Hei vain ystävät. Aluksi lintukuulumisia. Niinhän siinä kävi. Huhtikuun kuuestoista keikkui västäräkki pihatiellä. Aivan kuin oisi huuellu mennessään että myö ollaan nyt tultu ja lennähti talon katolle. Seuraavalla viikolla vatkattiin pyrstöä elukoijen ulukotarhassa. Joutsenet saapuivat jo aiemmin mutta västäräkistä vähäsen sanonta tuntuu ouvolta tässä tilanteessa kun joka paikkoo peittää melekeen metriset hanget. Melkein tekisi mieli selittee, jotta mitä työ nyt tälleen tulitta kun en mie ole ehtinä mittään teille pöytäänkään laittoo saati petijä petata. Eihän sitä ennenkään soiteltu, pamahettiin vain pihhaan jotta nyt myö tultiin!
Kesävieraihen mökit ootteloo asukkaitaan
Kurjet käyskentellee lähheisellä peltoaukiilla ja töyhtöhyypät saapui koko suku kerralla. Mehtähanhet ja kuovit olivat osallisena kysseisen peltotilikun billeissä myös. Pysähyimme lapsukaisiin kanssa kahtommaan ja osottelin lintuja. Kahtokkaa tuo on kuovi! Tuossa on mehtähanhia. Hys nyt ollaan hilijempoo jottei ne häiriinny. Vaikka suurinta älämölöä kysseisessä hetkessä piti se naishenkilö joka viittoi ja huokaili kovvaan ääneen onnesta. Miten se on joka vuosi aina yhtä ihanoo tavata heijät pitkän talaven jäläkeen.
Toinen kevväinen merkki on pihalla viipottavat vuohet. Aitauskaan ei ole rajana kun vuohiperhe kiitää pitkin pihamaita iloloikkien ja kiipeillen millon missäkin. Kanalan kattokin korkattiin jo tälle kevväälle kopinasta päätellen. Koko kauniin talaviajan hyö olivat kauniisti tarhassa lampaksien sekä nautojen kanssa mutta nyt on vaihtuna kesäkarvan lisäksi kesämieli. Risotto rakastaa harjaamista ja vimmaantuu siitä aivan täysin. Harjaus on herkkujen lisäksi parasta mitä Risotto tietää ja ussein varjon lailla perässäni kulukee pieni musta vuohi, jonka silimissä lukkee harjaa minua. Vaatii syvvään hengitystä ja mindfulness metodeja huomata, että taas on popsittu melkein kukkivat narsissit ja tulppaanit. Tänäkään kevväänä emme nautinneet kukkaloistosta. Kiitos vuohien.
Voinemme tulkita aidassa olevien ajatuksia assiin tiimoilta
Hirmuinen hurmos on käynnissä. Pitkin pihhoo karvatuppojen perässä kiitää pikkulinnut ja variselläimet. Hyrräillen vaan mennessäni kaikille tilloo riittää, kaikille paikkoja on. Varisten asumispaikka tosin vähän mietityttää, hyö ovat valinneet pesäpuun läheltä kasvimaata. Viimo kesänä yhteiselomme ei ollut kovin auvoista variksien osallistuessa porkkanan harventamiseen. Harvennusprosentti oli sata. Heijän puolelta. Täytyy tänä kesänä vähän tarkemmin jutustellu noista puutarhatöistä ja innokkuusasteesta. Tykätään porkkanoista ihan silleen säilöttynä eikä naatteina pitkin pihoja. Räkättien lauluun saamme herätä ja västäräkin serenadi kuuluu sisälle saakka. On ihana ellää luonnossa kun se tuntuu tulevan sisälle asti. Äänimaailima tosin riittää, kerran keittiöömme lensi hormista pääskysperhe ja vessasta löytyi lepakko. Lepakko voipi asustella siellä kellarissa ja pääskyt aitan nurkilla ja navetassa. Sen verran jos rajaamme kesävieraitten liikuskelua ihmisten asumistiloissa.
