Hei vain. On vuuen 2023 viimeinen yhteispostaus. Siinä se taas meni, yksi vuosi elämässä etteenpäin. Joulun aika alakaa olla käsillä. Ollaan suatu lunta ja pakkasta mukavasti jo marraskuussa, tietää tosin pitempee lämmityskautta ja puun menekkiä kun mittari huitelee - 20 asteen kylmemmällä puolen. Aiheena oli yhteenvetoa vuuesta, pitänöö lukkee aiemmat postaukset. Ei jää oikein mittään tähtihetkiä mieleen ruuan kasvatuspuolella, liekö niitä ollutkaan sitten tänä vuonna. Toinen haastelun aihe oli joululahjatoiveet. Ihmissuhteetkin tähän joulun seutuun nivvoutuu. Tartutaan siis aiheisiin. Kiitän jälleen Tsajutin Satua sekä Korkealan Heikkiä blogiporukkamme luotsaamisesta.
Kuulumissii
Otetaan mielen piältä heti poikkeen ikävimmät uutiset. Voi hyvänen aika sentään kun kuttumme Risotto sairastui. Koettelin pari päivää kotona hoitaa mutta sitten huomasin että kyykkää pissalle mutta mittään ei tuu. Vaikutti vähän pissatulehuksen oireilta. Ajelimme sitten emä kuttuyhistelmällä elläinliäkärriin. Ei osannu elli sanoa kun että ei hän ole koskaan pissatulehusta kutulla nähnyt mutta kyllähän tämä siltä vaikuttaa. Sitten kun se vielä ripaskankin lykkäsi. Risotto kun on kipiä niin se on kipiä. Ei maistu mikkään. Ei parhaimmat vellit, ei parhaimmat pajukerput, ei pihlajat. Pakkosyöttöä, pötsipastaa, kauralimaa, pellavalimaa. Kaikkea koitin tuutata kutun poskeen ja sitä kautta pötsiin. Ongin jopa lampaalta kaksi kertaa märepalan ja työnsin sen suuhun hälle. Sain myös kuningasluokan idean että kuskaan Risoton kylppäriin. Siellä on lämmin ja helpompi hoitaa. Kylypyhuoneemme haisi voimakkaan myskisesti eu de vuohelle ja niin haisee kuulemma vuohenpitäjätärkin. Oon aina sanonut että pyh ei nämä elukat haise. Ei varmaan haise ennee ommaa nennään mutta suatan siis ihe haista muihen nennään. Emä sekä elläimet. Tuli laukattua jumpat ja joulunavvaukset kuttuparfyymilla varustettuna.
Äiti ja tytär vierekkäin. Risotolla on olluna vähän huonoa tuuria matkassa ja sairasteltu on.
Risotto on ihana kuttu ja toivokaamme terveitä päiviä tulevaisuuessa.
Risotto on nyt palannut navettaan ja antibiootti jatkuu vielä muutaman päivän. Sitä on ihekin niin mahottoman kipiä kun elukat sairastaa. Tekkee mieli heittää hanskat tiskiin että miten sitä ihminen tälleen ihteensä kiusovaa. Kiintyy elukoihin, joita ei raaski syyä ja kuskoo lompakon nyörit auki liäkärriin että hoitakkee. Kaikki ottakee mutta hoitakkee kuntoon. Teho-osaston purun jäläkeen kun potilaskin oli jo kottiutettu, tartuin toimeen ja jynssäsin kylppärin ja samalla saunan. Olen perinteiden puolella ja kyllä se sauna pittää jouluksi pestä. Ja nyt oli vähän pakkokin. Oli sen verran ripaska lennellyt laattoja kohti. Mutta kerrankin. Ajoissa ollaan saunan siivouksen suhteen. Nyt on putslaakia ja puhasta. Pättii löylytelly joulunpyhät.
Yhteenveto vuuesta
Koitin tuossa miettiä yhteenvetoa vuuelle. Ensin meinasin männä nenä muassa taktiikalla mutta aattelin että on sitä jottain hyvveekin. Ensinnäkin omat langat näkivät päivänvalon. Sehän on mahottoman mukava assii. Vuosia siitä haaveilin, omat lampakset ja kaikki että voi kun oisi omat langatkin. Kehrätä ossaan ja meillähän tulloo kehreemistaijon kanssa vuosipäivä. Itsenäisyyspäivänä 2022 opin kysseisen taijon.
