top of page
Search

Maasta ja maalaisista

Hei vain. On kuukauven ensimmäinen sunnuntai. Omavarablogistit ovat yhteispostausaiheen iärellä kuten joka kuukausi. Aiheena tällä kertoo meillä oli yhteisöllisyys, omavaraisemman elämäntavan ihmiset sekä lempihetket ja vuodenajat. Tärkeä ihminen tässä omavaraisuuesta kirjoitellessa on Tsajutin Satu. Hän pittää edelleen meistä huolta ja muistuttelee kirjoituksista, kiitos siitä Satu siulle. Tärkeitä ihmisiä ovat myös kanssakirjoittajat. Yhteisömme, pieni joukko meikäläisiä, joita en ole koskaan tavannut mutta silti tuntoo olevansa omiensa parissa. Osan kanssa piemme yhteyttä muitakin kanavia pitkin.


Ajasta ennen kessee


Aloitetaan lempihetkestä. Lempihetkeni vai sanoisinko aikani omavaraisessa elämässäni on nykyään talvi. Liekö tämä poikkeuksellinen vastaus mutta kyllä vain talvesta on tullut suosikkini. Kasvukausi on aikas intensiivinen ja yhen naisen voimat ja sinni ovat rajalliset Suomen kesässä. Siksipä olen haaveillunna kesälle huushollerskasta. Tarvihtisin siis toisin sanoen kesäaikaan emännän pitämään huushollistamme ja lapsista huolta. Ihe tekisin peltotöitä, puuhoisin puutarhassa, hoitaisin mehiläisiä ja tekisin aitauksia elukoille. Ne semmoiset siivous ja ruokahuoltoassiit sälyttäisin mielelläni jollekin toiselle. Vielä ja edelleen on totuttelemista maalaiselloon ja mihin suuntaan sitä yhen naisen ja yhen miehen voimat riittää. Kun mieli tekisi tehä niin paljon ja toisinnaan nauttia levostakin. Oisi kiva lekotella mökkilaiturilla, käyvä mato-ongella ja pötkötellä riippumatossa. Tänä kesänä toivon että ossaan ottaa rennomminkin. Ihan oikiasti. Se ei haittoo vaikka koko puutarha näyttäisi siltä ettei siihen ole koskettu koko kessään, ei kukkapenkkejä nypelletty eikä muutenkaan kaikki ole ns. mintissä. Haaveissani onkin puolivillipuutarha mutta miten se tuntuukin niin vaikealta totteuttaa?






Suunta on kuitenkin se että viljellään mitä oikeesti syyään. Ruokapyramidin pohjana on peruna ja juurekset. Kasvihuoneen antimista ja marjoista nautimme sitten kesän kääntyessä jo ehtoon puolelle. Nämä ovat myös niitä lempihetkiä. Löytämisen riemu on läsnä joka kerta kun löytyy mehästä marjoja, puutarhassa näät pölytyksen onnistuneen tai lähimehässä on sieniä niin että livettää. Tiällä todella on kaikki mitä elämältä kaipoon. Talavisaikaan on ihana istahtoo pilkille ja oottoo käypikö kala morriin. Jänismehällä kuunnella koiran haukkua. Tämä elämäntapa sittoo ihmisen kiinni muahan, tuopi takaisin juurilleen ja alakaa kasvattoo ommii juuria tilan maaperrään. Kun sen sadannen kerran lämmität uunia tahi kaivat halkopinoja essiin hangesta, tiiät että siellä on talomme tuleva lämpö.


Yhteisöllisyys


Yhteisöllisyys on yhteisömme voimavara. Puuhoova porukkamme koostuu isännän ja miun sukulaisista. Ojennamme auttavoo kättä puolin ja toisin. Avun pyytäminen ihessään vain tuntuu vaikeimmalta. Miten se onkin niin vaikiita? Liekö se on se suomalainen sinni ja yksin pärjäämisen eetos. Haaveilenkin ja olen aatellu että oisipa ilo, jos kylällemme muuttaisi lapsiperheitä. Perheitä, jotka tavoittelisi omanlaista omavaraisuutta kuten myökin. Kylällämme on kolme lapsiperhettä ja yksi perhe assuu kesät muualla. Oisi ihanoo jos lapsilla oisi kesäaikaankin tovereita, joihen kanssa temmeltää mehässä ja puutarhassa. Kiipeillä kivillä ja kallioilla. Puljata Pyhäjärven laineissa kesän kuumimpina päivinä. Jos kylämme uuet eläjät oisivat elläintenpitäjiä niin yhteislaijun oisi hieno assii ja heinätöissäkin meillä riittäisi heinäalloo toiselle perheelle. Tyhjiä mökkiä alakaa olla kylällämme mutta vetovoimoo ei ehkä lapsiperheen näkökulmasta. Kesälahti ja Varmon kukkaro on kuitenkin meille olluna paratiisi maan piällä. Tiällä on olluna kaikki mitä myö olemme halunneet ihellemme sekä jäläkikasvullemme tarjota. Pittää vain toivoa että rauha pyssyy rajallamme ja elomma jatkukoon tasaista tahtiaan. Vaikka sitten ihan keskennään. Tajusin tässä päivänä erräänä että olen muuten tämän kylän nurkan nuorin emäntäkokelas. Titteli se on kai sekkiin.


