Siispä jos suunnittellee siirtymistä nextille levelille omavaraishommissa niin oisiko se lehmä vaiko vuohi ommaa maitoa kaipaileville parempi? Vannoutuneena lehmänaisena sanon että vuohi. Vuohi on pienempi eli syö vähemmän, papanoi pellettejä eli on siisti ja omaa neitsytlypsyominaisuuden eli ei tarvitse kilistellä/poikia/lissääntyä tullakseen maitoon.
Koko tämä teksti kertoo omakohtaisista kokemuksista kysseisiin elläimiin kanssa. Voi olla muitakin tapoja/eloja/elläimiä mutta tämä teksti kertoo miten meillä.
Kotitarvelehmä
Siisteydestä. Ken joskus lehmien karsinoita siivoillut on tietää että lehmähän ei ole siisti elläin. Kuten ei ole kanakaan. Siis ou mai loord miten ossaa joku pieni kananenkin sotkea aivan mahottomasti. Mutta niihin lehmiin. Lehmähän ei pasko yhteen nurkkaan kuten sika vaan puottaa lantansa juuri sinne minne se puttoo. Eli vaikka vesikuppiin, kivennäisämpäriin, makkuupaikalle, mihin vain.
Meillä lehmät ellää vappaasti karsinassa yöt, ja sen näköinenhän se sitten aamulla on. Tännään suolakiven päällys oli kuorrutettu lantakikkareilla. Mielenkiintoinen huomio tähän, että nauta, joka ellää pelkällä kuivaheinällä - sellaisen naudan lanta on kiinteää eikä sellaista vesilurjua mitä isoilla tiloilla näkkee. Maatallouskoulussa nautapuolen opettajatar aina sannoikin, että märehtijän paras eväs on kuivaheinä. Se ärsyttää pötsin seinämiä sopivasti ja pittää mahat kunnossa. Kuivaheinässä on hommaa (teemme ihe sen parituhatta paalia parhaimmillaan kessään) mutta olemme kokeneet sen hyväksi, juurikin elläinten terveyden kannalta. Heinä on omilta pelloilta, semmoista kohtuu luonnonsekaista. Paalasimme myös pikkupaaleihin nuorta apilaheinää että on sitten tätä tämmöistä herkkuheinää. Vähänpä taas tiesimme. Sehän ei meinoo maistua ollenkaan ja se syyään aina viimoisena. Luonnonheinä sekä kerput onnii olluna suurinta herkkua heijän mielestä.
Siihen siisteyteen siis palatakseni meillä on kaikilla ellikoilla käytössä ns. kestopehku, joka on läpi talven ja tyhjätään sitten syksyllä. Paitsi lehmien pahnoja joutuu tyhjäämään ja siivoilemaan päivittäin. Lantaluukusta mätämme kontteihin pahiten likkaantunneet pehkut tai kottareihin ja sitten pakarat piukkuna työnnellään koko kommeus ylämäkkeen kohti kasvihuonetta. Koitan nähkääs ennakoija uutta kohopenkkikokoelmaa kasvihuoneen läheisyyteen. Jos nautaneitit on ollu sillä piällä että vesikaukalo nurin niin siinäpä sitten joutuu kuvetta kaivelemaan ja laittamaan ostoturvetta imemään pahimpia nestekertymiä. Pehku on omasta takkaa ja vuohien röpöstelemiä kuivaheiniä käytetään myös lehmien karsinan kuivikkeena, koska mittään ei olisi hyvä männä ns. hukkaan.
Lehmä lypsää myös enempi kuin vuohi ja sille kaikelle päivittäiselle maijolle oisi sitten hyvä keksiä menekkiä. Juustoa, jugurttia, piirakoihin, puuroihin, vanukkaisiin, jäätelöihin mutta kas kummelia omalla kohalla nämä meni päällekkäin. Lypsyt sekä kesähommat ja valitettavasti yksi ihminen ei kaikkeen reppee. Maitoa meillä menikin pakkaseen ja kanoille tein viiliä, toisinaan ihelle juustoa. Raakana maitoa ei tykänny juua oikein kukkaan muu kuin isäntä. Lapset vain haikaili kaupan maijon perrään. Se siitä maito-omavaraisuudesta sitten.