Tänä vuonna joukkoomme liittyi labbisneiti Terttu Ilona, joka tällä hetkellä teini-iän kuohuissaan saa pitempi pinnaisenkin puhaltelemmaan syvvään ja pitkään. Olimme lomalla ensimmäistä kertoo vuosiin ja mitä se reissu osoitti? Jotta kotona paras. Lomailija miussa on kuihtunut rusinaakin pienemmäksi kokonaisuueksi. Vaikka tottuuen nimissä hyvvää tekkee poistua tiältä tekemättömien töihen pyhimysalttarilta joskus poikkeen. Työt, ne ei lopu koskaan. Sietämään tulisi oppia. Keskeneräisyyttä ja loputonta työmaata. Että voi levätäkin vaikka kaikki oisi enempi ja vähempi kesken. Kotona on myöskin parasta se että saapi ommaa evästä, ihe laitettua ja jos hyvin on käynä niin oma kasvattamaa myöskin.
Terttu ja Peppi mummubiikel. Nyt on Terttu hujahtana mummeliisasta koossa ohi.
Tämä vuosi oli ruokapuolella vaikia. Toukokuun kuumuus tappoi melekein kaikki taimet ja mitä kuumuus ei kituuttanut riittämiin niin jatkuva vesisade vei. Perunaa meillä on ehkä talaven yli. Sipuleita on vielä omia, ne on niin mahottoman pieniä että hyvä että iliman suurennuslasia näkköö. Valkosipuleista saamme myöskin vielä nautiskella sekä omista lihoista. Kalkkunoita emme tälle kauvelle saaneet mutta kesän 2022 kasvateista on joitain ruhonosia vielä pakkasessa. Myöskin kukkopojat päätyivät pakkaseen. Miten katkeransuloista on kasvattoo pieniä - ensin ihastella kuoriutumista, kun ne hyppivät käillä syömässä ja sitten laitetaan evvääksi. Isäntä suoritti teurastuksen mutta emä ihe sitten nylki ja suolisti. Merkki seinään. Viisi vuotta sitten ei puhettakkaan tämmösestä. Uskoisiko jotta olen sama ihminen, joka isännän ollessa sorsapassissa kiljui sorsille paetkaa! Viskoen samalla kiviä vetteen. Eivät pahkeiset totelleet ja sorsapaistin tarpeita taisi isäntä tuua tullessaan. Tai se kun isäntä suurta ylypeyttä äänessään soitti ja kertoi jotta kaadoin vasan. Puhelimen toisessa piässä vallitsi syvä hiljaisuus. Itketkö sie? Isäntä kysyi ja silloin parahin ääneen että no itken! Miten se emä siellä ehtii sitä vassoo. Kuinka sie saatoit! Silloin pijin isäntee maailman bruttaalimpana immeisenä mutta nyt voisin kuhtua ihteeni semmoiseksi myös.
Oman lihan kasvatusta paljon mietin. Siirtyisimmekö riistaan vai miten tämä homma toimisi omalla kohalla. Joka tappauksessa kuhtu kohti ommaa on kova. Nelijalkaisia en raaski. Ei ole vain siihen. Enkä tässä sormella toisia osoittele, jokkainen rakentaa oman elämänsä omanlaisekseen. Jos se ei loukkoo kettään eikä tie ilikiitä niin hyvä niin. Elelköön kaikki kuten parhaaksi näkevät. Kalalla sitä tiesti myöskin elläisi mutta kyllä se pitemmän piäle käypi tökkimään. Jatkuva kalan syöminen.
Vuoden ja kasvukauven kohokohdaksi valikoituu lakkareissu Nurmekseen. Siellä emäntäystävä Korhoskan kanssa lakat mielen ja kielen piällä kellimme lakkamättäissä. Ei ollut kuin kauhoa ämpäriin, niin paljon niitä oli. Suolla oli hankala kävellä kun lakkoo ol niin jotta livetti. Samaten mehtävattu oli antoisalla piällä ja sen yhen ja ainuun kerran kun kävin vatussa, toin kottiin likimain 10 litroo kysseistä ihanuutta. Mustikka, puolukka ja karpalo jäi sitten heppeemättä tälle vuuelle. Mustikoita ja puolukoita ei ollut ja karpaloon en yksinkertaisesti jaksana lähteä. Mehtä oli kyllä antoisa tänä vuonna ja sieniäkin oli kuin sillä kysseisellä satteella.
Puutarha tarjoili kohtuullisesti herukoita, joita mummo on mehuttanut meillekin. Kiitos siitä. Omenat kuskasimme mehustamoon, likimain 180 litroo mehua saimme kahteen tallouteen. Kylläpä hampaita vihloo kun semmosen miärän nestemäistä omenoo tempasoo kitusiin.
