top of page

Kotivaraelo - asioita kalastuksesta ja elukoista

Hei vain. Kotivarakirjoittelijat ovat koolla jälleen. Aiheena joista valita täksi kerraksi oli kalastus, elukat, säilöntä ja ajatus, jos saisit muuttoo jottain niin mitä elossasi muuttaisit? Aloitettaan mielen piällä olevista asioista eli kuulumisista ja kiännytään sitten kalastuksen puoleen, sillä olenhan Kalastajan perijätär.


Kuulumisia

Nonniin. Kesä on olluna kuiva, kostee ja kaikkii siltä väliltä. Puutarhassa ei toinna tanssahella onnistumisen tanssia. En ole jaksana panostaa oikein mihinkään. Miksi? Siksi että teen yhtä elämäni isoimmista luopumisista tällä hetkellä. Asia ei ole omani, joten en siitä sen enempee tässä kertoile mutta jouvun herreemään luopumisen tunteeseen joka päivä. Luulin olevani assiin kanssa ok mutta ymmärsin etten ole. Joinain hetkinä olen miettiny muuttamista pakettiautoon ja karauttavani jonnekin hyvin kauas. Mutta sitten välttelisin kipukohtiini kohtaamista. Miettiny olen elukoitten pois laittoa mikä ihmetyttää, sillä elänhän unelmaani. Ymmärsin viimein senkin ajatuksen että kun elämän kokonaiskuormitus on kovvaa niin sitten sitä koittaa ehtiä vain äkkinäisiä pakoyrityksiä pois tilanteesta. Kun jottain muuttaisi niin helpottaisiko se? Hassun hauskojen, toisinnaan haikeiden maalaissattumuksien alla kuplii paljon kippiitä. Yksi kippee haava, jota olemme isännän kanssa kursineet on tämän paikan hankkiminen omaksi. Se oli suuri surunkantamoisten summa. Piti sisällään kaikki ihmiselon tunteet. Tila-assiit vennyivät pitkiksi ja nyt olemme vasta ymmärtäneet miten kovan kuormituksen alla olemme olleet niinä vuosina. Suhdanteet ja tilanteet olivat vain sellaiset että meijän tuli vain oottoo. Antaa aikoo ja ne assiit ol korkiimmassa käissä. Samalla kuitenkin rakensimme suunnitelmoo entäs jos ei onnistu. Mitä myö sitten teemme ja minne karautamme köörimme kanssa. Matka kohti ommoo kotia kurvaili kaikki mutkat ja mäit. En ole vieläkkään osannu asettua kodiksi tänne. Tuntuu kuin oisi kassi pakattuna ja mieli siellä sitten kun joskus piäsemme sinne ommaan kottiin. Siksi tunnen kaipaavani konkretiaa, että ommiin valintojen kautta rakennamme tästä ihtemme näköisen. Kodin.





Yli vuosi tässä on sitten koitettu ymmärtee tallustelevamme omilla tiluksillamme. Ajatukset ei ihan herkästi kiänny siihen suuntaan. Tuntuu että sitä kaipoisi sitä edellä mainittua konkretiaa. Silimiin eessä tapahtuvoo muutosta. Meillä se meinoo remonttia. Talo on alakanu ilimoitella ihestään, että jottain perusparannuksia oisi hyvä alakoo tekemään. Isäntä on enempi tarttuna toimeen ja myllänny pihhoo ja autotallia. Ihe olen kävelly vain ympyree mitä sitä tekisi vai tekisikö mittään. Onko tuo kukkapenkki jollekin tärkiä lapsuusmuisto? Entäs tämä huone? Tuo tapetti tai tavara. Eihän sitä semmoisia tarvihtisi miettiä mutta miettii sitä kumminkin. Auttaisiko se konkreettinen tekeminen sulkemaan haavoo kun alakaisi miettiä mimmoisen keittiön sitä tekisi ja mitäkä tapettia tulevaan makkuuhuoneeseen.


Edellissiin kappalleihen perusteella sitä luulisi ettei mene hyvin elossa mutta mennee. Kaikki on hyvin vaikka huoltakin on. Sitä se ihmiselo on. Pittää sisällään kaikkia elämän värisävyjä. Pittää vain varroa ettei väritä kaikkea ihan harmaaksi. Pieniä väripilikkuja pittää sieltä harmaankin keskeltä löytyä.



