Hei vain. Verho maailmojen väliltä poistuu, yö vaihtuu aamuksi. Kasteisella nurmella näkkyy sulkavana. Suru kouraisee sydänallaa. Voi että. Kettu on vienyt ruusupuskassa hautovan kanaäiteen. Voi maailman julmuutta. Terttu heräsi haukkummaan puoli kolomen aikaan yöllä. Kuuli varmaan kanaäiteen avunhuudot. Miksi mie en. Muut kanat oli ovviin takana juurikin ettei näitä surunäytelmiä tulisi. Munat on puskassa jossain minne ihminen ei piäse. Toivottavasti joku ne sieltä syödäkseen saa. Kanaäiteellä oli ajatus perheenlissäyksestä ja erräänä iltana hän ei kanalaan palannutkaan vaan aloitti perheen perustamisen ruusupuskaan talon ikkunan alle. Kananen kuuli äitiyven kutsun.
Olen pysähtynyt kirjan ääreen, Suitsan lapset. Elänyt haavemaailmassa saarielossa. Siellä se oikee elämä on. Ajassa ennen ommaa ajanlaskuani. Tapa ellee, olla ja ajatella. Nykymaailma on jottain mitä en tohi ymmärtee. Kaikkine helepotuksineen ihmiset voivat kuitenniin huonosti. Meitä vaivoo tauti, jonka nimike on liikoo kaikkea.
Koitan koota jonkinasteista entistä elämee. Hätistän hiehon aamuisin omenapuun alta. Äitee lehmä asettuu laitumeen omalle paikalleen oottammaan omena-aamiaistaan. Mietin vain miten lehmä on viisas. Tarvihtoo vain sannoo: mäne tuonne ommaan nurkkaan, mie viskon sinne siulle omenia. Hännänvispauksen saattelemana äiteelehmä kävelee omalle paikalleen. Muu porukka oottaa postilaatikon eissä että mänen sorkasta pittäin viemään laitumelle. Ne on näitä loppukesän aamuja kun laitumelle siirtyminen on joutilaan puoleista. Vielä haen sen Vappu hiehon sieltä omenapuun alta ja viimesenä perästä kipittää pikkukuttu Sini. Veräjä kiinni ja ajatus että pyssyiten nyt siellä. Vaikka tiiän että kuttu Rosolli on viimeistään klo 19.30 pyytelemässä että piäsiskö jo navettaan sisälle. Elläimet vievät minnuu enkä mie elläimii. Silleen se vain mennee kuin kaikkiin tarpeet koitetaan asetella yhteen.
Illalla laitumella tervehtii kova määkinä. Rosolli on siirtynä jo navetan ovelle ja kuhtuu muita. Aukaisen veräjän. Vappu harkihtoo ja se on villaus hiehon silimäkulumassa kun keikkuva perä siirtyy omenapuun alle. Äiteelehmä Poppis seuroo kuuliaisena perästä. Tietää että emällä on taskussa hällekin muutama omena. Vuohi ja lammaslauma kurvoo navetan pääovesta sissään. Laukalla tulloo Vappukin äitinsä perrään pihattoon. Onneksi kesä alakaa olla ohi ja asetumme kukkiin ommiin nurkkiimme.
Kahon pimenevvään iltaan. Suren kanaäiteetä ja suren ettei meille perheonnea suotukaan.
コメント