Villa Varmo
- Dec 6, 2021
- 4 min read

Nykyaika

On kuukauven ensmäine maanantaina. Yhteisblokkauksen aika ja pitkän alustuksen kautta siirryttään kuukauven aihheeseen. Alotettaan tästä nykyajasta.

Mikrobiomipikkareita ja muita nykyajan kotkotuksia

Nykyaika. On se mennynnä kummalliseksi tämä maailima. Paljon puhutaan nykyihmeisen luontoyhteyvestä. Ennen mäntiin kyykkypissalle mehässä jonnii pöhheikön taakse tai otettiin pienet ettonet sammalpetillä. (toim. huom. tosin ei sillä samalla sammalpetillä, johon juur äsken kävit lirkittelemässä). Nyt kuulemma pienniinhoussuihin laitettaan tätä kysseistä mikrobiomia samoten kun naamavoitteissiin vai olko se saiputta. Kumma on tämä maailima! Se kertoo tästä kuluttamishurmoksesta, jossa myö elämmä ja perusasioista vieraantumisesta. Tämmönen vänkelö kun olen niin mie aijon luottoo kyykkypissan voimmaan ja satunnaisiin lehmänpaskanroiskeissiin poskele enkä mikrobiomialushoussuihin tai naamanputsoojjiin. Onneksi meillä on toistaiseksi valinnanvappaus ja jokkainen uskoo mihinkä tahtoo. Mutta miettikkee. Ihan ilimatteeks saisit männä kyykkimmään ja kerräilemmään samalla hyviä pöpölöitä pöhheikköösi ja pärstääsi mutta ehhei. Meillä on siulle esmes pikkarit! Osta ihmeinen, osta! Elä vain kulutuksen pyörteestä irtaannu.

Mutta niin. Kun kaikki on nykyjään niin mukavoo ja heleppoa, mikä onnii se valtamaailiman suuntaus. Miksi piti syntyvä päähän se ajatus ihe tehystä elämästä, en sano vaikiita, vaan omanlaista. Usseita kertoja olen sanonu isännyyelle, että heleppo oisi tuonne jonnoon mennä vain ja tehä niinku muuttii tekköö. Vaan mikä ihmeen sissuuntumisen lukko on auvennunna sisältä eikä sitä saa ennee kiinni. Nykymaailima näyttäytyy silimissäin vain aivan hullulta. Kaupat notkuu tavaroo, jota suurinta ossaa ei kukkaan varsin tarvihe. Kirpparit notkuu tavaroo, joille ei oo ennee omassa kodissa paikkoo ja pahimmillaan niille ei oo ennee kenenkään kodissa paikkoo. Ensin tul elläimistä konneita, sit tehtiin ihmeisistä konneita. Marionettinukkeja, joihe lankoja vetellöö joku muu kuin ihe. Ostamishurmosta ja suuruuveen hulluutta. Velekakierrettä, jotta voit raatoo ja kippautuu suoraan monttuun. Siltä se näyttäytyy.

Minä loikkaamassa ulos tästä nykyajasta

Mutta mihin mahumma myö, jotka vieroksumme tätä kaikkea? MIHIN MAHUMMA! Nykymaailiman vieroksujat, oman elämänsä erakot. Kala kuivalla maalla kuvvaus ei riitä kertommaan siitä tunnetilasta mitä tämä nyky-yhteiskunta ja elämä johon meitä ohjattaan tuntuu. Maatyötoimintoo, oman karjan hoitoa, jäläkeläisistä huolehtimista, sitä ei kahota työksi vaikka sittoo ympär vuorokautisesti kortteeriin. Kun et ole toisen pussiin juoksemassa pitkin pientareita niin sie et työtä tee. Oman ruuan kasvatus kahotaan harrastustoiminnaksi vaikka se pitkälti yli talaven elättäisi perreen. Muutos tästä kaikesta mitä ennen oli ja mitä nyt on, on olluna kauhian lyhyt. Alkuperäiskarjojen muuttuminen veen yli tulleisiin rotuihin valtasi navetat, kotoperänen karja jäi. Itäsuomenkarja on mainneeltaan kauhian venkulaluonteista ja itepäistä. Ilimankos se rotulinja puhuttelloo niin kovasti. On kun peiliin kahtosi. Samanlaissii vastaanpuntuilijoita taijettaan olla myö itäset karjalannaiset. Ainakin allekirjottanu. Lehmä peiloo emäntäsä sieluva, sano kerran eräs viisas. Sitäki olen ihmetellynnä, syvvee rakkautta lehmiin vaikkei miulla periaatteessa ole olluna mittään tekemistä niihi kanssa ku alle kouluikäsenä lapsukaisena. Sillonnii piti vastaanpuntuilla. Muut jos tempo piälleen mekkovermeet ja leikkivät rinsessoo, mie se vain painelin lippa takana kohti karjasuojia. Korkeintaan olin siinä leikissä hevoinen.

