Onko se kannattavvaa? Sen kysymyksen kuulee hyvin ussein kun ellää tälleen. Kun ensmäinen ajatus on että ei hae kaupasta vaan tekköö ihe. Mikä on kannattavvaa? Se että viekö joku assii siulta euroja vai viekö joku assii siulta aikaa? Kannattavuuden (kamalaan) maailimaan ja esikasvatausasioihin sukellamme tämän helemikuun ensmäisessä omavaraisblokkaajien yhteispostauksessa. Edelleen venettämme luotsaa Tsajutin Satu sekä Korkealan Heikki. Joka kuun ensmäinen maanantaina kello 9 omavaraistelijat julkaiset yhteisestä aiheesta postauksen, jokkainen omalta maailiman nurkaltaan.
Esikasvatus ja kannattavuuskäppyrät
Sen mitä ei rahassa menetä, sen ajassa kuluttaa. Kannattavuus. Tuo kamala sana, jota opin inhoamaan entistä enemmän maatalouskoulussa. Laskelmien mukkaan tuskin mikkään nykymaatalouvessa on kannattavvaa. Vääntelpä niitä käppyröitä ja numeroita mihin malliin tahansa. Kun haasteloo vanhempiin ihmisiin kanssa entisajan elämästä niin ei silloin kuulemma ajateltu sellaista asioo kuin kannattavuus. Sillon elettiin. Tehtiin pakon eissä, että näkis vielä huomispäivänkin. Nykyään tuntuu, että kaikki ajatellaan sen kautta onko se kannattavvaa ja ylleensä euroissa. Sitten todennäköisesti jostain tullee numeraalinen yhistelmä, että ei ole kannattavvaa eli osta kaupasta. Vaikka sillä puutarhuroinnilla tai omavaraistelulla voisi olla kenties jopa mielenterveyteen suotuisia vaikutuksia. Meijän ihmiskunnan tulisi joskus ajatella asioita muutenkin kuin bruttokansan tuotteen kautta.
Esikasvatusasioita ja kannattavvuushommeleista oli myös tarkoitus haastella tällä kertoo. Ihe esikasvatan samettikukkia, kasvihuonekurkun, tommaatit, chilit, sallaatit ja yrtit sekä tulevat kaalinpiät. Onko toiminta kannattavvaa? Ei varmaankaan. Todellisuuessa en laske omavaraiskertoimia, poistoja tai onko asia kannattavvaa. Ihan tekemisen ilosta tätä teen, omavaraistelua, kasvatusasioita ja opettelen perinnetaitoja. Kuulin sanonnan "jospa se on jonnain päivänä sären pyyntikkiin arvossaan" kertoo siitä, että mikä nyt voipi tuntuu jonninjoutavalta puuhastelulta onkin jonnain päivänä arvokasta. Kenties mittaamattoman arvokasta. Kun on noiden kannattavuuslaskelmien parissa joutana pyörimään niin tämä omavaraisuuteen pyrkiminen on osa-alue, joka voipi tuua vain puhasta nautintoa (joskus tuskastumista, väsymistä ja kehtuuttamista) mutta taloudelliset asiat eivät tarvihe rantautua omavaraistelevaan maailimaani.
Onhan se tavallaan taloudellista ajattelua kun kahteloo arkeaan. Saan suunnatonta tyydytystä kun laskeskelen ruuassa, jotta mikä on kaupasta ja mikä ei. Esmerkin kalakeitto: kalat vanhempi väki Turuska, perunat yhteisperunamaa eli omasta kellarista, porkkanat naapurilta, suolakurkut oma säilömä, sipuli, suola ja pippuri sekä voi oli kaupasta. Kannattaa tosiaan kokkeilla kalakeitossa suolakurkkua, maistuu mainiolta. Siihen se kitteytyi, kalakeittoon, mitä omavaraistelu ja omavaraisuus merkihtöö. Yhteistyötä, jakamista ja yhteisöllisyyttä. Harva pärjee yksinnään mutta onhan niitäkin sissejä olemassa. Sen jos minkä olen elämässä oppinu, että appuu kannattaa pyytee. Yhessä olemme enemmän. Omalla kohalla yhteisöllisyys on kantava voima monessakkiin assiissa.
