top of page

Maalaiselon alkupiste

Kylppärissä roikkuu vastapestyt langat. Joku on levitellyt tommaatintaimet olohuoneen matolle. Leivinuunissa on tulet ja kaalilaatikko oottelloo uuniin piäsyä. Ootellaan millonka tupakat ittää. Toim. huom. kukkaan meistä ei polta. Tämä on elämäämme nyt. Tämä ei ole ollut elämäämme aina. Viisi vuotta myö olemme saaneet ottoo askeleita kohti omavaraisempaa elämee. Ihe olen kasvanut kysseiseen elämäntappaan jo lapsuuessa. Nyt jos koskaan olen kiitollinen kaikesta siitä työstä, johon vanhempiväki Turuska jäläkikasvuunsa raahasi. Voi sitä nurinoo mutta nyt, viimein kaikki on hyvin. Ja kiitollisia! Kiitos elämäni antajille kaikesta mitä olette omavaraisemmasta elämästä opettanneet.


On kuukauven ensimmäinen sunnuntai. Kotivarabloggaajat kokkoontuvat yhteisen aiheen iäreen näin joka kuukauven ensimmäisenä pyhänä. Tällä kertoo pallaamme alakupisteeseen. Miten alkoi elomme tiällä Varmon kukkarossa. Kotivaraisempi elämä ja elämä elläimiin kanssa. On hyvä käyvä kahtomassa matkamme ensiaskelleet, verrata nykyhetkeen ja miettiä että tässä sitä ollaan. Viisi vuotta on menny kuin silimänräppäys. Vilikastaan ensin kuulumissii. Tästä tekstistä tuli pitkä että varroohan kuppi kuumoo ja istuinta alle.


Kuulumiset


Sanotaan että ihmiset katteellisena kahteloo mimmosilla autoilla naapurit ajjaa. Omat silimäni säkenöipi toisenlaisiin vehkeisiin. Nimittäin komposteihin. Tässä taannoin kahoin että voi perskule naapurin komposti se vain käy ja kukkuu kun oma on umpijiässä edelleen. Mutta mikä ihme tapahtuikaan. Löysin pienen pullonpohjan joulun aikaista kotikaljoo. Kaljallahan saapi pönttöön pöhinää ja niin sai vissiin kotikompostoriin. Kippasin kaljan lirut kompostiin ja erräänä päivänä kompostin ohi kävellessä vilikaisin että nyt on viisari värähtäny! Ei voi olla tottakaan. Sehän ellää. Tämän ilon jaion naisten reissullakin, että tiiättekös mitä. Meijän komposti se heräsi talaviuniltaan.


Pyhästi tässä nyt luppaan ja vannon että ennen kesäkuun 10 en vie mittään kasvatuksia ulos. Meillä satoi männä viikolla lunta semmoisen 15-20 senttiä ja lissee on luvassa. Tietenkin. Kuustoista astetta pakkasta öisin. Että talavea täällä ihanassa Itä-Suomessa edelleen elellään.


Taimia on kasvamassa. Pienesti ja huonosti mutta tulossa on. Kissamme Inkeri on osallistunut taimien hoitoon istumalla niihen piälle ja koiramme Terttu kouli taimet olohuoneen matolla. Koko perheen harrastus. Ei voi muuta sannoo. Vain karastuneimmat ja vahvimmat yksilöt seleviää tästä perheemme esikasvatustsembaloista.




Taimikasvattoman perseilypiällikkö Inkeri



Terttu on kiinnostunut kasveista sisällä sekä ulukona


Alaku


Kuulumisista piäsemme aasin siltoo pitkin kuukauven aiheeseen. Maalaiselon alakupisteeseen. Mistä siis aloitimme?


Kaksi kohtuunovviisia seisoskeli maalaistalon pihassa. Harteillaan uuet tittelit. Isäntä ja emäntä. Tämähän on tuttua mutta täysin uutta silti kaikki. Olimme kuitenkin maalla kasvaneita ja aikaa viettäneitä mutta silti olimme silimät ymmyrkäisenä kaikesta uuesta. Nyt oltiinkin ohjaksissa kaksisteen isäntä ja mie. Ja tietenkin kaksi miniassaria. Kolome ja viis vuotiaat immeistaimet toimme maalaiselloon. Saamaan maaseuvun rauhoo ja raitista ilimoo. Tutustummaan sukkuunsa ja juurtummaan sukumaille. Olihan siinä alussa kaikenlaista. Piti ottaa haltuun 60-luvun talon mielenliikkeet, peltotyöt, mehtähommat, herätellä puutarhoo uuteen elloon. Samalla siinti ajatus pihassa laiduntavista elläimistä. Se on aikamoinen setti pyöräyttee käyntiin mutta sen myö teimme. Voi pojat. Maallemuutto oli poltellut sydänalassa niin kauan että himmailuille ei ennää ollut varraa kun viimein toiveemme alakoi käydä todeksi. Jalka jarrulta ja live long and rock n roll. Se oli menoa nyt.


