Villa Varmo
- May 2, 2022
- 4 min read

Ajatuksia omavaraisuudesta

Hei vain toukokuu. Aamuisin oven aukoissa tervehtii lintujen kuoro. Sumu poloveilee pellolla pakkasyön jäläkeen, kurkien ääni kuuluu suolta ja teerit kukertelloo aamuvarhaisella. Ei sitä päivällä uskoisi auringon paahtaissa poskiin, jotta on yöllä olluna pakkasta. Kevväässä se on parasta. Yö ja päivä ovat aivan erlaisia. Siispä on toukokuun ensmäine maanantaina ja sitä myöten Suuntana omavaraisuus blokistien yhteispostausaika. Lopussa linkit muitten teksteihin. Aiheena oli mitä lähipiiri tuumii omavaraisuuesta. Noh. Ensinnäkin kun oma napa on lähinnä niin omavaraisuus ja omavaraistelu (sallivampi muoto) on meijän perheen kantava voima, suunnata kohti omanlaista omavaraisuutta. Tämä edellyttää sitä, että kaikki siihen osallistuvat jossakin muodossa. Jäläkikasvu kulukoo monissa töissä mukana, opetellaan miten taimia koulitaan ja kesällä ovat kasteluhommissa mukana. Kitkemisestä ei tykkee kukkaan. Toisinnaan tullee epävirreisiä aina on töitä lauseita mutta niin se on. Aina on jotaki hommaa, nurkkaa korjattavana, polttopuita tai muuta ähvääriä. Täytyy olla työperästä porukkaa, että jaksa ellää tälleen. Se on elämäntapa. Kuvina tässä tekstissä kulukoo farmin aamukierros Inkerin kanssa ja elläinten Vappubrunssi ja lopussa oikea elovenaneito Suomen suvessa. Enjoy!

Varsinaisesti en ole lähipiiriltä kyselly mitä mieltä hyö ovat tästä meijän elämäntavasta, koska meijän elämähän tämä on. Olen löytänä ihelleni elämän, jossa viihyn, joten en ole lähteny muihen mielipitteitä assiin tiimoilta kyselemmään. Kerrankin! Toisaalta se, että jos joskus lipsahtaa, että kylläpä väsyttää ja hommaa on liikaa, niin ne on sellaisia lausahuksia, joita ei saisi sanoa. Koska itsehän myö tämä valittiin. Se on se sellainen juttu, kun perheeseen saapuu lapsia/lehmiä/lampaita ja niin eespäin niin joskus tuntuu riittämättömältä kun tekemistä on niin paljon. En pistäisi pahakseni jos joskus joku hoitaisi huushollihommat ja ihe voisin mennä roilottaa ulkohommissa aamusta iltaan. Olen ulukoiliman immeisiä. Sisäelämä is not life for me. Mutta kun mänet lipsauttamaan, että väsyttää niin tullee ne "etkö sie tienny sitä ja tätä hankkiisa, että se on raskasta" tai "enkö mie jo sanonu että se on työlästä" ja muistetaan klassinen "kyllä minähhii yksin pärjäsin, joten miten siulla voisi muka olla raskasta". Nämä lauseethan ei varsinaisesti auta assiita yhtään. Se pieni pyyntö mikä noihin "minnuu väsyttää" tai "on liikaa työtä" niin niihin on ujutettu salaviesti, että auttaisiko joku jos ei suoraan kehtaa pyytää. Siinä ei ole mittään pahhaa jos joskus uuvuttaa. Meitä kaikkia toisinnaan. Sitä vain ei kaikki tunnusta. Siinä vaiheessa kun ne huonot päivät ylittää hyvät päivät niin siinä vaiheessa sopisi punnita korjaustoimenpitteitä. Jos kohtaisin lampunhengen niin toivoisin häneltä kasvukauvelle huushollerskaa. Kuinka ihanaa olisi se! Ihe saisi männä mönkiä ulkona ja joku muu hoitaisi kotityöt. Sepä vasta oliskin! Myö olemme siinä mielessä onnekkaita, että muutto takasin kotimaille toi meijät lähemmäs meijän perheitä. Meillä on iso ja auttava lähipiiri. Lapsiin kanssa saahaan lisäkäsiä, heinätöissä ja evvään muodossa. Vanha kunnon talkoohenki ja auttaminen, sitä tahon perriyttää myös omille jäläkeläisille.

