Kuhtuhuuto

Nyt en taas tiijä mistä sitä alottaisi. Sen piti olla tavallinen tiistaiaamu. Joka aamu navettaan männessä tulloo pelon sekasin tuntein kurkattuu onko poikiminen jo tapahtuna. Tietämättömille kerrottakkoon, jotta Poppis on emäelämän ensmäine lehmä ja poijittamisesta ei oo käytännön kokemusta lainkkaan. Mitä nyt ihe tullu par kertoo piästettyy uutta elämee omista sisuksista ulos, mut se on toinen juttu se ja siihen assiiseen emme palloo tämän kirjoituksen aikana. Voitte huokasta.


Sinäkään aamuna ei olluna tapahtummii. Aloin siinä putsailemmaan karsinnoo ja tususin, jotta miten oot tuas saana tämän tämmösseen kunttoon, kun vasta eilen Risoton ja Rosollin kanssa vaihettiin puhtaat pehkut. Liekö siitä papatuksesta tuleva äitlehmä vimmastuna ja otti ja kävel ulos navetasta. Tuumasin, jotta eipähän se varsin tuosta katoksesta mihkä lähe. Kuinka väärässä olinkaan.


Poppis piättikkii vuohelan kautta ulostoo ihtesä ulukoilimaan. Pihhaan. Voi sitä ilon päivee. Ihan pisti hyppyyttämmään ja juoksuttammaan. Aurattu piha eikä hangessa kahloomista niinku laitumella. Kunnes. Näin silimän liikkeistä että nyt se näkkyy lähtöö. Ja sinnehä se läks. Kolomesattoo killoo kesynautoo ampu traktorin jäläkee pitkin mehtään. Sorkat siivittivät kyytön kaunniin olemuksen kevyen liitoon pitkin mäntymaita. Täytyy nimittäin ihan hattuu nostoo, jotta tiineyven loppupuolella nous sorkka niin kevyeen. Siihen mie jäin kun nalli kalliolle ja kahoin kun häntä suorana painel Poppis mehtään. Mietin vain, olko jottain sovittua tännään. Voinko soittaa ja sanoa, jotta anteeksi en piäse tulemmaan. Minulta karkasi lehmä.




Ensmäisenä tein tietennii välttämättömmin ja vilikasin ympärillen. Eihän vuan kukkaa nähny. Hyvä, ei. Eipähän siinä auttana hättääntyy. Hetken tuumasin pittääkö tässä soittoo polliisi, palokunta ja vähäset nuapurit, jotta nyt miulta karkasi lehmä. Eikait. Mikä lie entisaikain emä istahti olokapiälle ja sano, jotta onha ne lehmät ennennii kottii tullu. Kuiskasi korvaan: Kuhtuhuuto. Kuhu vain sie. Ja niin mie maaliskuisena kevätpäivänä lintujen laulaissa laulujjaan kajjautin ilimoile kuhtuhuuvon. TÄNNESEEEE! Ja miten kaunniisti se soikaan, vappaasti ja kevyesti, silti kantavasti. Ja niin kiänty lehmänhäntä. Sieltä mehän siimeksestä läks minnuu kohen tulemmaan lehmänlepsakkeen tynnyrmäinen olemus, korvat kuhtuva kohen ja silimissä ilonpilike.



Siinä sitten saateltiin ilakoiva vastatuleva äiteelehmä takasin navettaan. Piettiin pienmuotonen perhepalaveri, jotta miten sitä nyt tälleensä villiinnyttii ihan tavallisena tiistaiaamuna. Poppis pisti piän alas ja nojasi minun reittä vaste. Liekö vähä häppeilly vai rapsutuksia vain kaipaillu. Ei tuosta lehmän sielunelämästä aina tiijä. Mutta pittäähä se ymmärtee. Kyllähä sitä ihe kukkii halluu pikkusen baanalle piästä ennen äitiyven tuomoo vastuuta ja valavottuja öitä.


Niinhä sitä sanottaan, jotta routa porsaan kottiin ajjaa. Lissäyksenä voisi varmaannii nyt laittoo: ja kuhtuhuuto keväthöyrysen kyytön.


8 views0 comments

Recent Posts

See All