top of page
Search

Satojuhlat vuodelta 2025 sekä syntymäpäiväaatokset

Tämä kirjoitus on osana Suuntana Omavaraisuus blogiyhteisön kuukausipostausta.


Kuulumiset


Pakkasaamun jäläkeen voi kuulla kuinka lehet putoavat puista. Teeriin kukerrus kantautuu jostain kaukaa. Kuura peittää maan ja pihamaa kiiltelee jäätyneissä yökasteen pisaroissa. Suljen silmät ja ilmassa tuoksuu syys.


Sieltä se aina saapuu, syksy. Intensiivisen kesän jäläkeen kohtaamme jälleen. Syksy ja pimenevät illat on kekrin seutuun syntyneen lempiaikaa vuuesta. Kun iltatöillä hämmästyt että kello on vasta seihtemän ja olet jo menossa sisälle. Aamuisin pelloilla viipyilevä usva on kaunis. Auringon sätteet siivilöityvät heiniin haituviin ja samassa aurinko katoaa pilven taa. Aamun hetket on kauniita mutta katoavaisia.


Aamujen pimmeintä hetkeä rytmittää teekuppi ja neulos. Vain pari rivvii, ehkäpä neljä, luppaan ihelleni. Tänä syksynä olen siis viimein tarttunut puikkoihin ja aloittanut ensimmäistä villapaitaani. Paijasta tullee niin kaunis! Kun neulomaton lampuri opettelee neulomaan niin kaikki maailman ihmeet käyvät varmasti myös todeksi. Neulominen on todellakin ihme omalla kohallani. Luulin sen taijon hypänneen naislinjassa tämän emän yli mutta sieltä ne puikot löytävät yhteisen soinnun. Jaksan vain hämmästellä. Minnuun kässiini kautta lanka muotoutuu kauniiksi pitsikuvioiseksi villapaidaksi.


ree

Ommiin lampaihen langat ikuistettiin suolla erräänä kesäyönä.



Satokausi 2025


Puutarhan sadossa ei paljoa tarvihe hihkua tänä vuonna. Kesäkuun kylmyys ja heinäkuun helteet kyllä nitistivät sadon. Mikkään ei lähtenyt kasvuun, sitten oli kuivaa kuin Saharassa. Peruna mennä porskuttaa, sitä saamme kellariin. Puutarha tietenkin antoi viinimarjoja ja omenamehhuu on teetetty mehuttamossa. Kiitos eläkeläistiimimme, joka keräsi viinimarjat ja taikoo ne lopulta mehuksi. Ihelläni ne viikot meni sairastellessa ja hunajahommissa. Viljelylaatikoista ei ole siis satoa nostettavaksi. Sipulit jäivät peukolan kynnen kokoisiksi ja pavut eivät vain jatkaneet jalkojaan. Tomaatit eivät punaposkin punerra vaan vihertävät sekin edestä. Vihreää tommaattia meillä on kilotolkulla. Kurkut kuukahtivat suurin osa jo istutusvaiheessa, liian tymäkkään ne istutin. Käsi siis pystyyn virheen merkiksi. Lopulta uuet kurkut nousivat jaloilleen mutta sato jäi pieneksi. Semmoinen vuosi siis tämä. Mehissä olemme myös juosseet ehtimässä sieniä. Heinäkuun helteet tekivät senkin että sienillä ei Varmon kukkaron nurkilla juhlita. Yhden pannullisen saimme tatteja ja kantarelleja. Maiteroisia eli haaparouskuja ehimme edelleen. Todennäköisesti emme omilta nurkilta niitä tule löytämään.


