Hei vain. Meillä kotivarabloggaajilla oli syyskuun aiheen maholliset surkeiden sattumusten sarjat. Kun elossa eli elämässä on muitakin, esmerkin elläimiä niin mitä tapahtuu jos elämän kiäntöpuolen asioita tapahtuu? Kuka hoitaa elläimet, tilukset? Kehen ja mihin tukkeuvumme ja mikä suunnitelma kaivetaan essiin jos ja kun vastoinkäymisiä tapahtuu. Matkaamme kohti kirjoituksia luotsaa Tsajutin Satu sekä Korkealan Heikki. Kiitos heille siis siitä!
On syyskuun ensmäinen kun kirjoitan tätä. Tuntuu vaikialta kirjoittaa kun sain tiijon että eräs tuttavamme on siirtynyt ajasta ikkuisuuteen. Kuolema ylleensäkin käsitteenä ei ole elämässä yllätys, sillä se on aina läsnä. Se ei hiiviskele nurkissa eikä vaineksi verhon takkoo vaan se kulukoo kanssamme aina, kuten elämäkkiin. Ihan samalla tappoo se meijät yllättää, uuen elämän alaku kasvamassa sydämen alla kuten toisista irti piästäminen. Molemmat voipi yllättee ihan yhtälailla. Enkä sano että toinen ilossa ja toinen surussa. Noihin molempiin hetkiin mahtuu monnii monnii tunteita. Sekkiin tunnepuoli riippuu niin monesta assiista. Tilannekohtaisia asijoita siis.
Mikä siis on meijän tilan suunnitelma jos kinttu katkivaa, syttyisi tulipalo tai jottain muuta vastoinkäymistä. En ees halluisi kirjoitella näitä ylös kun kylymät värreet kulukoo pitkin selkänahkoo. Tai mitä tapahtuu kun myö ikkäännymme. Näin kolomenkympin plussan puolen kun olen niin toistaiseksi vielä niin kinttu nousoo ja eläkeikä siintää jossain siellä hamassa tulevaisuuessa. Olenkin miettinyt onko tämä vaihe ennen elämän seuraavoo vaihetta? Sanotaan että immeistaimilla on niitä vaiheita mutta eivät ne taija todellisuuessa koskaan loppuakkaan. Ne vaiheilut. Meiltä vanhemmiltakaan immeistaimilta. Kymmenen vuuen piästä olen piälle nelikymppinen ja muksut ovat jo nuoria aikuisia eikä isäntäkkään ole vielä viittäkymmentä. Liekö ostamme moottoripyörän ja porhallamme auringonlaskuihin ( toim. huom. isäntä osti tosin kyykkypyörän kolomenkympin kriisissään ja ihehän ostin lehmän niin ne vaiheilut nähtiin jo. Nähkäämme siis mitä seuraava kymmen tuo tullessaan). Muutammeko sitten joskus eläkepäivillä kaupunkiin vai nökötämme onnellisena tiällä korpelaisina. Tosin se kaupunkivaihekin nähtiin jo. Eipä sitä siis elämästä ikinään tiijä joten kahtokaamme kymmenen vuuen päästä miten se elämä emällä makkoo. Toivottavasti elämää on. Rakkautemme on suavuttanu rippikouluiän. Viisitoista vuotta sitten isäntä vei moottoripyöräajelulle ja Slipknotin keikalle. Nyt viisitoista vuotta myöhemmin tyhjäsimme viikonlopun elläinten katosta lannasta. Paskaa ei piäse pakkoon näillä tiluksilla. Joka nurkalla on joku keko, läjä tahi papana joka oottaa talikoimasta. Talikko ja kottari. Niillä pärjee maalaiselossa hitusen paremmin kuin moottorpyörällä. Haaveissa on että yhteinen taival jatkuisi tuonne hammaan tappiin. Että meillä oisi isännän kanssa elämänmittainen matka yhessä. Sitten joskus emällä ihellään oisi pitkä hoppiiputtoustukka ja isäntä näyttäisi perintönä saavan kiiltävän kaljun kun elämä tästä etteenpäin meitä kuljettaa.
Mutta siihen suunnitelmaan. Jos toiselle meistä kävisi perruuttamattomasti jottain niin navetan väki lähtisi poistoon. Se on ihan fakta-assii. Olemme tästä keskustelleet. Yksin oisi rankka tätä tilatoimintoo ja ohheisähvääriä pyörittee. Jos kysseessä oisi kintun katkiiminen turvautuisimme sukulaisiin ja naapurloihen. Sekä tietenkin toisiimme. Lapsukaiset ossoo myös ruokkii ja liikutella elukoita ja tietävät kuinka perusarki pyörii, joten heistäkin on suuren suuri apu jo yhteisessä elämäntavassamme.
Kasvimaapuoli työllistää myös, joten jos oisi pitempi sairastelukeikka tiijossa niin silloin saisimme unnouttoo viljelyn. Tosin puutarhassa on omenapuita, luumupuita, kriikunoita ja herukoita, joten ihan täysin kaupan varraan emme jäisi. Lisäksi meillä on yhteisö, ollut aina perheen kesken ja jaamme perunoista, sipulista, kurkusta ja tommaateista toisillemme. Turvaamme toisiimme myös kriisin sattuissa ja ojennamme auttavan kätemme. Yhessä olemme enemmän. Sen kun tämä koko ihmeiskansakunta muistaisi ja pittäisi mielessään.
