Sillon kun myö tänne muutettiin en osannu ajatella tämmössii asioita sen syvemmin kun luonnonmonimuotoisuus tahi maatiaislajit. Tiijossahan ne oli, lajikato kummankin assiin kohalla. Mutta voisiko yks pien perhe tehä jottain sen etteen, että monimuotoisuus lissääntyisi maatilikulla? On kuukauven ensmäine maanantaina ja myö omavarraisuusblokkarien kanssa sukellamme luonnonmonimuotoisuuen sekä maatiaislajien maailimaan. Hyppee kyytiin, tule mukkaan, käy tuppaan. Mikä vallan itsellesi soppii.
Suuntana omavaraisuus on siis postaussarja, jossa meillä blokkaajilla on yhteinen aihe, josta jokkainen kirjottaa omasta näkövinkkelistään (kamala sana, en keksiny parempaa). Meitä omavaraistelijoita löytyy ympär Suomen ja kaikenlaista porukkoo on matkassa. Mikäs sen mukavampoo niin on jututkin sitten monimuotoisempia. Tässäpä ol alustus ja siirrymme aiheeseen.
Aihheen vierestä
Istahinpa kirjottammaan tätä kesken työpäivän, siis tilatyöpäivän. En käy ihe palakkatyössä vaan olen päässyt jäämään tänne meijän tilalle töihin. Omavaraisuusaatteemme kulukoo tämän muun tilatoiminnan matkassa oikein mukavasti. Parasta on kun saapi ihe sanella päivien kulun ja työtahin, miten se nyt aina mahollistuu kaikkiin muuttujjiin keskellä. Sää, yllätysvieraat (niitä täällä Karjalassa piipahtelloo), sairastumiset, muut hommat ja niin etteenpäin. Tännään meillä oli ja on työn alla vuohelan aitauksen korjaus. Sini Tellervo ja kumppanit todnäk ottaa yhteyttä hetimiten vuohiliittoon tahi muuhun ohheisjärjestöön. Heijän hartauvella tehyt reijät aijassa on paikattu kerta toisensa jäläkeen ja paikatun reijän viereen on heti tehty uus reikä. Sittenpä eräs emä sai tästä rallista tarpeekseen ja tahtoo ihe syyä herukkansa eikä antoo marjojen männä vuohien mahan täytteeks, jotenka esissä oli tarhan tuplaverkotus. Voi sitä ihmetyksen miäree. Tunnelma ol käsinkosketeltavan hämmästynyt, että mitä ihmettä täällä suhrattu koko aamupäivä. Kaikki reijät ummessa ja tihhii verkko ilmestynä tilalle. Kyllä sitä porukalla ihmeteltiin ja Vesku Domino hätäpäissään mutusti emän lettiä. Ei voi olla totta. Kyllä vain on totta. Kuppi se täyttyy tälläkin emällä. Elkeetten käsittäkö viärin. Vuohille on kyllä tarjottu yhteislaidunnusmahollisuutta muun lauman kanssa mutta vuohien mielestä sähköaita ei kosketa vuohia. Se koskettaa vain ja ainoastaan lehmäsiä sekä lampaksia, ei vuohia. Näin ollen tilajury tuli siihen tulokseen, että vuohelan tarha korjataan ja vuohet pysykööt tarhassaan. Päivittäinen kanalan katolla kiikkuminen alakoi ottaa emää hermoon aivan satasella ja viimeinen niitti alkoi olla kalutut punaherukkapensaat.
Ihe aihe
Sivupolokuja pitkin ihe aiheeseen. Sillon kun myö tänne tilalle muutimme kahoin asioita omasta näkökulmasta. Halusin kanoja, koska halusin omia munoja. Halusin lampaksia, koska no, halusin lampaksia. Kuitenkin jo tämän pienen muutoksen myötä horsmittunneet alueet aukesivat jälleen ja tilalle alkoi palata pääskyjä. En sitä silloin ymmärtänyt, että kaikki liittyi saapuneissiin elläimiin. Tietenkin myös meihin ihmissiin, koska meijän mukana tänne alakoi saapua elläimistöä. Näissä luonnonmonimuotoisuusasijoissa meillä tuppaa ehken unohtummaan, että ihminenkin on osa luontoa. Ei erossa siitä. Voi olla mahollistaja tai ei niin mahollistava - omalla toiminnallaan. Muihen elläimiin saapuessa laidunnus alakoi tehostua (myös siellä herukkapuskissa) ja tuli lissee paarmoja, kärpäsiä ja muuta lentävvee. Ja niitä pääskyjä ja muita pikkulintuja. Uutta eläjee alakoi valua tänne tilalle meijän mukana. Vaikka olihan täällä elämee ennen meitäkin. Hiiret olivat muuttanneet vinttiin ja oikein nätisti sisustanneet eli papanoineet joka paikan täyteen. Elämää on aina, olipa siellä ihmistä tahi ei.