Tottuus on että myö tarviimma nuoria perheitä tänne maalaismaisemmiin. Puuhoova porukkamme alakaa olla yli seihtemänkymppistä ikäneitoa ja isäntee. Siinä ei välttämättä ennee nousta korkeimman heinäkärrin piälle eikä nostella painavimpia pölliä. Tietotaito ja apu on kuitenkin läsnä. Tarvihemme nuoria perheitä että kylämme pyssyy elossa. Että syysiltoina pimmeyven keskeltä tuikkisi muutkin kuin oman torppamme valot kylätielle. Oisi koulut ja peruspalvelut. Enkä voi olla kirjoomatta sitä assiita että myö tarvihemme tähän yhteiskuntaan tulevia tietäjiä. Heitä jotka tietävät miten ruokoo kasvatettaan, ossoovat suunnistoo mehissä, mehästee. Ellee luonnossa ja luonnosta. Eikä se tekisi pahhoo aikuisillekkaan palata maanlähheisempään elämäntappaan. Ees hetkittäin. Ihelleni tämä elo tiällä on olluna kunnon aivojen resetointi. Todellisuuessa myö tarviimme hyvin vähän asioita, joita markettimaailma meille tarjoaa. Ennen houkutteli ostoskeskuksiin näyteikkunoissa millon mikäkin turhake. Nyt herätehoukuttimena toimii punaiset puolukkavarvikot, joista tekköö mieli maistoo ohi kävellessä tahi yllätyksenä etteen avvautuva kantarellikeidas. Niitä houkutuksia ei onneksi tarvii koittoo vastustoo.





Maaseutu ja yhteisöllisyys yli kuntarajojen

Maasta ja maalaisista muodostuu maaseutu. Ilman maata ei ole maaseutua ja iliman maalaisia ei ole maaseutua. Kukkaan ei viljele, kuoki, kynnä eikä äestä. Maaseudulla tarvitaan myös niitä sukujen matriarkka naisia. Mihin ovat kadonneet ne emännät, jotka pitivät tuvat ja torpat pystyssä? Ajastaan, kaikessa hilijaisuuessa olemme menettämässä kansanperinteemme tärkeää hahmoa. Kulttuuriemme kulmakiveä ja meijän kaikkien emoa. Entisaikojen emäntiä taitoineen.


Yhteisöllisyyttä tarjoaa myös sosiaalinen media. Media josta en oikein tiiä mitä ajatella nykypäivänä. Sen kauttahan olen tutustunut kirjoittajaporukkaammekin, saanut tehä töitäkin, tavannut uusia ihmisiä ja saanut paljon paljon illookin. Toinen puoli miusta sannoo kuitenkin että voi kun se some räjähtäisi taivaan tuuliin. Sitten emme yhtään tietäisi mitä toiset puuhovaa, ei kehittyisi kärpäsistä härkäsiä, emme tietäisi mitä muualla ja muilla tapahtuu. Maailmassa on käynnissä mylly. Teknologia kehittyy hurjaa tahtia. Onko ihmiskunta kehittämässä ihelleen renkiä, josta on tulossa erittäin huono isäntä?


Tarkastellessani ommaa somemaailmaani, olen puun ja kuoren välissä. Halluisi kertoa jotakin ja samalla ei oikein mittään. Perusajatuksena on että hyö ketkä googlen maailmasta ehtii meitä vaihtoehtoeläjiä niin tämä olisi majakan lyhty heille pimmeyvessä. Meitä on olemassa. Sinne ehtijöihen joukkoon joutuu myös niitä tiettyjäkin tyyppejä. Niitä ja heitä keillä ei ole mittään hyvvää sanottavvaa. Miten kasvottomana ossoo jotku olla niin ilikeitä toisille? Sain tässä taannoin muistutuksen että maailmassa on juuri heitä ihmisiä, joilta puuttuu kauniit sanat ja ymmärrys. Voipi vain toivoo kaikkee hyvvee heille, joilta puuttuu taito kauniihin sannoihin.


Sosiaalinen media mahollistaa paljon tiällä missä ihmiset vähenöö. Rakas Itä-Suomi viettää jo ennen aikaisia hautaan panijaisiaan. Viisaammat tietää että ei tänne tulijoita ole. Ihe kuitenkin jaksan uskoa että maailma muuttuu myös parempaan joskus, kuoppaisimpien aikojen jäläkeen. Ihehän en sitä uutta aikoo ole näkemässä varmaankaan, toisaalta toivon että olisin. Mikä oisi sen mukavampoo nähä kuin maallemuutto aallon ensiaallot. Pieni liplatus, joka muuttuisi isoimmiksi laineiksi. Tuppiin syttyisi valot jälleen, lapsia kirmoisi pitkin pihateitä ja kylien keskukset nousisivat kukoistukseen jälleen.


Nyt myö voimme vain huudahtoo tiältä muulle maailmalle että vielä on maalla elämee. Pieniä babuskan alakuja pitämässä pelargonioita ikkunalla. Ihan tavallissii perheitä, jotka etsivät onneaan sieltä punaisesta tuvasta ja perunamaasta.


Kasvuvyöhyke 1


Kasvuvyöhyke 2


Kasvuvyöhyke 3


Kasvuvyöhyke 4


Kasvuvyöhyke 6


Kasvuvyöhyke 7




312 views8 comments

Recent Posts

See All
bottom of page