Hei vain. On omavaraisblokkaajien yhteispostausaika. Tällä kertoo myö keskustellaan kestävästä kehityksestä, vaihantatallouvesta ja hävikin minimoisesta. Mitä myö kaikki voisimme tehä, että olisi vielä mahollisuuksien maailma meijän jälkeemme?
Yksi mihin ihe olen tarttunut tiukasti kiinni on kulutus. Olen erittäin kulutuskriittinen nykyään kuin vaikkapa muutama vuosi sitten. Harvoin ostan mittään ja jos ostan niin pyrin ostammaan käytettynä. Aina, valitettavasti, sekkään ei ole mahollista vaan joutuu hankkimmaan jottain uutena, esmes lapsukaissiin kengät. Mitä vähemmän kulutan, sitä vähemmän tarvihtoo tienata rahhaa. Tämän yksinkertaisen ja ilimiselevän tiijon tietoisuuteni toi Kaarina Davis. Vaikka sannoohan se vanhempi kansakin, että ei ne suuret tulot vaan pienet menot. Kuitenkin Irti oravanpyörästä kirjan jäläkeen olen ruvennut harkihtemmaan, pohtimmaan ja tuumoomaan ostotilanteessa, että onko tämä halu vai tarve. Kaksi vuotta pohin sandaaleja kesälle kun paljainjaloin tai kumppareissa ei voi joka paikkaan mennä. Entiset lipokkaat kului pohjasta puhki, eivät olleet ennee korjattavissa. Kaksi vuotta suurta harkintoo ja viimein astelin ostammaan ihelleni toivottavasti usseita vuossii kestävät sandaalit. Säästäen niitä käytän ja liihottelen pitkin pihoja iliman kengän kiertämää.
Vaihantallouvesta
Vaihantallous. Vaihtoohan ei saisi oikein mittään errään tahon mielestä. Onneksi on olemassa sellaiset kuin naapuriapu ja tiedon vaihtokauppa. Ihe kyselen paljon kun ja jos en jostain tiijä mistä halluisin tietee enempi. Auliisti jaan kyllä mahollissii oman tiijon muruja muillekin. Tänä kesänä kyselytulvoo on aiheuttana kaalit, joihin hyvin vähän on iskeytynä ötökkee vaikka ovat olleet harsottamatta koko kesän. Aijon tästä tehä oman postauksen tänne blokkiin kunhan nämä tilakiireet hellittää. Sitä tietoa voipi sitten jokkainen käyttee haluamallaan tavalla. Myöskin lailliseksi vaihantatallouveksi voisi aatella sen, jos mänet omavaraistelijalle (tai kelle vain) kyllään niin ilahuta isäntäväkkee pistokkaalla tahi vie mennessäsi pieni kirjekuori täynnä rahisevvoo eli erlaisii siemeniä. Lajiteltuna tietenkin. Jos mielessäsi on joku mukavan makunen tommaatin siemen tahi silimee hivelevä kukkapellon kaunistus kylyvöseos niin jaa sitä illoo muillenniin. Kyllä ihe ainakkiin ilahtuisin vallan paljon tämmösistä tuomisista vaikka mittään en toselämässä tarvihe. Mutta kyllähän nyt muutamat siemenet, pistokkaat tahi muut sen semmoset aina männöö. Sieniä tykkeen kerräillä yli oman tarpeen ja omastani jaan. Sienien ja sienestyksen ilosanomaa täytyy jakkaa koko kansalle! Vaihtantallouvesta vielä sen verran, että kotiväki ilahuttaa meitä usseesti kalasaaliillaan. Vanhempiväki Turuskalla on myös kesämökki, jossa myö nuorempi väki saamme vierailla ja se on vallan mukavoo se. Ihe kasvattelin tänne rakkaalle mökkipaikalle tommaatin taimet ja siellä ne nyt puskoo tommaattia ihan muina töinään. Kivoja pieniä juttuja, joista ilahtuu vaihantatallouven kummatkin osapuolet. Jaa omasta ilostasi muille, matkalla se kertaantuu isommaksi.