Tietämättäni aloin rakentammaan ommaa unelmien maatillaa, jossa olisi monimuotoisuutta. Olisi tillaa kaikelle elävälle. Ja myö koittaisimme tulla toimeen. Ensimmäinen kasvimaan perustus oli täysi katastrofi. Ansaihtoo ihan oman postauksen. Kuitennii kun saavustelin ihteni permakulttuurin maailimaan, samalla aukeni toisenlainen maailma. Sellainen maailima, jossa ei tarvihtisi muokata, viäntee ja kiäntee vaan ladotaan vaan ja annetaan maan ja maan eläjiin hoitoo oma osansa. Ajattelin, että puutarhuria ei tule minusta ikänä eikä varsinkaan omavaraistelijaa. Mutta kas vain, permakulttuurin, kestopenkki, lämpöpenkki, kohopenkki ja lasagnepenkki (mitä eroa näillä on kun kaikissa vaikuttaisi olevan sama idea) tunsin löytäväni tavan viljellä maata kestävämmin. Se on sellaista luonnon kanssa yhessä tekemistä, ennakoimista eikä raivokasta kitkemistä ja itkemistä. Vaikka tällä hetkellä tekisi mieli vähän itkeä tirrauttoo kun tuntuu että puutarha näyttää rikkakasvikeitaalta eikä puutarhalta. Mutta toisaalta kun näkköö nokkosissa nokkosperhosen toukkia tahi pääskyperheen tanssahtelevan kesätaivaalla niin sitä sillon tuntoo tehneensä jottain oikein.
En tiennyt kaipaavani luonnonmonimuotoisuutta ympärilleni mutta sitä sain ihan varkain ja huomoomatta, aluksi ees ymmärtämättä, laiduntavien elläinten myötä ja kun lakkasimme höyläämästä pihhoo oppien mukasesti. Perhoset, kimalaiset ja muut pörriiset (mukkaan lukien mäkärät, itikat, paarmat ja muut prkln polttiiset) löysivät myös tiensä tänne. Samalla tiensä löysi myös lukematon määrä pikkulintuja (ja pari ärsyttävvee varista), koska heille oli ruokoo täällä meillä. Varikset ovat sen tähen ärsyttäviä, että viime vuonna ne nostelivat kaikki sipulin istukkaat ja tänä vuonna tanssivat ripaskoo porkkanapenkissä. Muutama porkkana onneksi selevisi hengissä tästä kulttuurisesta ilottelusta. Pihassamme kukkii tällä hetkellä niittykasveja, kuten niittyneilikka sekä päivänkakkara. Löytyy myös lemmikkiä, pölyttäjjiin kevvään ensmäine eväs eli voikukka, valvattia, siankärsämöä vaalenpunaisena sekä valkoisena. Kun myö ihmiset vain malttaisimme astua syrjään ja annettaisiin luonnolle mahollisuus tulla pihoille ja puutarhaan. Pienistä puroista kasvaa iso joki, kukkaniitty ja pörisevä joukko porukkoo tekköö taikojjaan marjapensaissa, omenapuissa ja tommaattien kukissa. Miten meiltä on päässyt kaikki unohtummaan? Luulemme, jotta markettiloista saamme evvään etteemme vaikka se eväs kasvaa jossain aivan muualla kun siellä marketin hyllyllä.
Maatiaisista
Ymmärryksen lissääntyessä ja järjen kehittyessä maatiaiset ovat vieneet palan sieluani vanhan ajan maille. Ymmärrys maatiaissiin kestävyyestä juuri näissä olosuhteissa ja osana ommaa perimää olen pikku hiljaa siirtymässä maatiaiskasveihin. Elläimistä maatiaisia meillä on Poppis, kyyttö eli itäsuomenkarjaa, koska totta kai itäsuomalainen nainen tarvijaa itäsuomalaisen lehmän. Vapun piti olla myös isk mutta hän näyttää enemp kyllä äykyn ja isk:n rakkauslapselta. Mutta se ei vähennä rakkautta Vappua kohtaan, koska olpa mitä ol, hän on meijän oma pieni. Lampaksissa Nomi ja Ramona on nimellä suomenlammas ja muu porukka on risteytystä. Olenkin haaveillu, että jossain vaiheessa meillä olisi muutama kainuunharmas kun entisestä porukasta aika jättää. Vuohissa on myös suomenvuohta, puhtauvesta en tiiä ja pienimmät on kääpiösekuleita. Tälleen jäläkikätteen olen harmitelluna etten hankkinu kanoja suoraan alhoja eli itäsuomalaisia tietenkin. Kanalassa vilistää jos jonniimoista porukkaa, pikku hiljoo oon koittana kääntää parvea alhoihin. Maatiaislajit on erittäin lähellä sydäntä, koska ne ovat kestäviä ja tehty tänne meijän olosuhteisiin pärjääviksi. Miten myö ihmiset ollaan unohettu tämä assii? Alkuperräisrotunautoja ei ennee tiloilla oikeestaan nää. Maitotilat on täyttynä ulukomaantuonneista, kun ne lypsäät paremmin ja ovat paremp luonteisia ja samalla kyllä kerrostalonkokoisia. Kyllä ihekin ihmettelin kun Poppis saapu pihhaan ja ol hän kyllä maailiman pienin lehmä, jonka olin nähny! Kyllähän sen vanhoista navetoista näkköö, että lehmät on entisaikkaan ollu aika paljon pienempiä kun nykynavettarodut. En vain ossoo ymmärtee kuinka vähän meillä Suomessa arvostettaan maatiaisrotuja, meijän omia rotuja! Hyö ovat pala meijän kotimaan historiaa. Kaikessa mukana olleet, ruuassa meijät pitänneet, puolustanneet ja isäntiin ja emäntiin rinnalle kaikki ajat eläneet. Nyt taputan siun sekä miun selekee ja sanon, että onneksi on meitä omavaraistelijoita, jotka koitamme pittää yllä menneihen aikojen tapoja ja elläimiä. Ei tuolla ulukopuolella, tehokkuutta ihannoivassa maailimassa pärjee omavaraistelija eikä maatiasrotu. Pietään nyt hiljanen hetki suomalaiselle maatiaissialle, joka kuoli sukupuuttoon aikannaan. Koitettaan pittee muista meijän maatiaisista kiinni. Yhtään ei ole ennee vara menettee.
