top of page

Kohti omavaraisempaa elämää - vesi ja huussi

Hei vain. Omavaraisuuteen suuntaavat blokkaajat eli bloggaajat kokoontuvat huhtikuun yhteispostaukseen. Kohti omavaraisempia kirjoituksia meitä luotsaa Tsajutin Satu sekä Korkealan isäntä. Aiheita oli mistä valita ja ihe valitsin veden ja huussin. Kuulumisiakkiin kerrottaan. Alotettaan niistä kuulumisista.


Meille saapui tietenkin joka keväinen vieras eli mahatauti. Voi jeskamandeer. Siinä patjalla pötkötellessäni kiittelin että meillä on sisävessa vaikka huussia olenkin kaipaillut. Pitkin pittuuttani maatessani aattelin myös, jotta onko tässä mittään järkeä. Tässä elläinten pitämisessä. Kun et kykene tekemään päivittäisiä askareita ja makkoot tuskissasi. Isäntä ahkerasti hoiti kaiken, lämmitykset, lapset, elukat, palakkatyöt ja kotityöt päivän ajan. Toisena päivänä piti ihe jo uskaltautua aamutöille heiniä ja evästä jakamaan. Kyllä jännitti mimmonen reissu siitä tullee. Tauti oli onneksi lievä (mutta tarpeeksi paha) omalla kohalla. Mutta silti se laittoi taas pohtimaan, että oisiko se parempi että märehtijäporukat pakkaseen niin elämä helpottuisi kerralla. Mutta eihän sitä. Lopulta taudin kouristakin noustiin kohti arkista aherrusta.


Syksyllä tehty talvitarha/pihatto on ollu mainio ratkaisu. Vähällä vaivalla ja kohtuu ilimainen talavitarha on mukava jaloittelualue talviaikaan. Vuohetkin jopa kestäät siellä kohtuuhyvin. Aika on sitten eri kun ensimmäiset vihreet nousoo. Sitten ei piättele mikkään.




Tätä en oisi oottanu näkeväni, että Poppis nuolee Rosollia. Nämä kaksi ovat kerran jos toisenniin lyöneet päitään yhteen kuningattaren paikasta. Luulen kyllä että hyö ymmärtäät toisiaan, kyytön ja vuohen mielenmaisemassa on jottain hyvin samanlaista.


Lunta meille on tullu rutkasti ja se on ihanoo. Mitä pidempään lumi on maassa, sitä pidempään se tietää lepoaikaa. Toisaalta hommat vähän tuppaa kassautummaan, kun täytyisi aloitella niitä polttopuitten pätkimisiä. Lumi vähän hankaloittaa tilannetta, ei estä mutta noh hankaloittaa. Viime kesäistä revohkaa emme halluu toistaa, jossa tehtiin heinätöitä ja puutöitä päällekkäin. Tämä on vielä ehtimistä tämä elo meillä. Jaksamisen ja tekemisen suhteen. Lueskelen Yläkuun postauksia ja siellä meinattiin, jotta kevät tullee olemaan pitkä, kylymä ja märkä. Se tietenkin tullee olemaan taimien kanssa hankallaa, joutuu sisällä pyörittelemään ja kasvuolosuhteet ei tietenkään ole niin hyvät kuin ulos istuttaissa. Mutta niillä mennään mitä Muaemä eli Luontoäiti etteemme tuo.




Vielä saapi ootella muutaman hetken, että puutarhassa puuhastellaan istutusten parissa.


Ensimmäiset kylvökset myös ponnisti päivänvalloon. Samettikukat ja tommaatit. Chilejä ja paprikoita ootan, saapi nähä ennättävätkö tälle kasvukaudelle mutta yritetty on. Vähän myöhästyin kylvöissä mutta niin siinä joskus vain käypi. Kehruusi vei mieleni mennessään. Viime vuonna kylvin chilit vielä myöhempään ja sainkin runsaan sadon, joten elättelen toivoa, että tänä vuonna menisi samalla kaavalla. Toisaalta pittää muistaa sekkiin, että vuodet eivät ole veljeksiä keskennään.