Yhteisöllisyyen merkitystä ei pie vähätellä. Sitä pittäisi pikemminkin nostoo. Kun tuossa taannoin itkeskelin piäsenkö lomalle jota niin kaipoon (tosin nyt on tunne että mihinkä sitä kotoonta immeinen lähtisi) niin pikimmiten kilahti kaksi viestiä että jos ei järjesty muuten niin tulen. Kiitos vain Hannalle ja Evelle kun heitittä pelastusrenkaan, että oisi miunkin mahollista osallistua isännän äiteen syntymäpäivämatkaan kohti pohjoista.
Tulevoo ei toinna pelätä, tässä on ihelläkin työstämistä elämän kolhujen jäläkeen mutta silti kannattaa olla suunniteltu kun ja jos sattuu se mitä jos. Uskon vielä että maailimassa on hyvvee jäljellä ja appuu löytyy jos sitä tarvijaa. Tärkeintä olisikin osata pyytee appuu ja ennen kaikkii ottoo sitä sitten vastaan kun sitä tarjotaan. Tässä on meillä suomalaisilla vissiinkin opettelemisen paikka.
Kuulumissii
Mitäs tilalle kuuluu? Kiitos kysymän hyvvee. Puutarhapuolella näyttäisi tulevan iso omenasato, joten mehuttamoreissu olisi tiijossa. Hunajaa tuli harmillisen vähän. Perunaan iski rutto ja kukko perkasi porkkanapunajuurimaan. Siltä se satotilanne nyt sitten näyttääkin että pääpuutarhurina on ollut pihakukkomme Poika. Myöskin vuohemme Risotto oli pyörähtänyt aidatulla kasvimaalla latvomassa sipulit. Nice.
Tyrnäväläisistä tipuista näyttäisi olevan kolme kannaa ja neljä kukkoa. Kauneita on kaikki kukkopojat mutta pienessä kanalassamme ei mahu kaikki olemaan sovussa keskennään, harmillisesti.
Mehtyykausi on myös startannut. Koiramme tosin ovat sohvalinjaisia ja mehässä on käyty lähinnä höntsäilemässä ja vähän kokkeilemassa miten juoksu kulukoo. MummeLiisa eli biikelimme Peppi täytti kymmenen ja vähän alkaa kolleet kelit nivelissä tuntua. Mehälle tosin mieli tekköö isännän kanssa niin jonkunmoista lenkkiä hyö varmasti käyvät tekemässä. TerttuLiisa eli labradorineiti Terttu Ilona vasta harjoittellee noudon saloja. Niin toven. Tänä aamuna heräsin hihkaisuun mitä ihmettä naapurin koira tekköö kuistillamme! Terttu siitä niin ilostui että ilopissa lirahti pestylle etteisen matolle. Mänimmä ommiin koiratyttäriimme kanssa ulos ja sanoin naapurin pojalle että pittäisikö siun nyt siirtyä niitä jäneksiä kahtelemmaan muualle kuin meijän etteiseen. Ei kuulemma. Tunnin piästä kuului taas itkua oven takkoo ja sanoin että eihän meillä ennenkään ole vieraita ovelta pois kiännytetty että tulehan tuppaan. Hän oli siis taannoin meillä melekein viikon hoijossa, joten taisi olla ihan mukavoo kun tuli omasta tahosta uuelleen. Menimme sitten porukalla ulos Into miehen kanssa ja kysäisin että lähetäänkös myö Into kuule kotia. Näytin hihnoo ja Into loikkasi oikein iloloikan ja tarjosi että pistähän hihna kiinni. Kävelytin sitten muutama sata metriä herran ommaan kottiinsa ja kyselin että etkö omatoimisesti osannu tätä matkoo kulukea kun pittää ihan kottiin asti saatella. Sain vastaukseksi rennon letkiitä hännän heilutusta.
Vaikka tämän kertainen aihe olikin ei kovin elämän iloinen mutta kuitenkin elämään kuuluva. Nykymaailma tahtoo vähän piilotto kuolemoo, ikäviä asijoita koska toisinnaan jotkut ränkyttää #positivevibesonly. Ihe olen hitusen allerginen tälle ajatusmaailmalle mutta sallittakkoon se heille ketkä sen omaksi tuntoot. Kuolema on läsnä niinkin arkisessa assiissa kuin syömisessä. Syyäkseen ei saisi kenenkään elämee piättee. Ihe olen sitä mieltä että päättyy se perunankin elämä kun sen keittokattillaan laittaa. Kuitenkin se perunankin elämä jatkuu, myö saamme siitä energioo jotta jaksamme ottoo askeleita toisensa perrään ja nousta seuroomaan uutta auringonnousua. Tarkennan vielä että missään nimessä en kannata nykymaatalouven mittakaavoja, kivikautisia ajatuksia maitoelläimistä. Monessa assiissa oisi päivittämisen paikka mutta niinhän sitä sanotaan että iso laiva kiäntyy hittaasti.
En tiiä voipiko ihmiskunta ennee tämän ettäämmäs männä ruuan alkuperästä. Paljon puhutaan elläimiin oikeuksista ja hyvä niin. Soisin, nään ja tunnen sen kuitenkin niin, että kaikki ketä meilläkin omassa pihassa on teurastettu, nostettu ja tuotu lautaselle niin se tunne on eri, kun on omasta maasta. Koskee ihan kasviksia kuten lihaperräisiä tuotteita. Munoja. Maitoja. Sammaa kiitollisuuen tunnetta ja tiiän mitä syön, sitä ei vain kaupan evväistä saa.
Tuttuun tappaan allaolevista linkeistä piäset lukemaan muihen kuulemiset.
Kasvuvyöhyke 1
Kasvuvyöhyke 2
Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2023/08/suunnitelmia.html
Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2023/09/ikaantyvan-puutarhanhoitajan-vinkit.html
Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2023/09/suuntana-omavaraisuus-syyskuu-2023.html