Tunnustan, että mieleni tekevi lauloo kevät elä vielä tuu. Tiiän että nyt alakaa se tekevin työaika. Nautin matkasta mutta otan kohteeksi marraskuun peiton. Silloin pallaamme takaisin sisälle ja päivien tahti hijastuu. Kesä on ihana mutta onhan se myös. Noh työntäyteinen. Muista vuosina oppinneena en keuli esikasvatuksien kanssa. Ikkunalauvalla on maltillinen määrä taimia. Kyllä niihin kanssa ennättää puljata taas ihan riittävästi koko kesän. Kasvussa on tommaatit, kukkia ja paprikaa. Chilit ei lähtenä kasvuun, syytän huonoja kasvatusolosuhteita munakennossa. Manasin jo viime vuonna mutta koitin silti tänä vuonna. Hölömäke olin kun en ottana opiksi. Kennot eivät vain piä riittävästi kosteutta. Tämän kevvään talvikylvöbuumiin en lähteny. Käytin sen ajan rukin eissä istumisseen. Ja toven niin ensmäinen vaatekappale on valmistuna ommiin lampaksiin villoista! Semmoinen kevyt solmupanta. Omasta mielestäni siitä tul oikein nätti. Harmaihen eri sävy tuli myös essiin tässä neuloksessa.
Lammikoita ja lätäköitä on havaittavissa sisällä sekä ulukona. Uusin tulokkaamme labradorineiti Terttu Ilona on muistutellunna, miltä tuntuu märkä sukka kun astut pienen koiran pissiin. Ulukonakkaan ei kestetä kuivin jaloin, kumpparit vuotaa kuten joka vuosi. On ne herkkiä pykimään nuo navettakengät. Voipi olla huollon puutettakin. Olen vähän sellainen tuhrooja niissä hommissa. Mutta on se ihana miten maa kuoriutuu elloon lumien alta. Samalla kai vähän ihteensäkin rapsuttelloo essiin talaven jäliltä.
Hää ol niin oikein pieni kun saapui elämäämme ilostuttammaan
Huhtikuu elellee loppupuoltaan. Tarkoitus oisi kylvää viimoiset kylvökset, kurkut, kaalit ja kurpitsat. Täytyykin vilkaista missä asennossa se kuu nyt onkaan. Kahtelen kuun kasvuja kylväissäni siemeniä. Sipulloihen istukkaat on hankkimatta ja perunapuolella bonuksena saahaan Värtsilän Mustaa! Kuinka ossoon olla iloinen kysseisestä maatiaisherkusta.
Jätän tähän tämmöisen pienen kysymyksen. Kiinnostelisiko teitä sivuillamme vierailijoita kuulla, jotta keitä myö olemme ja mitä myö teemme? Onko se sellainen vanha kunnon esittelypostaus? Sitä en ole tainnu blogiin tehdäkään enkä muihinkaan kanaviini. Alusta saakka olen sanonu, jotta en koe halluuvani olla päähenkilö vaan tarinankertoja. Taustalla häärivä havainnoitsija, joka koittaa sanottaa ympärillä näkemänsä. Tätä tekstiä viimeistellessäni koirat ovat pitäneet lystiä tässä kammarissa. Leikin tuoksinta on vienyt yhdeksän vuotiaan biikelin mennessään. Sitä aina tosin kummastelen miksi miun pittää olla läsnä näissä heijän leikkihetkissä. Hyö tulevat aina jummuumaan siihen huoneeseen, missä mie olen. Liekö olen ylleisön roolissa vai erotuomarin, jos heittää liian totiseksi leikki. Tiiä häntä mutta on ilo nähä kuinka paljon hyvvee Terttu Ilona on tuonu meijän elämään. Niihin pissilammikoihen lisäksi.
Heillä on jottain koiramaissii sallaisuuksii kuiskittu toisen korvaan. Vaan parhaalle ystävälle kerrottaan semmoset sallaisuuvet.