Vesi


Sitten siihen aiheeseen eli vesi. Ensimmäinen vuosi täällä assuissa olimme juomavein suhteen kantovein varassa. Kaivo oli romahtanut ja vesi ruskeaa liurua hanasta. Perikunta tekikin pihhaan uuen kaivon, porakaivon. Silloin se tuntui hyvältä ajatukselta mutta nyt suunnatessa kohti omavaraisempaa elämää olenkin haaveillu rengaskaivosta. Sen pystyisi ihe putsoomaan, käsitykseni mukkaan porakaivoa ei voi ihe putsailla. Puhistamisesta meillä ei ole kokemusta, sillä kaivo on olluna pihassa vasta sen nelisen vuotta. Ensimmäisenä vuonna vesi oli juomakelvotonta ja toimmekin juomavettä lähellä olevasta lähteestä ja tuttavien hanoista. Lapsukaiset kaipaili pitkään makkeen lähevein perrään. Ja olihan se hyvvää ja raikasta. Pyykkiä saimme onneksi pestyä porakaivon vedellä ja pesseydyimmekin sillä. Silloin kun juomavesi kannettiin niin silloin todella ymmärsi veden arvon. Ei haaskattu vaan piettiin tarkasti. Se oli lapsukaisillekin hyvä oppi veden arvokkaaseen maailimaan. Oma vesi tuo turvaa, kuten omavaraisuus ylleensäkin. Jos jostain syystä kaivo menisi epäkuntoon tai tulisi joku kriisitilanne, saisimme aina juomaveen lähellä olevasta lähteestä. Vein suhteen meillä ei olisi hätäpäivee. Pesseytymiseen pääsisimme rantaan, talavella tietenkin se olisi vaivalloisempaa mutta järjestyisi kumminkin. Nyrkkipyykkiä saisimme myös laulattoo, mikä säästäisi tietenkin vaatteita kun niitä ei pesisi sitten niin ussein. Mutta ken sitä nyrkkipyykkiä jaksaisi tässä huushollissa rallattoo? Sitä ei tarina kerro.


Likavesiasioissa meillä on pihassa likakaivo eli leikillään sanoen emme ole ns. kunnan piirissä kuin sähkön osalta. Likakaivon tyhjennys ei ole omavaraista meininkiä. Mielelläni jätän sen asiansa osaaville pari kertaa vuodessa tehtäväksi.


Ihteäni vähän huvittaa nämä yksinkertaisempaa elämää maalla ideologiat, koska kaikkihan on maalla kaksinkertaisempaa ellei jopa kolmin. Toistan taas ihteäni kun aloitan kertomaan, mutta kerta vielä pojat että kyllä meillä on juokseva vesi sisälle mutta ei esim. navettaan. Sinne vesi kulukoo kelekalla tai maitokärrillä. Vesi ei myöskään lämpene ellet aamulla heti ensitöiksi laita uuniin tulia ja toista tätä talvisaikaan kaksi tahi kolme kertaa päivässä. Tämähän tietenkin tarkoittaa, että puuta pittää tehä ahkerasti, että on sitten jottain mitä sinne uuniin viskoa - ei vain talvella - vaan ihan ympäri vuoden. Keskuslämmitysuunia eli kattilaa tullee huoltaa eli nuohota kerta viikkoon, tämän tekkee isäntä. Patterit täytyy myöskin ilmata, että vesi sitten kiertää lämmittämässä koko huushollia. Lämmitämme myös leivinuunia muutama kerta viikkoon talvisaikaan, ihan riippuu kelistä ja lämmittäjän laiskuudesta. Yksinkertaista elämää eikö? Jos vähän kelataan aikoo taaksepäin niin rivarinpätkässä elläissä ei lämmityksestä tarvinnu huolehtia. Se kun oli itsestäänselvyys, että lämmintä on. Hanoissa sekä asumuksessa ylipäätään.


