Hei vain vuuen ensimmäinen maanantai ja vuuen viimeinen kuukausi. Näinä aikoina miten maailima myllyvää, omavaraistelijat tarttuu aiheeseen Omavaraistelijan ilon aiheet. Valloo ja illoo pittää koittoo löytee synkimpiinkin aikojen joukosta, niihen avulla voip koittoo päästä päivästä toiseen. On jälleen siis omavaraisuutta tavoittelevien ja omavaraisesti elävien kokkoontuminen eli yhteispostausaika. Tervetuloa siis.
Mitkä on Villa Varmossa omavaraistelijan ilon aiheet? Tässä hetkessä kun tätä kirjoitan olen juossut viime yön ulkona ripuloivan koiran kanssa. Myöskin perheessämme jylleevä flunssa antoi oman arominsa tähän ja yskin toista tuntia putkeen. Lopulta turvauduin lasten yskänlääkkeeseen, että sain korskumisen loppumaan. Ja siis. Hunajaa on syöty purkki toisensa perrään, ei ole estänyt yskää saapumasta tietoisuuteni. Länsimainen lääketiede vei tällä kertaa voiton vaikka kannatankin myös vaihtoehtoisia tapoja lääkitä. Suurin ilon aihe, josta tällä hetkellä haaveilen oisi hyvin nukutut yöt. Kakstoista tuntia unta putkeen ja sellaista levollista unta. Unettommuus tekkee kyllä ihmiselle halloo. Ja terveyttä toivon. Elokuussa otimme koppia tautikierteestä, jolle ei näytä olevan loppua. Kiitos koulu ja päikyn alaku. No niin. Nyt on vinisemiset vinisty mutta siinä ne oli. Tämän hetken rehelliset kuulumiset. Omavaraistelussa iloa tuottaa kokonaisuus ja elo täällä maalla. Ajattelin kauan etten koskaan voi tavottaa tätä tämmöstä elämää, ylipäätään elämää maalla ja täällä sitä ollaan. Se on suurin ilon aihe tässä koko kompleksissa. Myöskin täydet perunalootat maakellarissa, pikkusen porkkanoo ja punajuurta. Mummon mehuja ja ommii hilloja. Ne tuopi suurta turvallisuuen tunnetta nykypäivänä. Pakkanen pullistelloo kalkkunan lihhoo, kanasetkin hitusen munnii ja lehmästäkkiin saapi maitoa ja vuohesta. On puuta pinossa tulevaa talvee varten. Hyvin arkissii pieniä asioita, joissa omavaraisteleva onneni on.
Jos tätä männyttä vuotta jotenkin vetelee nippuun niin onhan se. Aikamoinen matka taas takana monelta kantilta kahottuna. Jos omavaraisuuen kanttia kahotaan niin pehkuperuna onnistui uskomattoman hyvin viime vuotisen epäonnistumisen perrään, lihhaa on pakasteessa enempi kun viimo vuonna. Marjavuosi oli ihan ok, mustikkaa saatiin ja puolukkaa pikkusen vaikkei niillä marjaisilla mehillä tänä vuonna täällä maailiman nurkalla juhlittu. Karpalossa en käyny kertaakaan, edellisvuotista on vielä pakasteessa. Kesämuistoja on vielä kaksi issoo kesäkurpitsoo, joista voisi leivoskella sitä kakkua jota en oo vieläkään ehtiny leipoa. Joulupöytään sitten vaikka kesäkurpitsakakkua. Rosolliin (siihen ruokaan ei kuttu-Rosolliin) saahaan ensmäistä kertoo omat punajuuret ja se tuntuu hirmu hyvältä. Koitan tässä muistella mennyttä satokautta mutta todellisuuessa en taija muistaa mittään. Elämä heittelöö kierrepalloja ja ajatukset on muualla. Lähheisissä, luopumisessa ja elämän lyhykäisyyessä. Miten se aika meitä ihmisiä näin kohteloo. Tästä piti tulla sellainen illoinen postaus mutta niinhän se on ettei voi olla iloa iliman surua. Toinen tarvii toistaan ja tuopi kontrastia elämään.