Kotitarvevuohi
Entäs vuohi? Vuohenmaito on omalle vatsalle ja suolistolle sopivampaa. Ei tule kipuja eikä muita ikäviä sivuoireita. Eppäilen tämän liittyvän maijon A2-ominaisuuteen. Vuohethan ovat luonnostaan A2-maitoa tuottavia elläimiä.
Vuohi on kiva kinttura. Vuohien kanssa elläissä ei saa panta kiristee piätä. Vuohi on nirso mutta kaikkiruokainen, painosanalla kaikki. Haave omista vuohista syttyi vuosia sitten kun kuulin, että erräällä naisella vuohi kipittää aamulypsylle keittiöön. Oi mikä unelma, aattelin tuolloin! Noh nämä meijän omat kipittäjät tosin syövät koko puutarhan kipittäisiin kohti keittiötä plus isäntä ei halluu sorkkaelläimiä sisälle. En ymmärrä miksi. Vuohihan on siitä hyvä elläin ettei se karkaile omalta tontilta paitsi korkeintaan heinävinttiin ja kasvimaalle. Haaveissa onkin aidata puutarha eli omenapuut ja marjapensaat sekä ah niin ihanan kamalat kukkapenkit vuohilta turvaan. Sekä tietenkin kasvimaa ja kasvihuoneen ympäristö. Muutoin hyö saisi viipotella vapaasti pitkin tonttia puutarhuroimassa. Vuohille on tosin ehdotettu myös laidunnusta muitten elläinten kanssa mutta kesäaikaan ruoho on aina vihriimpee olluna aijan toisella puolen.
Vuohenmaito tuoreena ei ommaan suuhun eroa lehmänmaijosta mitenkään. Mitä pitempään se jääkaapissa seisoo, sitä enempi muodostuu sitä "vuohen makkuu" maitoon. Ylleensä olen kaikkiruokainen mutta kyllä jäi syömättä vuohenmaitoon tehty viili. Kerran jos toisenniin yritin mutta kyllä se maistui minkille. Vaikken tiiä miltä minkki maistuu.
Vuohenmaijon leipoutumisominaisuudet on päätä huimaavia. Vuohenmaijosta syntyy parhaimmat letut ja pullat. Niin kuohkeat ja ah niin jotenkin maukkaat. Vuohenmaito on siis leivonnassa erinomaista.
Laidunnus, lypsy ja luonne
Laiduntaminen oli ihestään selvyys tässä meijän omavaraisuuskompleksissa. Talviaikoo jos aatellaan niin lehmä syöpi enempi kuin vuohi mutta kessää aatellen laiduntaa suurempia aloja. Vuohi taas syöpi monipuolisemmin, kuorii pajut ja pihlajat, kalttaa kaiken tielleen osuvan. Tosin kyllä lehmillekin maistuu samat lehtevät niin kuin vuohillekin. Vuohethan ei kestä missään aijoissa, ainakaan sähkölangassa. Ainakaan meillä. Naudatkin karkaa sen muutaman kerran kessään naapurriin, josta sitten häppeenpuna poskilla saat hakia heitä kotia. Hyvä toimiva sähkö, se on kaiken a ja o. Ja ennen sitä a ja o on se, että siellä laitumella pittää olla syötävvää. Hyvä laijun on paras aitaus, silleen olen kuullut. Naudat tosiaan karkkoo naapuriinkin kilometrin päähän mutta vuohet ei karkaile navetan ovvii kauemmas. Korkeintaan kanalan katolle.
Lypsyssä meillä lehmämme Poppis on unelma. Kiltti, kuuliainen ja pitkäpinnainen. Lypsin Poppista irti laitumella kesäaikaan, tietenkin herkkuja nenän eissä. Harvoin lehmärouva on potkinu ja potkurauta on olluna ehoton ei. Mieluummin kuuntelen mitä Poppis halluu kertoo kuin se, että laitetaan potkurauta ja kiinni.