Varsinaisseen aihheeseen

Mutta nyt saavumme aiheen iärele eli vehkeet ja käsityöt. Päästäännii siihen kohtalon kysymykseen, jotta mikä se on kuukauven vehe? Tämä tul ku salama kirkkaalta taivvaalta. Ei tarvinnu ees kahta kertoo harkita vain vastaus oli ihestään selevä: ohtalamppu. Iliman sitä ei pärjee. Meiltä on turvallisuussyistä elukkasuojista purettu sähköt. Uusia ootellessa. Kanallaan männöö johollinen virta, jotta saahaan heille lämpölamput piälle. Muutennii elläintentilat on, en sano alkeelliset vaan ns. aika autenttiset. Juoksevoo vettä ei ole, kärryillä kulukeva on. Nyt talavisaikaan on hyvä potkurilla sujutella alas navetalle. Siinä toinen vehe, potkuri. Iliman en pärjeis. Niihin vesiasioihin sen verran, jotta kun koitti se ilta, kun kaavuin selälleen vettä täynnä olevan maitotonkan kanssa saatoin manailla äänneen, jotta voi sitä päivee kun tämä vein kantaminen loppuu! Nyt on kolome vuotta takana, monta lie eissä. Kaikkeen sitä immeinen tottuu. Niin siitä ohtalampusta, jotta iliman sitä joutuisi aikalailla käskopelolla kulukemmaan suurimman osan kuukauvesta saati vuuesta.

Onhan sitä monta muutakin. Puhelin ja tietokone on yks, sillä täällä Karjalan korvessa saapi aika rauhaksijjaan elellä ja noihen kommunikaattorien avulla saan yhteyven saman henkissiin ihmeissiin. Vaikka tykkeen olla yksin, toisinnaan täällä ossoo olla hyvinniin yksinäistä. Mainihen kyllä myös traktorin, meillä se kuuluu omavaraisteluelloon. Sillä tehhään peltotyöt, heinät, polttopuut, lingottaa lumet. Iliman Veli-Matti Valamettia emme pärjäisi täällä. Ja se potkuri. Sillä on niin hyvä sujutella mäki alas vettä täynnä olevan maitotonkan kanssa. Mietin vaan, jotta onkoha miulla mummona hirmuset epäkkäät kun nostelen noita 40 litrassii maitotonkkia päivittäin. Toivottavasti olis! Meinasin sannoo, jotta ois siinä palavelukoissa muille mummoloille kehumista mutta en mie palavelutalloon tahtoisi. Onneksi ei ole niin ajankohtanen tämä assii vielä.

Käsitöistäkin sai kertoa mutta sen verran sanon, jotta ne taijot ovat työn alla varsinkin, käytänpä nyt tämmöistä vanhan kansan sanontaa naisten töistä. En siis hallihe puikkoja, neuloja, ompelua ja niin eespäin olevia puhteita. Mutta rakennustöissä ihan pärjäilen omalla tyylillä.

Lopputoivotukset

Haluan samalla toivottoo hyvvee itsenäisyyspäivee jokkaisele sielule. Ollaan illoisia ja onnellisia meijjän maasta ja kulttuurista. Ollaan kiitollissii esi-isille ja äitilöille, mitä hyö ovat meijän nykypoloviin etteen tehnneet. Ollaan kiitollissii karjalanpaistista ja piirakoista. Tässä kortteerissa on aina paistettu piparit joulukuun kuues ja vaste on tänäki vuonna. Ollaan kiitollissii perinteistä. Oon tässä atvaillu mikä se on se miun tarkotus tässä maailimassa ja ehkäpä se on tämä. Pittee yllä menneihen aikojen kulttuurrii ja talonpoikaishenkee. Olla niitä tulevaisuuen, uuen sukupoloven eläjii, tervaskantomaisilla piirteillä. Siinä lienee riittämmiin työmaata yhelle emälle.

Lisäksi halluun sitteerata lempilauluani, jonka sanat meijän kaikkien ois hyvä painoo mielleen ja makustella oikein kunnolla. Kuulluu näin: maamies muista mis onnesi on, riihesi rikkaus riippumaton.