Viiessä vuuessa olemme oppineet:


Mikkään ei mene suunnitellusti

Konerikot on takkuuvarmoja

Säiden herra ei ole ihminen

Toleranssi epäonnistumissiin kasvaa kun vastoinkäymiset kuuluu arkeen

Elämä on onnellista ja iloisaa elläinten kanssa. Vastuuta ja sittoutumista vaatii mutta se palakihtoo.

Suunnittele mutta elä pahastu että kun jouvut todennäköisesti muuttammaan suunnitelmiasi.


Mitä neuvoisin alakavalle maallemuuttajalle tahi kotivaraisempaan elloon suuntoovalle ihmiselle?


Jos mielit kasvatella evväitä niin siirrä katse lautasellesi tai ajatukseen mitä halluisit syyä. Semmoista mitä syöt, sitä kasvata. Turha on kasvattoo dimandangeleita eli ylipäätään yhtään mittään mitä et syö. Alussa en lähtisi hifistelemään vaan arkista pottua peltoon tahi ämpäriin, sallaattia ja yrteistä timjami on kiitollinen kasvatettava. Kuten minttukin. Tommaateista suosittelen kirsikkatomaatteja. Ne ennättävät kypsyä Suomen suvessa ja ovat maukkaitakin. Jos halluut päästä ns. helpommalla eikä puutarhurointi kinostele (jos luet omavaraisuusblogeja niin todennäköisesti kiinnostelee) niin mäne mehtään. Kerree mustikoita, puolukoita, vattuja ja sieniä. Hilloa, pakasta tahi kuivoo. Sienet voi suolata, osa kuivata. Ohjeita en nyt ala laittelemmaan kun google tarjoaa niitä kaikille yllin kyllin. Mutta toven jos joku vaatii niin ohjeitakin laitella voin. Jos asut jo maalla niin yksi neuvo. Hillitse haravasi. Ei toinna supsutella ja sipistellä liikoo. Aikaasi ja tekemistästäsi tarvitaan muualla ja maa tarvihtoo lehtiä ja muut kasvimassaa voidakseen hyvin. Haravasta sitten voijaan siirtee katse ylemmäs. Suosittelen kahtommaan ympärillesi. Onko omenapuita, marjapensaita? Perehy niihen leikkuuseen ja hoija jo niitä mitä pihassasi valamiiksi on. Kun hanskoot ne niin sitten vasta lissäile lajeja. Ja mehtä. Muista mehtä! Se on Tapion aitta ja meillä on jokkaisella oikeus poimia marjoja ja sieniä. Mutta elä eksy ettei mörökölli sinua syököön. Eli muista edetä vastuullisesti vaikka nenä varvikkoa kyntääkin. Marjanmahti on mukkaansa tempaava ja siinä herkästi männöö iliman suuntimet sekaisin kun katse on allaalla ja takapuoli ylläällä.



Mehässä voipi viettee myös taidekuvvaushetkiä kuten emäntäystävä Korhoskan kanssa teimme





Miten meillä - saamattomia säilykkeitä


Oma kotipuutarhurointini on todellakin kaikkien kokkeilujen jälkeen kääntymässä että kasvata vain mitä syöt ja säilöt. Ongelmakohtana on juurikin säilöntä. Hapatukset ovat homehtuneet hyvin ussein koska talon oma kellari on liian lämmin ja olen olluna laiska kantamaan säilykkeet maakellariin. Voi nykyajan hemmoteltu milleniaali! Se ettei kaikki olekaan ennää käden ulottuvilla on vaatinut työstämistä. Ettei asioita kaivella vaan jääkaapin vihanneslokerosta vaan kyllä, kengät jalakaan ja kipaise maakellariin. Mutta. Tänä vuonna viimein kaikki on toisin. Luppaan sen ja kuskaan kaikki vaivalla tekemäni säilykkeet maakellariin ja uskon viimein että talon kellari ei säilöntään sovi. Tämähän miulle kyllä kerrottiin että talon kellari on liian lämmin mutta piti hakkii kantapiäoppia omasta takkoo.


