Satokausi, mehästys ja kekri

Hei vain. On jälleen kuukauven ensmäinen maanantaina ja omavaraisblokkaajat fiilistellee tuntemuksia satokauven jäläkeen. Vaikka kyllähän tässä vielä sieniaikoo on lumille saakka, sillä eräs emä löysi viimein oikein mahtipontisen suppilovahveropaikan. Aplodit sille! Mutta siis mitäkö jäi kätteen kasvukauvesta 2022? Nippu mädäntyneitä keltasipuleita, roppakaupalla kokemusta, muutama ryppy. Siinä suorat fiilikset. Jäihän sitä muutakin. Violetit assiit onnistui eli punajuuri sekä punasipuli. Mehtämarjoja saatiin kuten aina. Kesäkurpitsa oli aivan vallaton ja satoa saatiin mukavasti. Avomaankurkut jäi haaveeksi ja chilit ja tommaatit tuli poskiaan punastuttammaan sisälle.


Säilömispuolella marjat ovat sujahelleet hilloksi ja pakkasseen. Oma äitee ja isännän äitee ovat mehustanneet talaveksi mehuja. Kurkku meni aivan puihin koko säilöntä, sinällään ei harmita koska emme ossaa oikein hyödyntee säilykekurkkuja. Enempi tykkeen tuoreesta mutta näillä kurkun hinnoilla täytyy alakaa säilötty kurkkukkiin maistummaan. Yli kolome euroa kilo alkaa vihreä kulta olla. Hapankaalia olen tehny usseempana vuotena ja nytkin sain omista kaaleista laatikon ja muutaman purkin hapatetta. Hapankaalia tässä tallouvessa kulluu kiloittain, koska ei ole olemassa päivee iliman hapankaalia. Rehellisyyen nimissä osa tullee kaupasta, osa kellarista. Sipulia saatiin säilöön muttei niillä koko talavea juhlita. Kuivattuna on myös sieniä sekä yrttejä, teeaineksia unohtamatta. Hymmyilyttää ihan kun aatteloo minkä verran kuiva-ainekaappiin on alkanu vaineksia hortapuolen tarjontaa. Kuivattuna puutarhasta sekä villinä löytyy mm. horsmaa lehtenä sekä kukkana, pakuria, nokkosta, kamomillaa, timjamia, mäkimeiramia, syreenin kukkia, kuusenkerkkää sekä basilikaa. Satokauven palakka on siis moninainen. On marjoja, perunaa, jonkin verran juureksia, sipulia, tommaattia ja puutarhamarjoja. Plus nuo kuivatut. Kaikkia näitä meillä on säilötty mahhaan sekä kellarriin. Hunajoo meijän ei sovi tietenkään unohtoo. Tänä vuonna saatiin yli oman tarpeen, myyntiin saakka. Niillä saapi omavaraistelija muutaman pennin taskun pohjalle. Tässä postauksessa emme kuvien muodossa kahtelekkaan säilöttyjä asioita vaan ihhailemme tilan sydämen, navettavanhuksen syksyistä ulukoassuu. Olokaatten hyvät. Kun olen tällainen karjalanneito, hitusen elovena mielinen ja olloinen, rippauksella rinsessa-aromia niin en omistakkaan ommaa tornia vaan rehusiilon. On se ommaan makkuun jotenkin vaan sopivampi.





Ussein miulta kysytään mikä on meijän omavaraisuusaste? Sanon jotta joku vuosi edellistä suurempi. Kaikkea ei voi saaha kerralla, eikä pidäkkään. Sehän oisi vallan kamaloo koska kaikki se oppi jäisi saamatta. Viime vuonna en saanu pehkuperunaa laisinkaan mutta muutama fiksaus penkkiperunaan ja voi! Yhestä varresta nostin melkein 10kg ämpärin pottua. Kahen nyrkin kokosta möllykkää nousi toisensa perrään. Kyllä oli ilo! Ja on. Yhteisperunamaasta isännyyen sukulaisista nousi maakellarriin ensi talven perunasato, joka tuntuu henkivakkuutukselta nykypäivänä. Nyt jos koskaan milloinkaan olen kiitollinen siitä että pakattiin kaupungista kamat ja lähettiin. Kaipoo en hetken vertoo sitä entistä elämee.


