Se on heinäkuu. Toukokuu. Mitä silloin tapahtui? Miksi ei karsinat tyhjenneet? Miksi tuntuu ettei toukokuusta mittään muistannee? Kesäkuu. Kieli vyön alla painettiin. Raivattiin taimikoita (kesken), tehtiin polttopuita (kesken), säilöttiin (kesken). Miksi kaikki on aina kesken? Maailiman rauhallisin mies on olluna kaksi viikkoa lomalla ja on painettu hommia. Heinähommat on tehty. Se siitä. Muuta peltotyötä kyllä vielä olisi. Miksi ihmeessä on mänty tähän, että vaikka tilallinen on silti pittää hankintahommissa käyvä muualla? Milloin tähän pisteeseen mentiin tässä maassa? Sitten kun palkkatyöstä loma koittaa niin sitten tosissaan lävähtää tekemättömiin töihen lista nenän etteen ja eiku ala purkammaan joka piästä ja pikkusen ja lopulta kaikki on kesken. Kaikki on aina kesken. Olemme koitanneet olla johonmukaisia mutta joskus vain pittää poukkoilla hommasta toiseen vaikkei halluisi.
Mehiläissiin kanssa on sekkoiltu kaikenlaista. Yksi pesä tosin on ahkera ettei tosikaan. Muut on lähtöviivoilla hunajan suhteen niin tämä pesä roilottellee jo toista laatikkoa vaikka pääsatokausi on vasta esissä. Viime vuonna horsma ja vadelma oli jo ohi tässä vaiheessa ja sato jäi pieneksi. Nyt horsma on kukkimaisillaan eli toivottaan, että lentokelejä riittää. Näimmä muuten tännään semmoisen kimalaisen ja kolibrin sekoituksen. Osoittautua jonniin sortin kiitäjäksi. En ole ennen semmoiseen pörrinkäiseen törmännytkään näillä tiluksilla.
Kanat kuopsuttellee pihassa päivisin. Mukava seurata heijän touhuja marjapehkojen juurella. Yhellä kukolla on hirmuinen haaremi ja neljällä muulla ei kettään. Tasan ei käy onnenlahjat kanalassakkaan. Vuohet jatkaa perinteistä puutarhan tuhhoomista. Täytyisi saaha se aita pihhaan ja vuohet sille aijan toiselle puolen. Risotto ja Rosolli sai huomattavasti vähempi aikaan pahojaan kun tämä nykyinen nelikko. Nyt jo vuoteiset kilit Sini Tellervo ja Vesku Domino ovat puutarhan tuhhoomisen experttilöitä. Varikset laitettaan myös tähän sammaan kategoriaan. Olivat männeet sohroomaan porkkanarivin mustalle mullalle. Katteet siirrelty sivvuun ja porkkanan taimet ovat muisto vain. Voi että sapetti.
Joskus se tuntuu tointaako tätä omavaraisuutta tavoitella. Kun tuntuu että ellää täysillä ja samalla jääpi kaikesta paitsi. Kiire aika työn sekä omavaraisuuen suhteen on tämä kesä. Ei tässä rannalle jouva rötköttelemmään (en kyllä mäniskään mutta uiskentelu se on vallan mukavaa se). Että sitä vain vilahtaa päivä toisensa perrään, viikosta toisseen ja kuukausi vaihtuu. Suurin satokausi eli marjastus ja sienestys on vasta esissä ja kaiken säilöntä. Hillitöntä tahtia syksyy kohen ja joku paukuttaa tahtia, jonka mukkaan ei oikein ennätä. Silti kun mietin vaihtoehtoa, että vaihtaminen siistiin sisätyöhön keskelle kaupunkia. Niin ei. Ei ennee. Eikä miulle. Saan olla joka päivä ulukona. Piättee ihe moneltako ja mitenkö pitkään. Keleille en maha mittään, mutta sille mahan, että saan olla pihalla päivittäin. Joskus kyllä tuntuu, että olen tästä nykymaailimasta ja elämästäkin ihan pihalla. Mutta go with the flow ja nautitaan kyyistä vai miten se meni. Se on vain tämä turnausväsymys taas. Nytten jo tiiän, että se koittaa joka kesä jossain vaiheessa. Sitten täytyisi osata vain irtaantua täältä vaikka päiväksi, tehä joku homma loppuun niin silloin se tuntuu jo paremmalta. Kun mietin tätä mitä miulla, meillä nyt on, niin en ikikuunapäivänä vaihtaisi ennää entisseen. Lomien oottelluun ja ahistavvaan betonibunkkerityöhön, jossa ei olluna etes ulos ikkunoita. Lasiseinän takana kuin kala akvaariossa, uiskentelin työpäivän kauppakäytävän varrella. Ulos ei nähnynnä mutta sinne käytävälle näki. Sinne käytävälle, jossa ihmiset osteli jonnin joutavuuksia hetken iloksi ja luonnon suruksi. Alunperinkään en halunna töihin kysseiseen kaupunkiin tai ylipäätään kaupunkiin vaan jotenniin sitä virran mukana vain sinne ajelehti. Koska muutkin. Ja niinhän kuulluu tehä. Koska muutkin. Kun olisi etes tämän verran olluna silloin järkeä kuin nyt. Mutta kaipa sitä kaikista kokemuksista jotakin oppii.
Väsyttää mutta vaihtaisi en. Nytten saan pistee tanssiksi ukkossatteessa keskellä pihamaata ja tilanteen todistajana on vain yksi naapuri. Jos ei olisi sitä yhtä naapuria niin ihan Eevana painelisin pihalle satteesseen ihteeni kastelemmaan ja toivottammaan tervetulleeksi kaivatun satteen. Koska mikäs sen mukavampoo on kuin painella alusvaatteisillaan (tahi Eevana jos on mahollista eli ei siliminnäkijöitä eli ei etes sitä yhtä naapuria) hellepäivänä satteesseen. Kiäntee katse kohti taivasta ja tuntii vespisaroihen valuvan pitkin helteen hiostammoo kehhoo. Ja tuntoo sen että onni on justii tässä. Että mie riitän. Myö riitettään. Kaikki on hyvin vaikka maailima venhettä toisinnaan keikuttaa. Ja tässä myö olemme. Matkalla kohti Unelmien maatillaa. Sitä unelmoo, josta haaveiltiin ja paperille kuvia piirrettiin. Yön sinessä supistiin. Ja tässä se unelma on. Se on sellainen karjalaisemän kokkoinen ja maatilan muotoinen.