaan. Se on suurin tekomme luonnonmonimuotoisuuden puolesta ja näköjään myös ihmissiin hyvinvoinnin. Elläimet tuovat mukanaan lantaa, jota maa ja maan elävät tarvijaa, tullee lissää hyönteisiä ja ruokoo linnuille. On ilahuttava nähä miten paljon lintuja on ja on tullut. Varsinkin pääskyssiin määrä on lissääntynyt. Lisäksi elläimet laiduntavat nurmia, joten tähänkään ei tarvis konneellista työvoimaa. Elläimet parturoivat kulkiissaan kasvuston ja tippauttelevat lanta- ja papanapommeja maan iloksi ja kengänpohjiin pitimiksi.
Lannalla ja papanapommeilla ravitaan myös puutarhamme kasvustot
Kierrätys ja ei niin justiinsa on puutarhurointini mentaliteetti
Luonnonmonimuotoisuudeksi lukisin juuri tämän maaseutukulttuuriperinnön myös, joista suurimmista ilon aiheista on laiduntajat. Harva tahtoo, jaksaa, pystyy ja viitsii ns. ihan huvikseen pittää elläimiä. Valehtelisin jos sannoisin että kaikki on aina auvoista hattaraa. Toisinaan mietin elläimistä luopumista tai päämäärän pienentämistä mutta kuitenkin kun kahon heitä yhessä, laumana niin jottain liikahtaa sisälläni, jossain hyvin syvällä. Maailma ja tilanteet muuttuu ja todennäköisesti meillä on isojen päätösten paikka tulossa elläimiin kanssa. Olen hautona näitä päätöksiä sydämeni alla ja tiiän, että ratkaisut jotka jossain vaiheessa tehhään ovat oikeet. Emme ole luopumassa kaikista elläimistä kokonaan mutta muutoksen tuuli on virreillään.
En ole ollut ns. niitä hevosnaisia vaan lehmät ovat olleet ne juttu. Ne ovat jostain syystä erittäin rakkaita vaikka olenkin suurimman osan elämästäni elämänyt iliman nautaseuroo. Lampaksiin lempeä luonne ja käsissä oleva oma villa, siitä tehty lanka on jottain perin juurin juurruttavvaa, josta en myöskään pystyisi luopummaan. Enkä vuohista. Koska ne on, noh, vuohia. Ne eivät pyytele anteeksi mittään vaan menevät tilanteeseen kuin tilanteeseen itsevarmasti, maailiman omistajan elkein. Enkä saata olla mainihtematta mehiläisiä. Miten mielenkiintoista on työskennellä mehiläisiin kanssa. Ne ovat hyönteisiä, niitä ei kesytetä mutta ne toimivat silti ihmisen kanssa tai sanotaanko että ihminen toimii niihen kanssa. Siinä on jottain niin mystistä etten ossaa sitä sanoiksi saattaa.
Kuulumissii kasvimualta
Muistellaan ajassa taaksepäin ensimmäissii kokemukssii omasta kasvimuasta. Ensimmäisenä vuonna olin sormi suussa kysseisen läntin kanssa. Paikalla oli aiemmin pidetty kasvimaata, joka oli sitten toimettomana päässyt villiintymään. Iki-ihana juolavehnä oli ottanut ns. tilan haltuun ja voikukka oli wing manina. Tähän vanhempi väki Turuska ehdotti jyrsimistä. Olin aivan ihmeissäni miten muka jyrsimällä saahaan tämä maa kuntoon. Noh. Tehhään silleen kerta aina on niin tehty vaikka olallani huuteli joku pieni hahmo että ei näin ei näin! Eikä sitä saatukaan kuntoon kysseisellä toiminnolla. Perunat kasvoivat iloisesti juolavehnäjuurakkojen seassa ja syksyllä revimme isännän kanssa pottuja maasta heinämaton alta (koska kitkeminen jäi). Ohtalamppu päässä. Lipsahti vähän myöhemmälle syksyyn tuo perunnannosto. Seuraavana vuonna ajattelin turvautua toisiin menetelmiin. Kärräsimme vanhaa pehkua ja heinää peltoon, jotta maa saisi orgaanista ainetta. Kesä oli superkuiva ja eihän sieltä heinien seasta noussut potun pottua. Seuraavana vuonna otimme järreemmät asseet käyttöön ja tyhjensimme urakalla palanutta lantapehkua ja voi pojat ja Immonen (täällä on semmoinen sanonta) kun saimme paljon perunaa! Yhdestä varresta saattoi nousta kympin ämpärillinen kultaakin kalliimpaa, oman maan perunaa. Olin välittömästi rakastunut kestopenkkeilyyn. Olimme tuoneet maahan mitä se kaipasi ja vastineeksi saimme muhevan multamaan, joka taas tarjoili meille ämpäritolkulla pottua.