Kesä on kuuma ja intensiivinen. Huomoonkin että kun pitäisi alakaa säilömään muistutan jo rusinaa. Yhtään ei jaksaisi vaikka tämä todella olisi se hetki kun pittäisi jaksaa säilöä. Tämän etteen on koko kevät ja kesä tehty töitä. Edelleenkin marjojen pakastus on oma suosikki, hilloaminen toisena ja mehuhommat mennee mummoloille. Säilykkeitä ollaan syöty tosi huonosti mutta kaipa se olisi tämänkin kermatarakan aika oppia tykkeemään niistäkin eikä vain talavisaikaan kaupan tuoreksista. Sanottakoon että toisinaan se sokerin miärä säilykkeissä on järkyttävä, siksi olen säilömistä vältellyt. Hapatus olisikin tässä nyt se minkä toivoisin viimein onnistuvan. Hellisi suolistoakin hapatetut evväät. Hapankaali, kurkut, vihannesäilykkeet. Hapankaali on ainuu jossa olen onnistunut jotenkuten. Kurkut sain kuplimmaan ja tarjosin kuplineita kurkkuja isännälle. Hällä heitti vatsan ympäri. Ite vain nautiskelin että hyviä on kun ihe tein. Eihän tässä purkissa hometakkaan kasva.



Kotivaraisempi maalaiselo ja elläimet


Elläimistä sen verran että ota selevää mimmoiset tilat ja tutustu tuttujen kotivarameininkeihin. Poimi sieltä parhaat vinkit ja ennen kaikkii tämä. Kysy mitä tekisivät nyt toisin. Hankitpa mitä elikoita hyvvään niin suosittelen syvästi että ajattele kaikki poistuman kautta eli miten tyhjäät lannat. Olipa kysseessä kana tahi kyyttö. Ihe en osannu ajatella lannan poiston kautta ja voi että kyllä kiittelen kun talikoin lampaihen, vuohien, kanojen ja nautojen aluset kottikärrimeiningillä. Ota selvää myös siitä että lannat tullee säilyttää irti maasta ja peitettynä. Maaseutuviranommainen on ollut kultaakin kalliimpi ja ystävällinen neuvoessaan miten tämmöistä kotivaraelläinmeininkiä rakennettaan.


Omavaraistelu on elämäntapa, jota en vaihtaisi pois. Tottueen nimissä onhan tämä kauhean työlästä. Mikkään ei tule itekseen. Tässä joutuu ja piäsöö nöyrtymään luonnon eissä. Erehyksiä tulloo, kompastumisia tulloo. Kuitenkin kaikki ne kyykähyksen hetket unohtuu hetkeksi ainakin, sillä sekunnilla kun kerreet ommaa satoa pöytään. Käyt yrtit, sallaatit, perunat, kurkut ja tommaatit. Ommiin kanasiin munat ja ne ekat maijot. Se mitä ei ehken tuua ilimi että tämä on joka päivästä oikiita työtä vaikkei tästä palakkaa makseta. Myö ihmiset olemme unohtanneet sen kaiken. Muutama vuoskymmenen takaperin tämä ol ihan oikii työ jollekin, ehkä kahellekin ihmiselle. Emäntä, oli ammattinimike tahi titteli.


Palluu juurille - työleiri elämäntapana


Myö elämme sammaan tyyliin kun omat esivanhemmat. Myö savotoimme puut, hoijamme mehtiä, peltoja, kasvatamme ruokoo, kerräämme marjoja, toisinaan kalastamme, koitamme oppia uusia taitoja, jotta oisimme vähemmän riippuvaisii ympäröivästä maailmasta. Kasvatamme vuosi vuodelta sinniä ja koitamme keksii keinoja ellee tämän ympäröivän maailman kanssa. Tätä mitä myö elämme kahotaan puuhasteluksi tahi harrasteluksi. Meille tämä on kuitenkin palluu juurille. Perinteisiin töihin. Kyllä elämässä on ihelleni tärkeempee se että ossaan kasvattoo ruokoo, kertoa siitä muillekin. Ennen kaikkii halusimme tuua lapset maalle, näyttää miltä meijän silimissä se oikea elämä näyttää. Hyö voivat sitten aikannaan tehä omat ratkaisunsa. Ensin pittää kuitenkin kasvattaa juuret, sitten voipi kasvattoo siivet. Jossain vaiheessa kokkeilla miten ne maailman tuulissa kantaa. Onneksi omavaraistelijaluonteeni on pesäuskollista lajjii. Kun pienoiseni kokkeilevat siipiensä kantokykkyy niin hyö tietävät sen että siellä kotopuolessa se emo on. Kyykkimässä puutarhassa tahi kuskoomassa kottikärreillä lantoo. Ja kun maailman tuulet heiluttaa ja tuntuu raskailta niin mikäs se oisi sen turvallisempi paikka palata leppeemään kuin oma koti.