Entäs se esikasvatus? Esikasvatuksessa eniten valuuttaa mennee taimimultaan. Siemenet olen keränny omasta takkoo viime vuonna, kurkun siemenet ostan kaupasta mutta kaikki muu meillä jo on. Ai niin no sellaista perunalajiketta tilasin kuin Värtsilän Musta mihin mennee sitten euro jos toinenkin mutta sieltä saahaan sitten seuraavan vuuen siemenpotut kysseistä lajista. Esikasvatuksen kallein kulu tullee kuitenniin kalkkunantipuista. Tiput maksaa euron jos toisenniin ja siihen sitten kaupan rehut ja lämpölampun alla eläminen elämän ensmäiset viikot. Kun rehu jää pää pois ja siirrymmä pelekkään kauraan sekä vihreisiin niin sitten tapahtuu notkahus ostokuluissa. Yhteenvetona sanottakoon siis, että esikasvatuksessa eniten vie lihan esikasvatus sekä kasvien taimimulta. Multaa meillä on tekkeytymässä konteissa mutta vielä en tiiä onko kysseinen aines maatuna jo valmiiksi.
Se mikä nykyihmisellä unohtuu on se että omavaraisuus on ihan oikea työ, jos lähdetään tavoittelemaan suurempaa omavaraisuusastetta. Se, että tuotat lämmön, lämpöön puut, lämmität, valmistat evväät (ei ole woltit eikä muut kulettimet löytäneet vielä tietään tänne peräferiaan, kuten sanat menivät vähän sekaisin. Tarkoitin tietenkin periferiaa). Hoijat maholliset elläimet, teet laitumet, hoijat ja huollat, kuskoot vedet. Mietin tässä taannoin, että niin myökin ensmäinen vuosi käytiin juomavesi lähteestä tai tuttujen hanoista. Kaikkeen sitä ihminen mukkautuu. Sähköä ja polttoainetta myökin täällä tarvitaan. Sähkölasku ei ole päätä huimannu, kiitos siitä. Töpselivirtoo lähinnä vie pakastimet, joissa säilytämme lihat ja marjat. Välillä mielessä häivähtellöö off grid elämä mutta pakastimmeen talletamme suuren osa omavaraistelluista evväistämme, kuten juurikkiin ne lihat ja marjat. Suolaan tuskin alamme säilömmään lihaevväitä kun meillä pohjoiskarjalaisilla muutennii paukkuu verenpaineet ja ollaan kärkikastia sydän- ja verisuonitaudeissa. Sallittakkoon siis pakastimet tässä omavaraistelevassa elämässämme.
Plussan puolelle
Omavaraisuus näyttäytyy meille pienempänä sähkö- sekä kauppalaskuna. Kun satokausi alkaa olla parhaimmillaan niin kauppalaskussa tapahtuu notkahdusta. Tuoretuotteet käymme pihalta ja mehästä, kasvimaalta ja kasvihuoneesta. Liha- sekä kalapuolella ei tapahu suuren suurta notkahdusta, sillä lähinnä leivän päälliset käymme marketista. Muuten kaikki liha tullee iheltä tai isännän tuttavalta. Kanoja ruokimme omalla kauralla mutta vahvempoo evästä tarvihemme hakkii kaupasta heillekin, sillä kana ei pelkällä kauralla elä. Kana tarviaa proteiinia ja kalkkia tuottaksseen hyvvii ja ravintorikkaita munnii. On onni miten kanaset alkoivat tauon jäläkeen taas munimaan.
