Hei ja tervetulloo emän ja samalla myös nykysen Varmottaren blokkiin. Aiempi blokikoti jäi taa ja on aika alottaa ihan perinteisen menoin puhtaalta pöyvältä! Se on ollu identiteetin muutoksen paikka, täytynä päästee irti maalle muuttajan olemuksesta ja olla maalla asuja. Vieläkkään en voi uskoa, että myö ollaan täällä ja tämä elo täällä on meijän arki.
Blokin takana olen mie Riikka, 32-vuotias emäimmeinen. Emäntä sannoo vältän, koska se on semmonen titteli minkä harva ansaihtoo. Ihe koen, että ne saappaat on liian suuret miun jalakaa sinne sujjauttoo. Emä on sopiva. Lisäksi en tykkee kertoo "omistavani" elläimiä, koska todellisuuessa kukkaan ei omista kettään, jotenka emä on hyvä. Olen elläimiin emä, en omistaja.
Mutta mistä tullee nimi Villa Varmo? Asustelupaikkamme sijaihtoo kauniissa ja rakkaassa Pohjois-Karjalassa, keskellä Keski-Karjalloo. Ihan Venäjän rajan kuppeessa. Kylä, jossa perreemme asustelloo on Varmo. Villa taas viittaa lampaksiin ja muihin meijän rakkaisiin navetan asujjiin ja samalla sana "villa" viittaa myös tähän talloon. Haaveiheni punamultamökki ei vielä ainakkaan ole totteutunut vaan piemme kortteeria tämmöisessä 60-luvulla rakennetussa talossa. Kuten eräs kaverimme huudahti ensmäistä kertoo meillä käyvessään: Mikä ihmeen espanjalaisvilla on rakennettu keskelle Kesälahtii? Sieltä kumpusi sitten se nimi, Villa Varmo.
Villa Varmo on sellainen unelmien täyttymys. Semmonen unelma, jota tiedostaen ja tietämättä olen kantana matkassani aina. Olen tehny ympyrän elämässäni, palannut niihen rakkaihen asioihen ääreen, joista lapsena nautin. Elläinten ja luonnon parriin. Villa Varmo on antanut puitteet näihen unelmien rakentamisseen todeksi.
Meijän muutosta tänne on kolome vuotta. Kuten Sanni kirjoitteli kuinka paikka aiheuttaa muutosta molemmin suuntaisesti, paikka muuttaa immeistä ja immeinen paikkoo. Kaikki tuo on niin totta. Se on ihan uskomatonta minkä verran myö olemme herätelleet elloon tätä Ruususen unta uinuvaa satumaailimoo. Suurin muutos on kuitenkin se, mitä tämä paikka on tehny meille. Siitä olen äärimmäisen kiitollinen, olen tulluna lähemmäksi sitä immeistä, joka sisimmältäni oikeasti olen.
Mitä tämä blokkailu tullee pitämään sisällään? Karjalaista murretta, ehottomasti. Tai no savo-karjalaksi ne muut sitä sannoo. Karjalaissii leivonnaissii. Pittää se nyt ainakkii yks piiroo-ohje jakkoo. Ja kukkossiin! Pyöröksi niitä toiset sannoo. Omavaraistelua. Se on mitä myö tavoitellaan. Omavaraisuus, sitä koitetaan nostaa ruuassa, puussa, pellossa, kaikessa. Miulla ei ole mottoa mutta tämä voisi olla hyvä: Riippumattomuus on maailiman palakka. Tulen tänne kertommaan meijän elläimistä, arjesta ja sattumuksista. Päämäärämme on ellee onnellisesti tämä elo, joka meille on annettu. Nauttia koko matkasta eikä vain miettiä, jotta millonka ollaan perillä.
Myö saamme assuu täällä missä meillä on pimmeys, valo ja valta. Valta olla juur sellassii korpelaissii, joksi meijät on luotu. Meillä on yhteys ommiin juurimme ja sen tuntoo varsinnii sillon kun kuhun ellikoita sisälle perintönuotin soijessa kuhtuhuuvossani: Tännesee! Tulukee! Tulukee! Ja vastaukseksi saan sellaisen mölähdyksen, joka hivelee kehhoo sormista varpaissiin.