Suurimpana kiitoksena omavaraisuuden suhteen on polttopuut ja puulla lämpiävä talo ja käyttövesi. Äärimmäisen työlästä, samalla äärimmäisen turvallista. Haimme juuri traktoriperäkärrillisen halkoja sisäliiteriin ja se tuntuu lottovoitolta. Aina ja joka kerta. Että nyt on puuta mitä viskoa leivinuuniin, saunanuuniin sekä keskuslämmitysuuniin. Tottuuen nimissä täytyy sannoo että viileisiin aamuihin ollaan herätty. Siinä kyllä sitkeimmätkin unihiekat karisoo kun heti herättyä kipasoo kylymään pannuhuoneeseen ja siitä liiteriin. Röijevää kassillisen halkoja uunin etteen ja suapi vielä ens yrittämälle tulille. Kyllä sen perrään aamukahvi maistuu erittäin hyvältä.
Vuosi 2023 oli omanlainen. Ei päästy supersatoihin mutta oppia ainakin saatiin. Että kasvupaikat kuntoon, pohjat ja perustukset hyviksi. Mietin myös että onko lopulta oma suunta kohti keräilevämpää kulttuuria. Mehästä saa vain niin monnii asioita eikä tarvihe tuhrata kuten kotipuutarhan kanssa. Kahotaan vain maaliskuussa miten käy. Vilikuilen kuitenkin siemenvarastoja ja kohta on purkkia ja purnukkoo ikkunalauvat täynnä. Ja turha hifistely saisi jäähä poikkeen. Perusjuurekset sekä tommaatit, kurkut ja sallaatit. Niihen varraan rakentelisin kotipuutarhan, se olisi fiksuutta.
Joulu
Mitä joululta toivon, on Ferreror Roche suklaa, se missä on kolme eri makkuu, neuloskelua ja kirja. Eikä hötkyilyä. Hötkyilyllä meinoon itse allekirjoittanutta. Harvemmin isäntä meuhkaa ja tiuskaa evväihen ja siivouksen suhteen. Kyllä sitä tahtipuikkoa ihan emä ihe heiluttellee. Meillä on ollut käynnissä uusi jouluperinne. Sulautamme yhteen kahen eri perheen joulun vieton, josta muodostuu sitten oma joulumme.
Tänä vuonna minimoidakseni pölyhuiskan heilutusta ja hermojen lepatusta olenkin koittanut käyttee ennakoinnin taikaa. Syksyn mittaan olen konmaritellut entistä elämee poikkeen. Turhuuksia ja kaapin täyttöjä laittanut kiertoon ja poistoon. Joululta en kaipoisi kun vain aikoo tärkeimpiin kanssa. Perheen. Perheellä meinoon pientä perhettämme, ommaa lapsuuen perhettä, isännän lapsueen perhettä, tätä lähipiiriä, joka meitä ympäröi. Vahvistuksena vielä, koitan tosissani pittee jarrua piällä hötkyilyn suhteen.
Varasin kinkun, se on tarhattua villisikkoo, jos oikein ymmärsin. Ihe menisin ihan kalapöyvällä ja laatikoilla, tietenkin rosollia (ei meijän kuttu Rosolli vaan se jouluinen rosolli), mutta possun pakaraa se olla pittää miesväelle. Muuten pöyvässä tuttu kaava. Laatikot, rosolli, kalat ja kinkku. Isäntä toi perinnepöytään imelletyn perunalaatikon ja siitä on tullut oma suosikki.
Joulutunnelman piäsyyn ei paljoa vaajita. Kunhan oisi kaunis kuusi tuvassa, kävisi se hauska pukki, se joka tanssittaa ja laulattaa. Laittaa hymyn ja joulumielen meijän aikuisiinkin sydämiin.
Joulukuussa koitan kirjoittaa kerran viikkoon kuulumissii.
Seuraavista linkeistä piäsettä lukemaan mitä muulle kotivaraporukalle kuuluu.
Kasvuvyöhyke 1
Apilankukka https://apilankukka.fi/rakas-paivakirja/
Kasvuvyöhyke 2
Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2023/12/suuntana-omavaraisuus-joulukuu-2023.html
Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2023/12/talvi-tuli.html
Kasvuvyöhyke 3
Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2023/12/suuntana-omavaraisuus-2023-osa-12.html
Evil Dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=1781