Tietyllä tappaa suunnatessa kohti omavaraisempaa elämää, samalla tullee säästeliääksi. Sitä syyään mitä on. Kanojen munintatauko sattuu ylleensä niin että vähintään tullee yksi tahi kaksi munnaa päivässä. Sillon munat on säästölistalla. Sillon taas kun koko kööri innostuu töihen, seihtemän munnoo päivässä, niin silloin syömme munnii enemmän. Upotamme ruokiin, tiemme munakkaita ja pannukakkuja. Se on tietyllä tappoo palluuta vanhaan. Käytetään sitä mitä on. Tässä taannoin kahtelin sipulipurkkimme pohjoo että tyhjee alakaa olla. Silloin hättiin tuli naapuri, joka tarjosi omia sipuleitaan. Otin ilolla vastaan hänen tarjouksensa. Tommaatintaimia on taas parkymmentä. Tosin mitkä niistä lie selvisit Terttu Terminaattorin taimien käsittelystä. Mutta jos käypiä yksilöitä on, toimitan naapurin rapulle muutaman. Yhteisöllisyys. Sitä myö tulemme tarviimaan nyt ja tulevaisuuessa.

Mitä tekisin toisin? Menneelle ei voi mittään niin siellä menneessä on turha vatuloija ja aikoonsa viettee. Jos oisin tehny jotakin toisin niin en oisi tässä tämmöisenä kuin olen nyt. Siksipä nostakin hattua viien vuuen takaiselle ihelleni että hyvä sie. Hyvä sie kun niin ennakkoluulottomasti uskaltasit kokkeilla asioita. Hyvä kun hankit kanat ja lehmät. Mehiläiset. Lampakset ja vuohet. Elämä on liian lyhyt juurikin vatulointiin ja himmailuun. Joskus maltti on valttia, usseinkin. Mutta kun on koko ikänsä haudutellut assiita maalle palluusta ja omasta tilasta niin silloin on turha pittee jalakaa jarrulla. Yksi suurimmista rikkauksista on kuitenkin se että on joku jonka kanssa kaiken tämän jakkaa. On yhteinen päämäärä ja yhteinen tie. Kiinnostus ja halu tehä ja ellee näin. Se ei ole ihestään selvyys että löytää rinnalleen sellaisen toverin, joka halluu myös tehä assiit eri tavalla kuin nykyajassa ihmisten oletetaan elävän. Tämä on työleiri, jota en kumminkaan vaihtaisi pois. Työleiri elämäntapana. Kai sitä voisi huonommankin suunnan elämälleen valita.


Jaetaan nyt sitten vielä muutama käytännön vinkki.


Vinkit aloittelijalle


  1. Aloita no dig puutarha. Turhaan "taistelet" rikkojen kanssa. Googlaa no dig.

  2. Jos mielit elukoita, aloita kanoista. Kanoista saat munoja ja lantaa ja mikäs se on mukavampoo kun seurata elläinten touhuumista omassa pihapiirissä.

  3. Verkostoidu somessa. Kylät tyhjenöö, ainakin tiällä joten somen kautta tavoitat saman henkissii tovereita.

  4. Ole avvoin ja kysy neuvvoo. Varmasti neuvotaan aina ja tarjotaan tukkee ja appuu.

  5. Tarpeeks kun sattuu niin tottuu! Alussa assiit jotka saivat panniikin nousemmaan, tilanne on vaihtuna että vai niin. Siksi kohta kuusi on:

  6. Aina sattuu ja tapahtuu. Koita olla panikoimatta. Assiit suttaantuu aina jollain tappoo.


Ihe en ole tehnyt mittään varsinaista ohjetta ja esittelyä mistään. Kai. Oletteko työ lukijat neuvoja ja vinkkejä vailla? Ihe olen miettinyt vain että kun kaiken asteista asiantuntijuutta on tarjolla pilivin pimmein niin tokkopa tointaa ihteni laittoo lusikkoo ennee tähän soppaan? Sen takkii haastelen ja hurruun mitä sattuu ja millon sattuu.


Lissää haasteluita ja hurruumisia löytyy alla olevista linkeistä.


Kasvuvyöhyke 1


Kasvuvyöhyke 2


Kasvuvyöhyke 3


Kasvuvyöhyke 4


Kasvuvyöhyke 6


Kasvuvyöhyke 7


265 views3 comments

Recent Posts

See All

3 Comments


Minä itse olen Tampereen ydinkeskusta kasvatteja. Silti minussa on kaiken teknoraveissa ramppaajan lisäksi aina asustanut babushka, joka haluaa säilöä kurkkuja. Sellainen, jonka loppukesästä saa valtaansa vattu- ja sienikiima!😂

Like
Replying to

Meissä on monnii puolia ja eiks se oo hyvä! Ei käy elämä tylsäksi 😎

Like

😍

Mirja, Korpitalo

Like
bottom of page