Maatiaisia olen myös siirtänyt kasvihuoneeseen. Tommaattia on Evakkoa ja Savitaipaletta. Savitaipaletta on olemme päässeet maistammaan ja se on aivan hurjan maukasta. Meinasinkin niin että jatkossa viljelen Evakkoa ja Savitaipaletta joka kesä. Myös lanttua ja naurista tilasin maatiaismerkkiä mutta sinne ehätti luonnonmonimuotoisuus ennen minnuu. Sama kun elläimissä, koen että maatiaislajit kestää paremmin tauteja ja sääolosuhteita, joten sen tähen meijän suomalaismaalaisten tulisikin viljellä meijän maatiaislajeja. Vaikkakin allekirjottanneen kasvarissa kasvaa tälläkin hetkellä violettikukkaista chiliä, Bolivian Rainbow nimeltään. Mutta kenkään ei sulje toistaan pois vaan jospa ne mahtuisivatkin rinta rinnan kulkemmaan niin puutarhassa kuin kasvarissakin
Mites ne edistysassiit? Pottua nostettiin jo kesäpöytään, hunajaa käytiin linkoon (ja maisteltiin kukkeaa kesähunajaa), samasella reissulla rikottiin pikkusen selekee. Muista ottoo tästä lähin kaveri mukkaan, eläkä emä reituu yksinnään niitä hunajalaatikoita. Kukkaan ei ole vieläkkään tyhjentänä kaikkia karsinoita (mihin tämä aika valluu), on käyty lakastamassa, mustikassa, kantarellia kerreemässä, nautittu oman sadon sipulista ja valkosipulista. Entäs ne valkosipulin skeipit! Voi taivas! Syöty sallaattia, kurkkua, maisteltu tommaattia, raparperia ja muutama oma mansikka. Muihin vuosiin verraten ei vielä oo maailiman lopun fiilis, sillä aiemmista vuosista oppinneena tiiän, että kohta tämä on ohi. Lakat keitin suoraan hilloksi, muun sadon mätän pakkasseen, teen hapankaalia ja kurkkua jos saahaan kurkkua ja teeaineksia kuivoon. Niin toven teeaineksia on kuivattu enempi kun muina vuosina. Tuntuu hienolta! Omat teet ensi talaveksi. Elukoille tehtiin muutammii herkkukerppuja pimmeihen kuukausien iloksi. Voi kun ehtisi tehä enempi kerppuja ellikoille. Jospa niitä joitain lehväksiä vielä napsisi kuivummaan, jos vain kelit olisi suotuisat kuivumisen suhteen. Postausaiheita on kerätty takaraivoon talavikuukausia varten oikein isosti. Niistä pääsette nauttimmaan kun valakia huntu laskeutuu yllemme.
Muihen omavaraistelijoihen postauksiin pääsettä allaolevista linkeistä. Olkaatten hyvät! Ja hei kiitos kun vierailet täällä meillä. Jätänkin tähän lisäksi pyynnön. Voit ilahuttaa minnuu ja meitä kommentilla. Kommenttiloihen on aina mukava vastata! Tahi tökkee sitten sitä pientä sydäntä, joka täällä näkkyy. Siitä tiijän, jotta aikasi kanssamme oli mielekästä. Satoisaa elokuuta toivottelen täältä satteisesta Pohjois-Karjalasta!
Kasvuvyöhyke 1
Kasvuvyöhyke 2
Oma tupa, tontti ja lupa https://omatupajatontti.blogspot.com/2022/08/rinnakkaiseloa.html
Kasvuvyöhyke 3
Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2022/08/suuntana-omavaraisuus-osa-8-luonnon.html
Caramellia https://caramellia.fi/elokuu2022/
Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2022/07/suuntana-omavaraisuus-8-monimuotoisuus.html