Tässä yskän puuskuttamassa kehossani päätin kuitenkin terhistäytyä ja saaha kauniille karjalleni ulkotarhan ennen lummiin saapumista. Hyöhän ovat aiemmin ulkoilleet sähköttömässä langassa mutta tietäähän ne teinit. Karkailoot mistä vaan, jopa niistä sähköttömistä aitauksista. Teini-ikkään saapunut Vappu Manteli hieho muina töinään ryskää läpi langoista. Aikani tätä kaheltua atvailin että täytynee tehä tällä aitausasialle jotakin. Se oli semmosen nollanaisen nollabudjetti taas. Mehästä riukua ja niistä aita. Pystytolpat on tosin kestopuuta mutta nekkiin on kierrätettynä hankittu. Isä Turuska oli käyny ostamassa massiivisia ruuveja, joilla saimme rankoja yhistettyä toisiinsa. Tähän vielä vanha kunnon rautalankosähkö soimaan niin joko pyssyisi hiehoneiti elukoille tarkoitetulla alueella. Vaati se kyllä tämäkin homma taas sitä emäntävoimoo. Pienellä kirveellä kaadoin osan rangoista ja karsin. Isäntä aikansa kahtoi ja tuli sanomaan, jotta oisi tuolla moottorisahakin. Tähän mittään sahoja tarvita, oli vastaus. Kirveen äänet vaan soi joulukuun enspäivinä kun emä Turuska oli rankasavotassa. Vanhempiväki Turuskan kanssa aitaa aloiteltiin ja lopulta yks kokonainen 9-16 päivä yksin ja siinä se törötti sitten valmiina. Talaviaitaus. Flunssa tykkäsi tästä touhusta kyttyree (yllätyssss) ja seuraava yö meni sitten yskiessä ja sillä koiralla ripuloijessa. Tuo talavijalottelutarha oli sellainen suurempi toive, jonka toivoin toteutuvaksi vielä tänä syksynä. Ilon aihehan se sekkiin on. Lissäyksenä mainittakoon, että vuohiahan ei taaskaan tämä tarhausolosuhde koske vaan vuohien kyljissä ja mielissä vain soi villi vapauden kaipuu, mua eteenpäin vie, villi vapauden kaipuu, se on mun tie.
Lähestyvä itsenäisyyspäivä tuopi aatoksiin taas eiltä menneet. Mummot ja ukit. Kiitos heille siitä kaikesta minkä hyö ovat meijän tuleviin polviin etteen tehneet, aikannaan jopa sitten ihtensä menettänneet. Asumus tässä itänaapurin nurkalla on aina olluna tätä. Tiettyä pelekoa. Se ei kohistuna ihmissiin vaan ylleisesti ittäiseen naapuriimme ja heijän toimintaan. Naapurista voipi tulla mitä vaan, silleen se mummo sannoi. Kaipa sen voipi nyt ääneen sannoo kun maailman tilanne on mikä on. Sillon melkeen 30 vuotta sitten pien lapsi kuuli aikuisiin kuiskeet naapurin arvoomattomista liikkeistä. Ei kai sitä hyvällä kahota tuommossii ennakkoluuloja mutta siihen aikaan ne oli sotahaavoja. Pelekoja, jotka öisin jylläsi isovanhempiin unissa ja kulukivat mukana päiviin töissä. Kiitollinen olen kyllä esvanhemmille. Iliman heitä ei ois meitä. Ei ois minnuukaan. Kiitän myös mummoa karjarakkauvesta, kädentaijoista, emäntätaijoista, perintötekijöistä ja verenperimästä. Siellä se virtoo minunnii suonissa, emäntävoima ja usko tulevaan. Usko siihen, että jonnain päivänä oppisin kehreemään lankoo. Vähäiset harjoitukset on käynnissä.
Tulikohan ne omavarraiskuulumiset nyt tässä kuulluksi? Pikainen yhteenveto eli siis sadosta on nautittu, hunajookin on joka päivä nautittu ja ootellaan saapuvvii valakoisii maita, jotta päästäisiin hiihtämisestä nauttimaan. Yhtä nautiskelluuhan tämä maalaiselo taitaa olla sen väsymyksen lisäksi.
Vielä niistä ilon aiheista. Elämäni ilon aiheet koostuu pienistä yksityiskohista, joista muodostuu suurempi kokonaisuus. Onko se sellainen taito nähä paljon pientä hyvvee, joista muodostuu yhessä isompoo hyvvee? Suurin käsinkosketeltava illoo tuottava assii tällä hetkellä on mehtäkävely pimmeessä. Hämähäkin seittilöihin tarttuneet lumihiutalleet kimaltelloo ohtalampuan valoa vasten. Se on kaunein näky tällä hetkellä, joka mieleni siivittää kevyempään olotillaan. Kun ihminen on pimmeyvessä pienen valonsa kanssa, kaikki muu sulukeutuu ympäriltä pois. On vain se pieni immeinen siellä pimmiissiä, pienine valoineen ja aatoksinneen. Kiitos kaikista vuodenajoista ja niiden tarpeellisuuden ymmärtämisestä. Siinä on joululahjoo miulle ihan riittämiin.
Tunnelmallista laskeutumista itsenäisyyspäivään, olkoon eissämme lukemattomia rauhan vuosia ja huolettomampia huomisen päiviä.
Tässä postauksessa oli kyllä luvattoman paljon kuvia tällä kertoo mutta sallittakkoon se näin vuuen viimeisessä yhteispostauksessa.
Lisäksi tuttuun tappaan tässä loppupuolella on muihen linkit ilon aiheihen ääreltä.
Kasvuvyöhyke 1
Kasvuvyöhyke 2
Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2022/12/suuntana-omavaraisuus-12
Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2022/12/lahiruokaa.html
Kasvuvyöhyke 3
Evil Dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=16735
Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2022/12/suuntana-omavaraisuus-osa-12-itselle.html
Caramellia https://caramellia.fi/joulukuu2022
Majalevon pientila https://majalevo.blogspot.com/2022/12/suuntana-omavaraisempi-elama-2022.html