Entäs vuohen lypsy? No se oli aluksi yksi sirkus. Ihan uskomatonta veivoomista. Vaikka kuinka koitin totuttoo utareen kopelehtamiseen niin eihän siitä aluksi meinannu tulla mittään. Mitä kaikkea sitten kokkeiltiin? Noh. Yhessä ja yksin lapsiin kanssa: laulettiin, harjattiin, haasteltiin, soitettiin YouTubesta äänimaljahoitoa (kyllä). Vuohihan seisoo vaikka yhellä sorkalla jos niikseen tullee. Potkii maijot pitkin lattioita ja ilimottaa ettei tämä sovi. Mutta kun se on vähän pakko soppii jos meinasi välttee utaretulehuksen. Maito pakkautuu utareeseen ja jotenniin se sieltä ulos pittää saaha. Siksi olisikin hyvä jokkaisen kutun hankkija tiedostaa se, että iliman kilistelyä kuttu saattaa tulla maitoon. Halusipa sitä ihminen tahi ei.
Luonteesta sannoisin, että olipa siulla maatiaislypsykki tahi vuohi (vähintään aina 2-3 kpl lajiansa) niin siulla tullee olla pitkee pinnoo ja huumorintajua. Ymmärrystä. Pakko ei toimi vaan neuvottelu. Puhuttelu, maanittelu, lahjominen mutta ennen kaikkea hyvät välit. Että hyö tietäät että sie olet se heijän tuttu ja turvallinen emä tahi isäntä. Kun sie olet rauhallinen niin hyökin käyttäytyy rauhakseen. Ei auta karjua pihatietä painaville kyyttösille, että nyt perkele pihhaan sieltä vaan ennemminkin tähän malliin "Voi tytöt! Missäs työ ootta olluna! Tulukeehan pihhaan niin kahellaan mitäkä sitä herkkua tiältä sankosta löytyy." Ei auta kimpaantua kun vuohet rallovaa kanalan katolla tai syöpi marjapensaat.
Sopivasti sekaisin ja zen. Sillä mentaliteetilla pärjee omavaraistilalla. Eli kumpiko se oisi lehmä vai vuohi? Edelleenkin sanon, että vuohi mutta jos mielesi tekkee lehmää niin miksikäs ei. Jos miulle oisi sanottu, että hanki vuohi niin oisin joka tapauksessa hankkina lehmän. Se oli pitkäikäinen haave, joka lopulta totteutui. Eniten mitä tulisi ajatella ja halluisin alleviivata oisi se sitovuus. Lypsyn sekä elläimen pitämisen sitovuus. Lehmä ja vuohi ellää heittämällä yli viisitoista vuotta jos hyvin käy. Tietenkin kun on pieni määrä elläimiä niin teurastamalla saapikin pakastimen täyteen, jos ei tunnukaan omalta jutulta ja luonne antaa myöten. Voipihan sitä aina ehtiä myös uuen kodin mutta en tiiä onko se elläimenkään etu joutua kiertoon?
Myöskin yksi tärkeimmistä asioista omassa maijossa oli se etten halunnu erottaa pieniä emoistaan. Hyö ovat saaneet nautiskella äitinsä maitoa suoraan utareesta vaikka samalla olen ihe lypsänyt. Toisinaan meille on riittäny runsaasti maitoa, toisinaan ei yhtään. Mutta valintaani olla erottamatta pieniä emoistaan on olluna oikea. Kun kilit tai vasikka on emänsä alla, tyhjääminenkin tapahtuu joutavasti jolloin ihmisen käynti ei ole niin kelloon sidottu lypsyn suhteen. Emot ovat sitten ihe vieroittanneet pienet pois utareelta kun ovat sopivaksi nähneet.
Toivon jotta näistä omakohtaisista kokemuksista oli jottain hyötyä, jos punnihet kotitarve-elukoijen pittoo. Muistetaan kuitenkin se sitovuus. Vaikka se on toisinaan tosi rankkaa ja joskus jopa raskasta ja väsyttävää, on se silti sellainen assii mistä tykkeen ja olen kiitollinen. Olen päässy kokemaan kotitarvelypsykkien pijon. Nykyihmiselle kun kaikki pittää olla vappaata ja saatavilla niin sitovuus voipi kuulostoo kirosanalta ja kahleelta. Ihe määrittelisin sen errääksi elämäni juurruttavimmista kokemuksista. Lypsee käsin omia elläimiä.
Emä Turuska