Puutarhan satokausi alkaa aina raparpereista ja yrteistä
Valkosipulit myös ponnistelee kohti korkeuksia pitkän talaven jäläkeen
Kestopenkkeilyn lisäksi käytän rikkojen torjuntaan pressutusta. Juolavehnä on sinnikäs kaveri, se juhlien kuokkavieras, joka kiskoo kaikki ylimääräiset alkumaljat ja on juuri se, joka aina ilmestyy vaikkei kukkaan juhlista hiiskuisikaan. Tänä vuonna pressutin isomman alan kasvimaata, jonka kitkemistä joku emä välttelee. Toinen täsmäisku tehhään kanojen kanssa. Kanat muuttivat kesäkuun alussa liikkuvaan kanalaan ja saivat näin ottaa työn alle pienen pläntin kasvimaata kunnostaakseen ja lannoittaakseen. Ajatuksena olisi myös vappauttaa kanat laitumelle märehtijöiden sekkaan verottamaan kärpäsien lissääntymistä. Hyö saisivat tonkia ja rapsutella kärpässiin toukat pois lantakasoista.
Kanojen ulkoilutarha toimii kesänajan kanien paikkana - kanojen majoittaessa matkamökissään
Unelmana onkin että ihminen seuraisi näitä toimintoja sivusta. Kahtoisi mitä tapahtuu kun jatkuva muokkoominen ja mylleeminen konneilla jätetään pois. Kuinka elläimet ovat osa tärkeää kiertokulkua, vuodenkiertoa ja tätä kaikkea mikä meitä ympäröi. Haaveeni on ehkä hassu ja pieni. Ja työläs. Sillä yksi työleirihän tämä on, tämä on elämänmittainen matka ja jos ei koko elämän niin ainakin vaihe elämässä. Tuntuu kyllä perin ouvolta ajatella, että assuisin joskus muualla kuin tiällä. Tähän astisessa elämässä on aina edetty jonnekin. Koulusta kouluun, työpaikkaan, muutettu uuteen kottiin muutaman vuuen jäläkeen. Siksi tuntuukin perin ouvolta että nytkö oisimme saapunneet loppusijoituspaikkaamme. Että ennee ei tarvihtisi pakata nyssee ja nyssyköitä vaan saisi ihan asettua aloilleen. Kahtelemmaan tätä kaikkea hämmästyneenä ja hurmaantuneena, jotta tämmöistäkö on elo kun ei ole ennee kiire minnekään muualle.
Ihminen ei ole valamis. Tila ja myö muovaudumme koko ajan osaksi isompoo kokonaisuutta. Piemme pihhoo ihmisille siistinä, välttääksemme kärmesvierailut ja punkkipopulaation mutta samalla jätämme myös paikkoja, termiä käyttäen, rehottammaan. Nokkospuskissa mönkii perhosen toukkia, taivaalla tanssahtelloo pääskyssiin joukko, pikkulinnut pessii pöntöissä ja sammakko laskoo kutunsa ojjaan. Lemmikit nostelee näytille ihania pieniä kukkijjaan ja voikukissa pörree siitepöllyyn peittyneitä pörriisii. Paljon kaikkea pientä ahkeruutta tapahtuu ympärillämme koko ajan, kun vain maltamme jäähä niitä kahtommaan.
Pienisuuri teko, jonka jokkainen ihminen voisi tehä luonnonmonimuotoisuuen etteen oisi istua alas ja hengähtee. Vilikuilla vähän ylös, alas ja sivulle. Elämässä näkköö nimittäin kaikenlaista, kun malttaa pieneksi hetkeksi pysähtyä huokasemmaan.
Koulut on tältä vuuelta saatu päätökseen mutta halluisin tähän loppuun vinkata koulutuksesta, jota tarjoiloo Joutsenon opisto. Kysseessä on Edetään ekoina - linja, jota kuvaillaan näillä sanoilla:
Tartu toimeen kestävän elämän rakentamiseksi! Opinnoissa syvennytään ekologiseen ajatteluun ja ihmisen ja luonnon yhteyteen. Linjalla korostuu käytännön osaamisen ja käsillä tekemisen merkitys tulevaisuuden taitojen kehittämisessä. Opinnot toteutetaan yhteistyössä Schumacher Collegen kanssa ja ne toimivat väylänä ympäristöalan ja kestävyystieteen opintoihin.
Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö vaan halluun ihan tuua ilmi, että Suomessakin tarjotaan tällaista edistyksellistä koulutusta. Kirsikkana kakun päällä koulutus on täysin maksuton. Joutsenon Opiston visio on olla ekososiaalisen sivistyksen edelläkävijä vuoteen 2035 mennessä ja tämän vuoksi tarjoamme tämän uudistetun opintolinjan opinnot maksutta. Opiskelupaikkoja on rajoitetusti, joten ole ajoissa!
Pyyntöni onkin, että jos tiiät jonkun jolle tämä koulutus sopisi kuin kuksa kätteen niin viethän informaatiota etteenpäin. Tehtävänämme onkin kertoo ja tiedottoo kestävimmistä elämäntavoista heijän suuntaan, jotka eivät välttämättä ole koko assiista kuulleetkaan.
Muihen kotivaraihmissiin kuulumissiin pääset alla olevista linkeistä.
Kasvuvyöhyke 1
Kasvuvyöhyke 2
Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2023/06/luonto-hoitaa.html
Päiväpesän elämää https://paivanpesanelamaa.blogspot.com/2023/06/suuntanaomavaraisuus-kesakuu-2023.html
Kasvuvyöhyke 3
Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2023/06/suuntana-omavaraisuus-2023-osa-6.html
Evil dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=17192
Torpan tyttö https://torpantytto.com/2023/06/05/puoliksi-villi-piha-eli-biodiversiteettia-torpan-tapaan
Comments