Väripilkkuni


Kalastus

Kalastus kotitarve-elossa. Mitä siitä kertoisin? Mittään lakijarg... assiita siis en tähän kirjottele vaan turinoin muuta. Meillä kalastus kulukoo sukupolovelta toiselle. Emä ihe on nuoruuessaan käyny pilikittelemässä SM-kisoissa asti ja palkintopallillekin noussut perhesarjassa. Ei mikkään niin sanotusti suosituin harrastus tuolloin teini-iässä mutta nyt on mukava muistella. Kalastus on mukavoo puuhoo. Varsinkin kun isä Turuska huolehtii koko perheen pilikkireput kuntoon ja muut kalavehkeet elikkäs olen syntynä kalastajan kultalusikka suussa. Kala on hyvvee ruokoo mutta tottuuen nimissä pittää sannoo, että kyllä se jossain vaiheessa tympii. Kun olet ammentanu appeeksi keitettynä, purkitettuna, paistettuna ja höyrytettynä, pullana ja laatikkona niin kyllä se vain jossain vaiheessa tökkevää. Kalastus, kuten sienestys ja marjastus, niin parasta on se "saalistamisvaihe" mutta auta armias se putsaus, perkaus ja siivousvaihe. Sen jättäisin välistä. Kaikissa noissa edellä mainituissa aktiviteettiloissa. Kalastus passailoo kotivaraimmeisen elloon oikein hyvin. Se on järven karjoo, jota saat pilikitellä reppuusi ihan jokkaisen oikeuvella. Katiska- ja verkkohommelit vaatii maksuja mutta niistä en sen enempää lähe avvailemmaan.


Vesielementtinä on ihelleni jottain todella syvvää. Siinä on sitä jotakin. Mikä mahti sillä elementillä on. Miten hetken tyyneyvestä voipi muuttua tyrskyävvään. Kuinka kuikan huuto kantautuu kauas ja välillä iän on vain pieni liplatus. Mitä kaikkea sen uumenissa ellää, mistä myö emme välttämättä tiijäkkään. Eikä kukkaan voi sitä kesyttää. Toisaalta se on kuin palluu ihmiselon alakujuurille, emon kohtuun. Kun uijessa sulukoo silimät ja tuntoo kuinka ves kannattelloo koko kehhoo, se luopi turvoo. Siltäkö immeisen alusta tuntuu kun se emon vatsanpeitteen sisällä kelluu? Kuinka herkkä ja hieno elementti vesi on ja samalla minkä mahin se pittää sisällään.




Kuva laiturin nokasta




Kotitarve-elläimistä

Näin kesän jäliltä ja loppukesästä ajatus kotitarve-elukoista on työläs. Eikä tämä ajatus johu niistä elläimistä vaan tästä kesästä. Kesä on niin lyhyt ajanjakso, jonka aikana tapahtuu paljon asioita. Asioita, jonka mukkaan et vain ennätä sillä olet vain yksi immeinen. Meilläkin navetassa assuu jos monniinmoista eläjee ja kaikissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Kuten meissä kaikissa. Kana on pieni mutta on kulumakunnan suurin sotkija, vuohet ja lampakset papanoi mikä meinoo, jotta ne on siistijä ja kohtuu heleppoja eläjiä pittee. Nauta on rakas mutta raskas. Syöpi paljon ja paskoo sitä enempi. Kotitarve-elukat opettaa huolenpijosta, työstä ja vastuusta. Paljosta olen kiitollinen näille navetan asukeille.


Enemmän elläimistä kirjoittelen vaikka talaven syämmellä. Omat postauksensa kaikista lajeista joita meillä asustelloo.


Mitä muuttaisin kotivaraelossani

Mitä muuttaisin nykyisessä elämäntilanteessani? No tuota en oikein tiijä. Tai no tiijän. Halluisin jonkun tutun lomittajan ja päästä siitä kynnyksestä yli kyssyy apua. Edelleen miussa assuu se sama ihminen ken tykkäsi lähteä vanhempiväki Turuskan mökille. Lähteä soutamaan pitkin järven selekee ja nukkua saunatuvassa. Se aika on ollut todella vähissä maallemuuton jäläkeen. Oma paikka sittoo, elläimet sittoo mutta oisinko valamis luopumaan elukoista sen tähen että jonkin kerran kessään pääsisin mökille. Kun se mökki sijaitsee vielä niin hävettävän lähellä!