Mitä tuntemattomiin tullee niin se tuntuu ikävältä, että tätä meijän elämäntapaa kuhutaan harrastukseksi. Tämä ei ole harrastus. Tämä on elämäntapa. Myö olemma joka päivä kytköksissä tähän tavalla tai toisella. Harrastuksissa käyvään, elämäntappaa eletään. Saamme tukea mutta saamme myös kommentteja "kaupasta saapi helpommin" mutta emme myö ole tulleet tänne helposti elämään, myö olemme tulleet elämään. Haluamme tietää mitä myö syömme emmekä rahalla halua ostaa evästä vaan kasvattaa sitä itse. Siemenestä iättee ruokapöytään saakka ja säilöön. Lisäkäet ei olisi pahitteeksi mutta jäläkikasvu kasvaa joka päivä ja toivon heistä saavani apua tilahommiin. Entisaikana tehtiin porukassa, nyt kylät ja talot ovat hiljenneet ja aika yksikseen sitä saapi kasvimaan nurkilla norkoilla.

Mistä immeiset sitten täällä meillä ilostuvat? Elläimistä ja omista tuotteista. Se taitaa olla ihan elämys heille kun tarjolla on ommaa hunajaa, kaavetaan kannusta tinkimaitoa, tarjolla oman maan perunaa mehtäsienikastikkeella. Ei sitä kaikilla tämmöstä rikkautta ole ympärillä. Pienistä puroista, eri suunnista virtoovista joista myö koitamme rakentoo tätä. Kuitenniin vähhään aikaan, ollaannii saatu palajon aikaan. Nyt alakaa se hienosäätö ja ehtiminen mihin suunnattaan. Tämä on minun kutsumus enkä voi sitä ääntä ennee hiljentee.

Olen kiitollinen, että lapsuuen perheessä on aina kasvatettu ruokaa ihe ja käyty polttopuusavotassa. Aina en ole olluna kiitollisuuen hurmoksessa näistä hommista vaan lähinnä ihmetelly miten se äitee jaksaa pyllöttee harventamassa porkkanarivvii mutta nyt olen ihe semmonen pyllöttäjä vaikken varsinainen kitkijänainen olekkaan. Permakulttuurista olen löytäny oman suunnan toimia puutarhassa vaikka kyllä sekkiin pienmuotosta rikkatorjuntaa ja pyllöttämistä vaatii. Kiitollinen olen siitä oman ruuan, puun hankkimisen mallista, johon olen kasvanut. Ja niistä juurista, joihin omani punnoutuu. Isovanhempiin maa- ja mehtätallouselämään. Maamiehen veri se miunkin suonissa virtoo.

Meijän tillaa ei olisi iliman elläimiä. Heijän mukana tullee hyönteiset, sitä mukkoo linnut, lannotus ja muut lajit pihhaan. Koen, että elinvoimaisella maatilalla tarvitaan elläimiä sillä myö olemme kytköksissä toisiimme aina, jotakin kautta. Ihminen ja elläin ovat kulkenneet tällä pallolla kauan aikoo yhessä. Nykyajassa se on vain sattuna menemään rikki se suhe. On alettu tehostoo, laajentoo ja laajentoo. Elläimiä ei pittäisi inhimillistää mutta heitä voipi kohella inhimillisesti, hyvin. Kahtosin, jotta elläin on onnellisimmillaan silloin kun se saapi olla elläin. Meijän tilalla mennään toiseen suuntaan. Tehokkuusajattelu oli oikeata myrkkyä tälle emälle taannoin mutta nyt ajattelen, että toisissa paikoissa tarvitaan tehokkuutta mutta tietyssä oikeaoppisessa muodossa sitäkin tarvitaan. Laajenneta ei enempee kun jaksettaan ihe tehä. Konekantaa ei tarvihe uusia ja lihasvoima on oiva työmuoto. Koitetaan irtaantua kaikenmaailiman järjestelmistä, koska loppujen lopuksi jokkainen on vastuussa ihestään. Ei voi turvautua järjestelmiin eikä ajatukseen, kyllä kaupasta saa. Myö olemme jokkainen vastuussa ihestämme ja siitä mimmoisen ympäristön ympärillemme luomme. Millaisen elämäntavan ja jälen jätämme tähän sukupolovien kirjaan? Hyö jotka pallautti elläimet navettaan ja jätti ruohonleikkurin pihavajjaan. Sitä soppii joskus jokkaisen pohtia omalla kohalla mimmoisen jälen jättää ihestään tähän maailimaan.

Loppuun vielä miten ne hommat etenee? Nehän etenee. Pelkkää tommaattia on taimella yli 50, on kurkkua, kesäkurpitsaa, avomaankurkkua, samettiruusuva ja chiliä. Kohta ne pienoiset toivottavasti saahaan ulos, tänä päivänä kun tätä kirjoitan niin meitä herätteli valakea maa mikä sai jäläkikasvun kyynelliin. Eikö se kesä koskaan tulekkaan. Västäräkistä on onneksi vain vähäsen kessään, tuolla hyö päivittäin keikkuut ja heiluttelloot ihtiisi pitkin pihamaita. Vain pääskysiä ootellaan saapuvaksi. Valkosipulikkiin jo vilikuttelloo vaikka puolet penkistä on vielä hangen alla. Kasvun ihme hämmästyttää joka vuosi!