Vanhanaikainen


Miten olla nykyaikainen kun on niin vanhanaikainen?

Sitä mietin aamulla vuohhii lypsäissä syväkyykyssä. Miten mahtua tähän maailimaan näine vanhoine tapoineen? Mietin haaleneeko se koskaan tämä hohto tästä elosta? Voisiko kysseessä olla ikkuinen honeymoon. Nautin tästä kaikesta edelleen. Työstä ja tekemisestä, kehollisesti työstä. Ihmistä ei ole luotu istumaan mutta silti nykymaailimassa päivästä toiseen vain istuttaan.


On onni että saapi lypsee omia elukoita, pittee kuten parhaaksi näkkee. Parhaat on nämä toverit tiällä. Heillä on hallussaan se sellainen rauha mitä nykyimmeisellä ei ole. Heitä ei koukuta älypuhelimet, hyö ei valu massana kohti sammaa suuntaa. Syö, juo, nuku ja märehi. Siitä muodostuu heijän pyhä nelijäisyys. Miten se kaikki mikä näyttäytyy tuolla ulukopuolella tuntuu turhalta. Jatkuva kulutus, uuen hehkutus, matkustaminen. Aina en jaksa uskoa siihen tottuuteen, että ihminen olisi luomakunnan älykkäin yksilö.





Miten olla nykyaikainen kun on niin vanhanaikainen? Sitä vaan toistan tänä aamuna mielessäni. Tiesti tähän voisi joku sannoo, että mietipä kun oisit asuna jossain savutorpassa isoruton aikaan kun russukat pureksi persposkia niin oisitko viihtynä. En todennäköisesti oisi mutta silti sieluni on sijoiltaan nykymaailmassa.


Kun kehokaan ei soppeutuna nykyaikaan. Kuka tahtoisi lypsee ommaa temppuilevvoo kuttua ja vielä vappaaehtoisesti? Mie. Kun kehoni alakoi hyleksiä nykyaikoo. Maitotalloustuotteet saivat sekaisin olevan kehon vielä enempi sekaisin. Halusin kokkeilla raakamaitoa vuohista, se on kuulemma superfoodia ja ihmeainetta. Olisihan tiesti kaikenlaisia korvikkeita ja tonton tuotteita mutta mitenkä se pitemmälle prosessoitu voipi olla parempi? Sitäkin aina mietin, että mitä pitemmälle jalostettu tuote, sen parempi se on? Laitettaan tähän loppuun nyt vielä klassinen ettei immeinen tarvihe maitoa ja se on niille elläinlapsille. En ole vienä keltään mittään vaan toinen kuttu vieroitti kilit omatoimisesti ja toinen alakoi neitsytlypsäjäksi. Ja kyllä minä maijosta tykkeen monessa muodossa vaikka se olisikkiin vain imeväisiin evästä.


Se on jännä assii se kun mieli pistää vastaan. Vaikka vilahtelloo se semmoinen toivenpilike mimmoista elämee halluisi ellee niin järki tulloo heilummaan että ehhei. Eihän tuommosta kukkaan tee. Sitten kun mieli ei kuuntele niin keho tekkee stopin. Sairastumisen kautta ihekin löysin sen pienen tunnelinpiän valloineen kaikkinneen. Jos terveys on männy niin onko tässä elämässä ennee millään mittään väliä. Iliman terveyttä ei ole mittään.


Kun siiloon vastalypsettyy lämmintä maitoo maitosihvilän läpi kannuun, niin siinä on se prosessi. Vuohesta lypsyastiiseen, lypsyastiista siivilän kautta kannuun ja kylymään. Keho kestää. Ei kippeyvy. Vaikka tosin lueskelin raakamaijon vaaroista ja omassa mielessä vertauskuva raakamaijolle olisi ydinase. Vähintään yhtä vaarallista assiita pitelen käsissäni joka päivä. Se on kumma sekkiin assii miten muovitetuista asioista on tullu turvallisia. Pakatuista. Kananmunassa piilöö semmossii vaaroja, että sitä sopinoo piellä hansikkain ja maskit nuamalla. Raakamaijolla voipi lukeman mukkaan aiheuttaa kauheuksia. Multaset juurekset tuopi vähintään ruton tullessaan ja mehtämarjoihin on voina kakkia kettu. Millon ruuasta tuli näin vaarallista? Kaupan tuotteille on annettu ruunu, sädekehä mainosvalon piälle, että tule ihminen tänne ostoksille. Täältä sinä suat ikkuisen elämän, turvallisen ruuan ja terveyven. Notkuvat hyllyt ja lukemattomat tuotteet oottavat vain noutajjaansa, sen kun vain kuvettasi kaivat niin omasi olemme. Kyllä senkin tosassiin ymmärrän, että nykymaailiman mittakaavassa elintarvikkeita pittää valavoa tarkasti, koska elintarviketurvallissuus mutta silti kysynkin. Pittääkö kaiken olla niin saatanan suurta nykyjään?


Olen rikkona kaikkia näitä sääntöjä nyt usseemman vuuen ja olen edelleen henkissä. Käyny kanalasta munat, vuohesta tahi lehmästä maitoa, multassii juurekssii ja ketun kakkimmii marjoja. Onhan se semmonen sanonta, että mikäpä sen pahan tappaisi. Liekö sitten olen perin juurin paha emännän alaku ettei evväätkään saa henkeäni sammuksiin.


Aika tuo ei koskaan ennää pallaa, niinhän sitä sanotaan. Mutta niin kauan kun olen vanhanaikainen, koita jotenkin seleviytyä tiällä nykyaikaisessa maailmassa. Polovistun kutun juureen aamulypsylle, viljelen osittain ommaa ruokaani ja joskus mietin, että miten syntyi nykymaailmaan tämmöinen ihminen, hitusen vanhanaikainen.





337 views0 comments

Recent Posts

See All