Hei vain. Luovan kynäni kärki on olluna tylsä kuten ylleensäkin näin maalis-huhtikuussa. Olisi paljon assiita mutta ei sitten kumminkaan. Sukellettaan suoraan arkissiin askareissiin vaikkapa. Tyhjentelin tässä taannoin linnunpönttöjä uusia asukkaita varten ja mietin että tämä se oli parasta lapsena. Kiertee isän kanssa pöntöt ja kahtoo mitkä oli asuttuina. Mitä ol käytetty pesätarpeina ja oliko pesinnät miten onnistunneet. Nyt kun katseeni ja ajatus tuas harhailoo lintulautoo kohen niin siellä mustarastaat evästää. Tervetulloo ystävät. Ennen kevätpäiväntassausta kuulin kurkiin huuot ja muutaman päivän piästä joutsenet. Kaikki hyö pallaa taas. Pitkä talavi heitä ootettiin. On tämä kevätaika oottamista. Oottamista millon linnut pallaa. Oottamista millon hanget sullaa. Oottamista millonka siemenet ittää. Oottamista on ihan yhen immeisen tarpeisiin.
Mielessäni olen kauhistellut vuosiin vierimistä. Että miten äsken oli ennen ja nyt ollaan tässä. Miten ihmiselo on muuttunut kamalasti. Ei ole pitkä aika kun kasvatettiin ihe omat evväät, elettiin vaihannaistallouvessa ja karjoo oli melekein joka nurkalla. Ei tiietty pihatoista, konneista ja kaikesta mikä tulisi aikannaan ihmiselloo helepottammaan. Ja nyt ollaan tässä. Äsken lypsettiin käsin, nyt lypsää robotti. Ennen käytiin munat kanalasta, nyt kaupasta. Keksittiin elämee helepottavat assiit ja maaseutu tyhjeni kun kyläkaupan kassa 2020-luvulla. Pikku hilijoo torpista sammuu valot ja välvarastoista siirtyy aikamme suuret sukupolovet äitimaan povveen. Sitten jäähään jälelle myö nykyaikaiset, tulevat sukupolovet joilla ei ole mittään kosketusta maaseutuun. Että miten tässä nyt äkkiseltään näin kävi.
Omat muistot mitä aijon jakkoo nyt sekä tulevaisuuessa kiikkustuolissa keinuussa liittyy juurikkiin maaseutuun. Kuinka mummolassa kerättiin vasikoille heiniä, syötettiin käistä ja rapsuteltiin. Elettiin niitä kuumia ja kauneita, loputtomia kesäpäiviä. Heitettiin tikkoo ja kirmattiin pitkin pihamaita. Oli mummo, oli enot, oli siskot ja serkkuja. Oli sukua ja elämee ympärillä. Sitten jos ei oltu mummolassa niin sitten puljattiin järvessä. Melekein kasvo yhessä kesässä räpylät ihmislapsellekkiin. Ja entäs tämä. Miten mökillä toimi sammakkokasvattamo. Elkää missään herran nimessä antako teijän lapsukaisiin kerätä ötököitä terraarioihin tai kasvattoo korvossa sammakon kuttuu. Tämmössii asioita ei sillon aikanaan tiijetty ja pyhästi pyyään anteeksi kokkeilujani. Kuitenkin kaikesta kamaluuestaan huolimatta nämä ovat ne parhaat lapsuusmuistot. Seurata kuinka kutu kehittyi nuijapäiksi ja lopulta ne pienet nuijiiset laskettiin takaisin mökkiojjaan. Pieni biologi oli tosissaan vauhissa. Kevväisin kouluun kävellessä seurasin lähijärven lintujen muuttoliikennettä. Ainu hyvä assii mikä mielestäni liittyi kouluun. Sai kävellä ja kahtoa millon järvi sullaa ja mitä lintuja sinne löytyy pitkin kevättä. Kohta koittaisi kesäloma ja sammakkokasvattamon avajaiset. (Ai hyvänen aika sentään).
Että miten että sitä ollaan nyt tässä. Navetan ojassa seuroon edelleen millonka kuturyppäät ilimaantuu. Nyt putsoon ihe linnunpöntöt ja kahon mitkä ovat olleet suosituimmat pesämateriaalit. Herreen sammaa tahtia auringon kanssa. Auringon joka painuu piliviverhon taakse ennen aamu seihtemee.
Mutta voi rakas maaseutu. Mitä mie ossoisin puolestasi tehä.
Miten mie voisin näyttee muillekin että siellä missä ei ole mittään siellä on kaikki. Miten suurta tuskoo tunnen siitä etteikö kohta tunneta juuriaan. Miten sitä voipi kasvatella siipiään jos on irti maasta. Sitähän liitelöö aivan taivaan irtokappaleenna sitten.
Miten ennen tällainen elo oli aivan tavallista. Että oli maa, juuret ja siivet. Ja nyt tämä elämäntapa on hitusen uppo-outoa, hieman erikoinen valinta ihmisen elämän poluilla. Ei valita pukuja ja korkkareita vaan haalareita ja kumppareita. Että miten se ennen oli aivan äsken ja nyt ollaan tässä. Uskon, että meihin on kirjoitettu ne assiit jo aivan pienenä, linnunpöntöt ja sammakon kudut.
Joukossamme vaeltaa heitä, noita nuoriin nahkoihin syntynneitä vanhoja sieluja. Meitä jotka koitamme asettua nykymaailmaan, sammakon kutuneimme ja linnunpönttöhaaveinemme.