Omavaraisuuden onnistuminen tälle vuuelle on polttopuut. Niitä on koko talven tarpeiksi ja appiukko tuli avuksi ja täytti koko liiterin. Puut liiterissä on kuin laittaisi rahhoo pankkiin. Päiviin kylmetessä lämmittävin näky on täysi puuliiteri. Leivinuunin lämpö leviää kylmenevviin nurkkiin ja käperrymme sisälle. Talomme lämpötaloudessa tullee myös olemaan muutoksia. Ulko-ovestamme vettää ja lujjaa, ovi on alkuperäinen 60-luvulla paikoilleen laitettu. Vinka käypi väleistä mutta onhan puusepän tekemä ovi kaunis ja ainutlaatuinen. Nämä pienet talviajan murheet on annettu anteeksi ja käyty vain lissäämässä villasukkia ja välikerrastoa kylmimpinä päivinä. Mutta nyt on luvassa muutos! Toukokuussa isä Turuska pystytti isännän kanssa terassin rungon omasta puutavarasta. Kesällä sudimme valkeaksi rungon ja nyt viimein syyskuussa nostelimme ikkunat paikoilleen. Pari pokaa vaatii vielä hiomisen ja uudelleen maalaamisen ennen talvea. Ja tietenkin sen oven. Olen päättänyt että kuisti on liian heppoinen kutsumanimi, joten kutsun uutta tillaamme verannaksi. Siinä voi nautiskella aamuteet, iltapäiväteet ja iltateenkin. Kahella kaunista pihhaamme, joka on muovautumassa meijän omaksi. Verantamme oli siis nollabudjetin rakennuskohde. Puutavara oli ommaa, ikkunat saatiin isännän kaverilta ja työväki oli omasta takkaa. Vain rakennustarviketta, kuten ruuvia jne piti käyvä niin että raha vaihtoi omistajaa. Ja sitä maalia.


ree

Pari ikkunaa on maalattavana ja ovi on jo mallinnettu millainen.



Ajankierto ja haaveista


Lokakuu on myös syntymäpäiväkuukauteni. Halluunki tässä samalla tehä pientä yhteenvetoa taakse jääneestä ajasta. Matka maalle on ollut merkityksellinen. Mitä toivoin alle kolmekymppisenä? Muuttoa maalle elläinlauman emännäksi. Ei ollut sen suurempia suunnitelmia mitä ja missä. Kun vaan päästäisiin maalle. Tietenkin toivoin nykyistä kotipitäjäämme Kesälahtea tulevaksi kodiksi mutta isäntä ei ajatuksesta niin innostunut. Mutta kuitenkin. Tässä sitä ollaan. Isännän sukupaikalla, elläinlauman emona juurikin siellä Kesälahdella. Ne haaveet, joita toivoin, ne ovat toteutuneet. Kiitos siitä. Jos tämän kaiken näyttäisi sille alle kolmekymppiselle miulle, hänellä loksahtaisi suu lattiaan. Kuinka tämä on mahollista! Ja kumma on, miulla ei ole vastausta antaa hänelle. En itsekään tiiä kuinka tämä on ollut mahollista. Miten ihmeellä olemme päätyneet tänne ja askeltaneet kohti arvoisempaa elämää.


Mitä toivoisin tulevaan? Sitä ommaa pientä hunaja ja lankaputtiikkia. Olisi kuvista postikortteja ja printtejä. Jakaisin maaseudun taianomaista elämää muulle maailmalle. Tarinankertojana. Mitä todella ihe elämältäni toivon? Sen äärelle on todella hyvä pysähtyä ja hiljentyä. Usseimmiten ulkopuolinen häly sotkee sisimmän äänen. Tällä hetkellä opettelen kuuntelemaan, mikä on oman sisimpäni sanomaa ja mikä on muiden. Mitä eniten toivon on teekupposia verannalla, neuloa ommiin lampaiden villasta tehyllä langalla villapaitoja. Kenties jonnain päivänä omia suunnittelemia neuleita. Olisi oma neulekirja, jonka itse olisin suunnittelut ja kuvannut. Luulin että maallemuutto olisi elämäni ainoa haave. Mutta pikku hiljaa haaveeni eivät kasva, ne syvenevät. Haaveeni liittyvät kottiin ja ommaan kotopesän muuttamiseen meijänlaiseksi. Maailmaan, jonne pahhuus ei pääsisi ja jos pääsisi niin koti meitä kannattelisi. Koti missä turva ja tyyneys keinuttaisi ja hiljaa silittäisi kättä. Meijän paikkaamme, Varmon kukkaroa, ympäröi hiljaisuuen taika. Tähtitaivaan ollessa majakkamme ja Otavan loistaissa talomme yllä, siitä tiiämme että olemme löytäneet tiemme kottiin.


Ajastaan assiit tapahtuu, ei ehkä silloin milloin itse toivomme, vaan silloin kun olemme itse toivomamme vastaanottamaan.



Kasvuvyöhyke 2


Kasvuvyöhyke 3


Kasvuvyöhyke 7




 
 
 

Comments

bottom of page