Ollaanki sovittu isännän kanssa riemukkaan ja railakkaan, ehkä hitusen väsyneen sanastelun jäläkeen että ensi kesänä pietään vappaapäiviä. Yksi viikkoon. Emme tohi uuvuttoo ihteemme näissä tilan töissä. Lisäksi lähemme välillä pois tiältä tekemättömien töitten iäreltä. Ne eivät ota loppuakseen eikä varsinkaan silloin kun niitä kahtelee kaksi väsynyttä silimäparrii.


Marjastus ja siinä villitsevä hulluus

Elokuu on satokuukausista mehukkain. Lakassa kävin marjatoveri Korhoskan luona. Lakkaahan ol niin jotta livetti. Ensimmäisenä marjastuspäivänä emme meinannoot malttoo lopettoo vaan lopulta sanoin toverille, jotta nyt myö laitamma silimät kiinni ja lähemme. Tämä marjanmahti ei tiältä kerreemmällä lopu. Selekä viäränä kannoimme ämpäreitämme kohti ystävättären hoppiinuolta eli Tojotoo, koska sehän jos mikä on tosimarjanaisten auto.


Marjameiningit jatkuivat kun palasin kotinurkille. Isä Turuska ilimoitti löytäneensä mahtaisain mehtävattupaikan jonne sinkosin heti lakasta päästyäni. Ja voi kuinka sitä marjan mollukkoo siellä olikaan. Keräsin kaksi vitosen ämpäriä mehtävattuja ja sama ol sielläkkiin paikassa. Silimät piti laittoo kiinni ja kävellä autolle. Jättee kaikki se marjanmahti taakse ja miettiä että kyllä mie tänne vielä palloon kerreemään. En unnouta teitä.


Tämän mahtaisin marjakuun pilasi kuitenkin hammasliäkärikeikka. Olin mänössä näyttämään mahollista reikee hampaassa kun sain ilouutisen ettei reikee olekaan mutta mites nämä viisurit. Otetaanko poikkeen, kysäisi hammasliäkär. Kaikki neljä. Ja kerralla. Asiasta mittään tietämättömänä, iliman valamistautumista ja hammasliäkäriä pelekeeväni huomasin kuiskoovan panniikissa joo. Kohta naamani oli pistetty puudutusta täyteen entisaikaisten kidutusvehkeijen näkköisillä piikeillä. Huomasin ristiväni käteni ja toistavani Isä meidän. Ei ole olla oltu hyvin lähheisissä välilöissä rippikoulun jäläkeen näihen sikermiin kanssa mutta nyt huomasin ristiväni käteni ja mielessä mantroovani pelastusta.


Siihen tyssäsi siis se elokuun alun marjameininki. Kippiiksi tulin. Erittäin kippiiksi ja makasimme monta päivee narttuporukalla sohvalla. Koirat varmaan mietti että aika paljon viepi tilloo heijän päiväunipaikalta tuo emä. Noh jottain hyvvee siinä makkoilussakkiin. Olin toivona koko kesän että oi kun voisi vain olla ja maata. Ja sitä sain todella tehä kipulääkepäissäni. Käit kaipasi kuitenkin tekemistä, joten neuloskelin elämäni ensimmäiset villasukat. Kyllähän ne sukilta näyttää ja ihelle välttää. Omista lampaista, omista villoista tehyt sukat. Niillä on semmonen tunnearvo ja hymykyky huulille että se hitusen pelasti viisurihommasta koitunutta tuskoo.



Ihan näin riehakkaita emme narttuporukkani kanssa olleet


Siinäpä niitä heinäkuun ja elokuun alun kuulumissii. Tuttuun tappaan muihen kotivaraimmeisiin elosta piäset lukemaan allaolevista linkeistä. Marjaisaa elokuuta siulle lukijani. Mustikat mielessäin päätän tämän kirjoituksen.


Adjö.



Kasvuvyöhyke 1


Kasvuvyöhyke 2


Kasvuvyöhyke 3


Kasvuvyöhyke 4


Kasvuvyöhyke 7



281 views4 comments

Recent Posts

See All
bottom of page