Manifestini maailmalle

Sen jälkeen kun olin YLE:n haastateltavana omavaraisuusasioissa olen saanu usseemasta eri lehestä haastattelupyyntöä. Olisi perhejuttua, paikallisjuttua, omavaraisuusjuttua, olen sanonu kauniisti ei kiitos. Perhejuttuun olisin suostunut jos ei olisi perhettä tarvinnu lehteen esitellä, heillä on oikeus ommaan yksityisyytensä. Ei sitä juttua sitten koskaan tehtykkään. Ihmettelleeköhän ne että kun olisi nyt palstatilloo tarjolla niin tuo nainen kieltäytyy? Voin ihan sannoo, että tuota ensimmäistäkin haastattelua pohin kuukauven päivät ja olin melekein jotta ei. Miksi sitä halluisi altistoo ihtensä semmoisella maholliselle paskatuluvalle niskaansa? (huom. luottoni ihmissiin on hieman negatiivissävytteinen). Kuitenkin aattelin, että jossain kannonkolossa tahi kaupunkiboksissa ellää joku toinen, ihteni kaltainen, joka halluisi ellee toisin kun meijän annetaan ymmärtee. Siksi suostuin. Olla yhen naisen anarkistinen vastalause yhteiskunnan odotuksille ja lipun heiluttaja kohtalotoverille. Et ole yksin! Miekin olen täällä.





Maailman hullutuksia tuli kaheltua aamuteeveestä. Mietin vain jotta voihan ei. Ollaan tässä ihan etulinjassa kun idässä asutaan jos jottain sattuu. Ja oma jäläkikasvu joutuu kokemaan ja elämään tämän pelontäyteisen ajan. Ei siinä auta kun kertoo, jotta assiit selevitettään puhumalla ja pahalla ei saa kun pahhaa aikkaan. Siksi pittää olla ystävällinen ja ymmärtäväinen, yhessä ehtiä ratkaisua. Sitten hyö kysyvät: miksi sitten ne menivät sinne Ukrainaan? Ei se auttanu kun sannoo, että toiset ihmiset on semmossii olentoja ettei heille mikkään riitä. Siksi meijän tulisi, ei tyytyä, vaan olla onnellisempia vähemmästä. Ihminen on vain sellainen, että aina se tavoittellee enemmän ja enemmän. Kunnes mikkään ei riitä.


Täältä sitä vain oman maailiman reunalta kahtelloo tätä mennoo. Ihmisten vieraantumista kaikesta elävästä. Puita ei saa kaatoo, lihhaa ei saa syyä, ei maitotuotteita vain kasvisravintoa. Entäs se tuttu kohtuus kaikessa? Ja onko kukkaan ottanu huomioon kun ne kasvitkin ellää? Miltä heistä tuntuu? Onko kukkaan sitä koskaan tutkina miten tuntoherkkä voip olla peruna? Tässäki toitotan kohtuutta. Intentiota. Miten sie suhtauvut siihen siun evvääseen ja elämään. Tämä voi tuntua erikoiselta mutta puita kaatoissa koputtelen puun kylykee ja sanon että paetkaa. Entisajan ihmiset uskoivat että puussa assui henki. Henki tiesi näin siirtyä seuraavaan puuhun kun kaataja koputti aikeensa puun vartta vasten. Entisaikaiset ymmärsi tämän. Kaiken elävyyen. Sammaa intentiota olen suunnannu ommaan evvääseni ja elämääni. Tunnen surua, jotta kalkkunoihen päivät alakaa olla täynnä. Kuitenkin heitä on kasvatettu hyvin, on olluna laijun, evästä ja kavereita. On saanu liikettä ja nauttia kesäauringosta. Kaikella kunnioituksella heijät valamistelemme evvääksemme. Hyö tuovat turvan ensi talaven ruokahuoltoon. Maakellari täynnä perunoo tuntuu henkivakkuutukselta näinä hulluina aikoina.





Suhe kaikkeen on muuttuna maalle muuttamisen jäläkeen. On löytyny kunnioitus ja kiitollisuus. Harvoin tuolla marketin hyllyjä kahellessa valtovvaa kiitollisuuen tunne tai kihovaa liikutuksen kyynelleet silimäkulumiin. Toista on se on omalla kasvimaalla tai mehässä. Kun silimiin etteen aukivvaa puolukoista punnainen mehtämaa tai yhestä perunan varresta nostat kympin ämpärillisen perunoo. Kaikki se työ palakittaan, jonka on tehny. Unohtuu se kaikki väsymys, vitutus ja vaikerrus kun taaskaan en oo tarpeeks ehtinä. Takana on tehtyä työtä mutta myös paljon tuuria. Epäonnistumisetkin tuntuu kääntyvän kasvimaalla voitoksi, sillä niistä epäonnistumisen kohista saapi aina jotakin uutta oppia seuraavalle kasvukauvelle. Puutarha on hyvä osoitus siitä ettei aina voi olla tehokas. Viime vuonna omenapuut pursusivat omenoo, tänä vuonna on saatu vain ykköskappalleita. Puun antimet on muillekkiin maistunneet ja pihlajanmarjakoi on ottanu oman osansa. Viime vuuen satotuuttauksen jäläkeen puilla on myös lepovuosi. Kun tämä nähtäisiin meijän ihmissiinkin kohalla. Aina ei voi olla tehokas, eikä tarvitsekkaan. Joskus tarvittaan niitä lepoaikoja, lepovuosia, lepohetkiä. Ei ollakseen tehokas vaan ollakseen taas ihminen. Tuntuu jotta maailima reppeilee pois entisestä tehokkuuen aikakauvesta. Kaikki elävä on ihan loppu. Käyvään taistelua ommiin oikeuksiin puolesta, oikeuvesta olla ihminen. Elläimiin oikeuksien puolesta olla elläin. Lupa saaha olla muutakin kuin osanen konneistoa, jossa arvo on tuntematon käsite. Kunhan olet tuottava, näkymätön ja soppeutuva, joustava. Kunhan vielä vähän aikaa jaksatte, on ylleinen lause työmarkkinoilla nykypäivänä. Kuinka paljon ja vähän pittää vielä ihmisen sekä elläimen jaksaa?


Maailma pallaa, elkeemme palako sen mukana. Uskokkaamme hyvvään, hyvvään huomisseen. Juurtukkaamme uuelleen maahan ja löytäkköön nykyihminen yhteyven takkaisin perusasioihen äärelle. Se olkoon manifestini maailmalle aivan tavallisen arkisseen aamuun.




99 views0 comments

Recent Posts

See All