Mitäs muuta. Mehästä on saatu sieniä. Tatteja ei näillä tonteilla ole näkyny mikä oli arvattavissa kun viime vuonna nousi tattia vieri viereen. Sama kävi omenan kanssa. Iliman omenoo jäätiin. Nekkii vähäset mitä puissa on, on pihjalanmarjakoin syömiä. Luumuja ja kriikunoita tipeksii kyllä enempi kuin vatsa kestää. Sieniruokavalio yhistettynä luumuihin ottaa tuolla sisäelinosastolla aika tiukoille. Ei määränsä enempee, se pittäisi muistaa kun luumuja pihalla ollessaan napsii.


Kalkkunat meijän täytyisi jatkojalostaa pakkasen puolelle. Siinä onkin sitten ähvääriä taas kerrakseen mutta en valita. Tiijän miten ja missä olosuhteissa liha on kasvanut. Myöskin kukkopojilla ja muutamalla kanalla on suunta kohti lautasta. Kanat aiheuttaa tällä hetkellä harmaita hiuksia. Munia tulloo harvakseltaan ja ne harvatkin munat syöpi joku. Ken syylliseksi paljastunnoon saa ihtensä poistolistan ykköseksi. En ymmärrä tätä munien syönti villitystä, sillä heillä on kyllä tarjolla proteiinia, kalkkia ja kauraa. Mikä lie vipstaakki on nyt ruokinnassa vai liekö kanasen mielessä.





Mehtyyhommista


Mehtyyhommista sen verran, että jänisreissulla on kottiin viemisiksi saatu jäniksin jäläkiä. Onneksi biikelmummu on saanut hyvät ajot. Ekalla mehtyyreissulla juoksivat rusakko ja ajuri nenät vastakkain. Sitten muuten löyty mummukan kinttuihin vipinee ja alakoi ajo. Myös muutkin elukat, mukkaan lukien kyyttömamma Poppis ryhtyi tähän ilakoitiin ja huusi minkä pienen naudan keuhkoista lähti. Se naudan ajo kuulu muuallekkiin kun lähimpään naapurriin.


Kaikella rakkauvella teitä mehästäjiä kohtaan ja asioo hieman kärjistäen, pieni hymyn kare huulilla, suvaitsen elämässäni vain kaksi mehästäjjee. Isäntä ja hänen mehtyykaverinsa. Hyö harrastaa semmosta vanhan liiton mehtyytä, jossa mehtään männään jalan tahi suksella. Henkilökohtaisesti raivostuttaa se mehtyyralli, jossa autolla ajellaan passiin ja ikkunoo pietään auki ja kahotaan puhelimesta missä se koira männä viipottaa. En voi sietee tämmöstä. Tietenkin meilläkkiin on käytössä tutkapanta, että osataan löytee biikelneiti takasin kotia, jos sattuu jäämään ajo päälle. Meillä ei oo tapana jättee koiraa yöksi mehtään. Miten sitä ossaisi emä ennee nukkuakkaan jos ei pien ajaja nukkuisi jalakopiässä. Mutta niin siis jänismehtyytä jatkamme edelleen. Toivottaan jotta mehtiin kuningas Tapio soisi meille muutaman jänispaistin talveen. Hirven mehtyy on jääny kokonaan poikkeen sitovuutensa vuoksi. Sorsa- sekä mehtäkanalintu kanta saapi puolestamme kasvoo vielä. On ollu ilo huomata, että mehässä on alkanu käyvä tuttu pupellus ja lentoon pölähyksen äänet täyttää taas ilmoja. Ilo on ollu huomata kanalintukannan kasvanneen viime vuosina. Vaikka ollaan siis asuttu täällä pikistä vaille neljä vuotta niin nämä seuvut ja salomaat on meille tuttuja ennestään. Isäntä on puolet iästään pyörinä näillä mehtämailla ja ihelläkkiin on vuosia karttunu yli 10 näitä seutuja tallatessa.