Huussi


Huussia olen kaipaillu pihapiiriin alusta saakka. Talon alkuperäinen tai no alkuperäisin huussi on navetassa. Oikein kaksi reikää vierekkäin että kaverille kanssa, jos sattuu vaikka esmerkin se mahatauti iskemään yhtä aikoo. Huussiin on talolta aika pitkä matka ja se on vähän sellainen synkeähkö mutta assiinsa ajjaa. Käytössä se ei ole käytännössä meillä olluna ollenkaan. Toimiva huussi tiluksilla tulisi kuitenkin olla ja tammikuussa 2022 tilasinkin meille oman huussin. Kesällä 2022 emäntäystävä Korhoskan kanssa maalasimme pihan kruunun. Pystytys jäi mutta jos positiivisen kautta ajatellaan niin nythän se huussi on ennee pystytystä vaille valamis! Värin piti olla vanha roosa mutta kyllä se vaaleanpunaiselta näyttää. Hattaralta. Kun lumet sullaa niin huussille täytyy tehä pohjat ja päivän verran pystytystalkoita niin oisiko se sitten siinä. Huussi tullee todellakin tarpeeseen. Maaliskuussa yhtenä viikkona meillä oli kolome sähkökatkoa viikon sissään mikä meinoo ettei vessaakaan voi vettää. Huussi onkin aivan oikeasti elintärkeä suunnatessa kohti omavaraisempaa elämää. Tyhjennyksestä ei ole ruusuisia kuvia. Rannassa olen päässynnä huussin tyhjennyspuuhiin, yökkäyksien saattelemana, olen sillälailla vähän herkkä enkä erityisemmin tykkee eritteistä. Mutta huussin tähen mitä vain. Astumista epämukavuusalueelle, eikös ne sitä toitota jokkaisessa self help-oppaassa.


Loppuajatelmia


Omavaraisuuden suhteen tunnen eläväni herran kukkarossa. Meillä ei ole kaikkea mitä elämisseen tarvitaan mutta meillä on hyvin paljon. Elämme täällä vesien ympäröimänä. Järvien, jokien ja lampien. Eli elintärkeiden vesien. Evästä saamme omasta pihasta, mehästä, järvestä. Tarvitaan vain taitoa, ossaamista ja sitä tärkeintä eli aikoo (ja jaksamista). Siitä olen kiitollinen, että olen kasvanu kalastaja-mehästäjä-kerräilijäperheessä. Vaikka se lapsena ja varsinkin nuorena tuntui aivan pakkopullalta, huomoon nyt suuntoovani kohti niitä samoja askelleita, joita olen pienestä asti ottanut. Olen vain menny astetta syvemmälle hankkiissani omat lypsykit, villaiset, hunajaiset ja kanaset. Meillä on mahollisuuet vaikka mihin kun vain jaksamme tehä töitä unelmamme ja ennen kaikkee elämämme etteen. Muistaisimme nähä ne samat mahollisuuet kuin ensimmäisena vuonna täällä. Ettei asioista ja elämästä tulisi itsestäänselvyys. Olen saanu suurta merkitystä elämälleni omavaraisen elämän myötä. Se tuo rytmiä elämään vuositasolla, pallauttaa takaisin juurille ja perusasioihen äärelle. Muistuttaa, että ihminen päättää loppujen lopuksi hyvin vähän mistään vaan myö olemme täällä, ei luonnon armoilla vaan luonnon äärellä. Ja se jos mikä on niin hieno assii ettei sanat riitä sitä kertommaan.


Kevätaurinkoa, suksien suihketta ja piteneviä päiviä. Niistä koostuu huhtikuumme Villa Varmossa. Näihin tunnelmiin päätämme tällä kertoo. Kuvan jälkeen olevista linkkilöistä pääset lukemaan kanssavaraistelijoiden ajatuksia.


Emä Turuska





Kasvuvyöhyke 1



Kasvuvyöhyke 2



Kasvuvyöhyke 3



Kasvuvyöhyke 4



Kasvuvyöhyke 7


Recent Posts

See All

1件のコメント


marketta konttila
marketta konttila
2023年4月12日

Meillä Hehku nuoli aina Tippi-lammasta. Niillä oli jokin kumma suhde!


Olen myös kummastellut tuota "yksinkertaista elämää" sanontaa. Kyllä joskus kanssa tuntuu, että joka asiaan ja hommaan menee moninkertainen aika ja vaiva!

いいね!
bottom of page