Permakulttuurista löysin oman viljelysuunnan kotipuutarhaamme. Permakulttuurissa tiivistyy ihelle rakkaat asiat: maan kunnioittaminen, luonnon kanssa yhessä toimiminen ja maalle takaisin antaminen. Permakulttuurin henkeen kuuluu myös omastaan muille jakaminen. Meillä on tänä vuonna naapurloihen kanssa yhteisperunamaa, josta jokkainen pere saapi talaven pottunsa kantoo ommaan maakellarriin. Tämä maa myös lannoitettiin meijän elläinten lannalla. Tuntuu niin juurevalta, että ihan iho nousoo kananlihalle. Toisella naapurilla ei ole koko kellaria niin olemmekkiin luvanneet säilöä hänen satonsa ommaan kellarin nurkkaamme. Kesäkurpitsa antellee sattoo enempi kun ehimme käyttämmään tahi säilömmään, joten olen antana kesäkurpitsoo niitä tarviiville. Oma kurkkusato näytti myöskin erittäin kehnolta aluksi, joten kolomas naapuri muutaman kilometrin päästä toikin sit kurkkua, jota hänelle oli kertynä yli oman tarpeen. Kevväällä joku emä innostui istuttammaan lähemmäs 50 tommaatintainta, joista osan sitten hoiviinsa otti tämä Kurkkunaapuri. Tämähän on sitä parasta hyvän tekemistä, tässä joskus kovin kovassa elämässä. Antoo omastaan toiselle, sitä tarviivalle. Samalla tapahtuu hävikin minimoimista kun ylijäämätaimet suuntovaa uusiin kotteihin. Naapuriavusta vielä sen verran, että lähimmän naapurin kanssa kasvatellaan kalkkunoita porukalla. Yhessä hoijellaan ja lopuksi jatkojalostettaan lihaksi pakkasseen. Riskit ja ruoka jakkautuu kahen tallouven kesken kun ei kaikkea tarvihe ihe ottoo hoitaakseen. Sillä työtä, jos mitä tämmöisessä omavarraistallouteen suuntoovassa kortteerissa riittää ihan ihelle ja muillekin.
Hävikistä
Hävikkiä myö koitamme minimoija mahollisimman paljon. Ruokaa tehhään kerralla enempi, jota syyään pitkin viikkoon. Puurojämät syötetään kanoloille tahi sitten upotettaan rieska- tahi leipätaikinnaan. Maholliset leivänkäntyt kuivataan elikoille. Suurin hävikin minimoija on se ettei usko kaupasta uskottavviin tuotteisiin päivämääriin. Niitä soppii ihan omalla vastuulla kysseenalaistoo ja luottoo ommiin aisteihin mieluummin. Täällä on kuukauven vanhasta kermasta tehty millon mitäkin ja ihan on olluna ehtoo tavaroo. Vaatteista sen verran, että esmes lapsukaissiin huoltajat tietää sen, että reikiä tuppoo poloviin tulemmaan. Ihe jätän ostamatta sortsit ja sortsintapaisia lapsille. Reikäisistä housuloista leikkoon vain lahkeet poikkeen ja siinä on kesäasu parhaimmillaan (ja halvimmillaan) kun yksistä housuista tullookin kahet. Housut saapi uuen elämän vielä hetkeksi sortsien muodossa. Legginssien lahkeista saapi myös leikeltyä ihelleen oikein näppärät ja hiusystävälliset ponnarit. Ei tukka kulu ja katkeile kun puuvillaisen rinkullaan kiepautat hiushuntusi ja siinä samalla säästyi taas muutama euro.
Kuulumisista sen verran, että turnausväsymystä on huomattavissa (tämän jaksan kertoo joka postauksessa anteeksi siitä). Säilönnät, hunajan sadonkorjuu, marjastushimo ja sienikiima saavat vähän nuupalleen. Monneen paikkaan pittäisi ehtiä ja monta nurkkoo laittoo kuntoon ennen talavikauven saapumista. Hunaja- ja säilöntäasioita aijon jakkaa ommiin postauksiin ettei tästä tulisi ihan maratoninmittainen postaus. Kuitenkin kaikki on hyvin vaikka elämä toisinnaan runteloo ja vilauttellee luopumisen puolta. Juureva arki täällä pittää onneksi pään pinnalla kovemmassakin aallokossa.