Sorsakanta on tällä maailiman nurkalla olluna erittäin huono. Päätimme tässä taannoin ottoo isännyyen kanssa pienen meloskeluretken mutta se tyssäkin heti alkuunsa alkaneeseen sorsajahtiin. Pammaukset vain kuuluivat hämärtyvässä illassa ja käänsimme kannootin nokan takaisin rantaan. Sanoin isännyyelle, että häppeet sie jos mie nyt karjasen että mänkee perkele kottiinne paukuttelemaan jos siitä niin kerran tykkäätte. Kuvittelin siis näköjään olevani tämän maailiman kolokan kuningatar. Mutta niin siinä passoo käymään kun ei muita ihmisiä niä monniin viikkoihin ja mehtäreissuilla saat kuleksii yksinnään törmeemättä kehenkään.









Kekristä


Halusin mainita myös kekristä. Sekkiin tämmöstä perinnetaitojen arvostajjaa korpivaa että kaikki semmosta huruhommellit saapi näkyvyyttä mutta todelliset omat perinteet ei. Siellä vain sitä amerikkalaisiin hömpötyshommissa pyörittään nykyään koulussa ja päiväkoilla mutta entäs se kekri? Eipä ole siitä nykylapset kuulleet. Ihekin tutustuin vasta aikuisiällä. Kekri on meijän oma perinne. Eppäilen semmosta assiita, että kun kristinusko saapui tänne meille, se vei hautaan meiltä omia perinteitä. Osia kekristäkin. Ihe olen paperilla ihan evlutti mutta nykyään sanon olevani ennemmin pakana. Olen harmissani, jopa hieman raivoissani miksi jottain meille niin arvokasta on poistettu. Se on olluna siihen aikaan väärää uskoa luonnonjumaliin, henkiin ja muihin eläviin. Koitammekkiin herätellä tätä kaikkea henkiin jälleen. Luonto on uskontoni ja mehtä kirkkoni. Eikä muihen tarvihe näin uskoo, jokkaisella on uskon ja uskonnonvappaus. Kyllä myö kaikki tänne ajatuksinemme mahumme, jos vain antaisimme toisillemme tilloo.


Miten asioita voisi siis muuttaa? Välittee sitä tietoa etteenpäin. Jäläkeläisille kerron kekristä. Tämä on meijän oma sadonkorjuujuhla, tullee vainajjiin muistopäivä. Muistakkaamme hyvällä heitä, edellämme Tuonellaan menneitä. Kiittäkkäämme mehänneitoja ja herroja mehän antimista, Äitimaata sadosta, Ahin aitasta pattaan tulleita saaliita. Antakkaamme maalle takkaisin, elkäämme vain ottako. Kiittäkkäämme karjarauhasta ja toivokkaamme terveyttä joka pirttiin ja torppaan. Sanotaan jotta kekristä alakoi tulevan talaven aika. Laskeutukkaamme siis kekrin rauhaan, muistelkaamme seurastamme poistunneita, iloitkaamme sadosta ja hiljentykkäämme hämäränhyssyyn. Satoisaa kekrin aikaa sinulle.


Mitä muut ovat säilönneet ja asiasta aatelleet. Tässäpä linkit muihen teksteihin.


Kasvuvyöhyke 1

Nina Sointu https://ninasointu.com/blogi/sadonkorjuu2022

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/lokakuu2022/

Kakskulma https://kakskulma.com/puutarhan-kolmas-vuosi-mita-opin/

Kasvuvyöhyke 2

Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2022/10/kaikki-talteen.html

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2022/10/sadonkorjuu-kuun-mukaan-omavaraisuus.html

Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2022/10/suuntana-omavaraisuus-10-sadonkorjuun.html


Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2022-osa-10/

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2022/10/suuntana-omavaraisuus-2022-osa-10.html

Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/satokausi-mehästys-ja-kekri

Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2022/10/lokakuun-ensimmainen-maanantai.html

Sanni ja farmi http://www.sannijafarmi.fi/2022/10/suuntana-omavaraisempi-elama.html


Kasvuvyöhyke 4

Korkeala https://www.korkeala.fi/satoa-ja-saalista/

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2022/10/unelmana-omavaraisempi-elama-tunnelmia.html


Kasvuvyöhyke 5

Korpikuusen tila https://korpikuusentila.blogspot.com/2022/10/milta-taman-vuoden-sato-nayttaa.html


Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2022/10/03/sato-2022


208 views8 comments

Recent Posts

See All