Onko omavaraistelu siis kannattavvaa? On mutta siitä en ossaa sanoa onko rahassa kannattavvaa vai ei. Meillä vaakakupissa painaa se tieto, jotta halluumme tietää mitä suuhumme laitamme ja silleen sen saa tietoonsa kun ihe kasvattaa. Tärkeimpiä arvoja tässä elossa meille on tieto evväämme alakuperästä. Tätäkin jaksan varmaan toitottaa postauksesta toiseen mutta menköön nyt taas. Kaikki tämä mitä myö teemme on meille ihellemme kannattavvaa. Tuottaa merkityksen tunnetta, rytmiä päiviin, omanlaista vappautta mutta kuitenniin samalla sitovuutta. Esmerkin lypsyn sitovuus. Samalla ihanaa mutta sitovaa. Vuohet on nyt ummessa ja tuntuu ouvolta ettei lypsy rytmitä päivää. Sekkiin tuntuu ouvolle ettei ole ommaa maitokannua jääkaapissa.
Miten meillä mennee
Meille tuli neljä vuotta täyteen tiällä. Pitkälle on päästy unelmassa etteenpäin. Edistytty on ja vähässä ajassa pistetty farmi kassaan. Nyt kun mietin niin uupumuksen pahin vaihe oli piällä kun muutettiin tänne. Olin saavuttanu kolmannen stepin eli keho sanoi yhteistyön irti. Samalla kuitenniin tämä elämäntapa pelasti miut. Siitä olen aivan varma. Olin mennyt koko aikuistuvan elämäni väärään suuntaan, kauas ihelle tärkeistä asioista. Ei se ole ihmekään jos ihminen siinä vaiheessa sairastuu.
Siinä oli monnii epävarmuustekijöitä kun tänne muutettiin. Siksi oli kova halu päästä ees hetken aikoo kokkeilemaan mitä se elo voisi olla, jos lähtö loppujen lopuksi valkenoo. Oli halu kokkeilla oisiko elämä mielekkäämpää, jos elläisi silleen kuin sissäinen ääni sannoo. Ja olihan se. Lähtöajatus takaraivossa pijin kiinni ajatuksesta, että meillä kaikilla (eli elläimillä) on jalat millä kävellä. En olisi raaskinu heitä teurastaa vaan olisimme olleet monen kirjava muuttosakki siinä tapauksessa. Onneksi nyt voimme rauhassa alkoo rakentoo tästä omannäköistä paikkoo. Toivottaan jotta tämä oisi meille nyt se loppuelämän sijoituspaikka. Yksi huolenaihe kyllä on. Sukupaikan kukkapenkit. En ennätä hoitammaan, tykkeen puutarhuroida muuten mutta rikkakasvien kanssa en jaksa alkaa taistoon. Se on kuin kantaisi reikäisellä ämpärillä vettä. Hävittääkö siis vanhat sukupaikan penkit vai jostain tikistee aikoo kitkemisseen? Kuinka ootta muut ratkaissu tämän tai mitä työ tekisittä tässä tilanteessa?
Mites ne tämän hetkiset esikasvatukset? Tällä hetkellä ei ole mittään esikasvatuksia. Chilejä on niin paljon säilöttynä viime vuuelta, että saa nähhä laitanko ollenkaan. Chilit siis vaatii pitemmän kasvatusajan. Koitin talveuttoo viime vuotissii, saa nähä herräilöökö hyö elloon vai olenko säilytelly vain oksankarahkoja peräkammarissa tilloo viemässä.
Seuraavassa postauksessa varmaankin on sitten enempi kerrottavvaa esikasvatuspuolella, jos on. Koitan himmailla kasvatusasioihen suhteen. Kun sitä purkkia ja purnukkaa ja törppöä ja tötteröä on joka paikka täynnä ja näyttää nuo osa onnistuvan ilman esikasvatustakin.
Tässä linkit muihen postauksiin assiin tiimoilta. Palataan taas. Adjö! Kuten ei meillä päin sanota.
Kasvuvyöhyke 1
Apilankukka https://apilankukka.fi/esikasvatus-ja-raha/
Kasvuvyöhyke 2
Päiväpesän elämää https://paivanpesanelamaa.blogspot.com/2023/02/suuntana-omavaraisuus-2-esikasvatukset.html
Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2023/02/suuntana-omavaraisuus-14-esikasvatuksen.html
Kasvuvyöhyke 3
Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2023/02/suuntana-omavaraisuus-2023-osa-2.html
Evil Dressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=17184