Maailma meijän jälkeemme
Alakuun palatakseni millainen on maailma meijän jälkeemme? Meijän jäläkeläisille ja heijän mahollisille perillisille. Vaikka paljon uhkakuvia maalaillaan, suostun uskommaan hyvvään. Tulevaisuuessa ihmiskunta on viisastunut tai ainakin osa siitä ja osa meistä pallaa perusasioihen äärelle. Sinne perinteihen, semmoseen maailmaan missä pelkillä titteleillä ei ole merkitystä vaan ihmisyyellä. Jossain vaiheessa on tajuttu, että ihminen ei ole kone eikä elläinkään. Osittain (toivoisin, että kokonaan) pallaamme takaisin sellaiseen maailimaan, jossa perusturva koostuu ihmiselämän arvoisista asioista. Lämmöstä, suojasta ja ruuasta. Voipi olla ehkä ruusujen maalailuu seinille mutta niitä toisiakkaan en suostu seinilleni maaloomaan. Pittää uskoa hyvvään huomiseen joka kerta, kun istuttaa uuen taimen puutarhaan tai puuntaimen mehänpohjaan.
Tämä omavaraistilatoiminta on saanu alkunsa ihan puhtaasti arvopohjalta. Muussa tilatoiminnassa, joka on työtäni ja työtämme, jouvumme toisinnaan pohtimmaan arvoasioita yön tunteinakin. Oliko ratkaisu oikein ja mimmoset on seuraukset. Jokkaisen kuitenniin on jollain laskut maksettava ja elettävä. Omavaraistelijankin. Nuuka kuluttaminen, pieni elläinmäärä, laijuntaminen, kestopenkkiviljely, luonnontuotteihen kerruu ja kunnioitus elämää ja elävii kohtaan on meijän tekomme koittoo tehä maailmasta parempoo. Kun muutimme näille tiluksille yli kolome vuotta sitten, täällä pesi silloin muutama pääsky. Nyt yli kolome vuotta myöhemmin laskin langoilla istuvan yli sata piäskyy suunnittelemassa lähtöä etelään. Ei hyö kaikki täällä pesi mutta päättivät kuitenkin pittee palaverrii etelään lähöstä meijän tontin nurkalla. Siinä hetkessä ja siinä tilanteessa tunsin, että olemme ottamassa askelleita oikiiseen suuntaan.
Loppusanat. Näin sadonkorjuun aikaan muistan tämän talon vanhan emännän sanonnan, kun viinimarjoja jäi pehkoihin. "Pittäähän niitä taivaanlinnuillekkiin jättee." Tähän lauseeseen kitteytyy kaikki ihanuus. Yhteys luontoon ja ympäröivään elämään. Tottuuteen siitä, että ihmisen ei tarvihe saaha kaikkea. Myö jatkamme tätä perinnettä. Jätämme pienen määrän marjoja pehkoon ja ohikulkiissaamme nappoomme sieltä satokauden herkkuja maisteltavaksi. Pieni liike pehkoissa kertoo myös sen, että perinnetaika tilalla jatkuu. Kuuluu kahahdus ja taivaanlintu on siellä nauttimassa ommaa ossuuttaan meijän yhteisestä marjasadosta.
Mitäkä ne muut ovat assiin tiimoilta kirjotelleet? Alla olevista linkkilöistä selevivää sekkiin assii.
Kasvuvyöhyke 1
Nina Sointu https://ninasointu.com/blog/kaverille-kanssa
Kasvuvyöhyke 2
Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2022/09/suuntana-omavaraisuus-9-ekologisuus.html
Kasvuvyöhyke 3
Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2022/09/siemenet-talteen.html
Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2022/09/suuntana-omavaraisuus-osa-9-ekologisuus.html
Luomulaakso https://luomulaakso.fi/?p=21706
Evil Dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=16610