top of page

Heinäkuun puoliväli - kuulumisia

Hei vain heinäkuu. Tänä kesänä suunnitelma oli pysyä sivussa ja kahtoa kuinka kesä pyyhkäisee hyökyaallon lailla ylitseni. Tarkoitus oli suojata ihteni irti kiireen tunnulta mutta ei sille minkään teen että se pikku hiljaa hivvuttautuu kehhooni, ohi tietoisuuen. Tänä vuonna en juossuna hulluna hortien perässä vaan kahoin että kiva ja kävin lautaselle jos ennätin. Hyvin ussein en ennättänä. Aika toukokuusta juhannukseen ja heinän tekkoon aiheuttaa ressiä tiedostaen ja tietämättä. Alkukesän kuivuus kuritti meitä kuten muitakin ja päätin etten lähe kasteluralliin mukkaan. Mehiläiset on aiheuttaneet kysymysmerkkejä kuten joka kesä, naudat karkasi kuten joka kesä, vuohilla on omat suunnitelmat kuten joka kesä ja säätkin oli vaihtelevia kuten joka kesä. Tämmöistä se taitaa olla. Joka kesä.









Kesällä ja kesässä tapahtuu lyhyessä ajassa niin paljon että ennakointi olisi paras lääke tähän tekemättömien asioiden tuskaan. Toisaalta keleille ei maha mittään ja sillekään ei maha mittään ettei aina jaksa. Navetan tyhjääminen piti olla toukokuussa mutta toukokuussa tehtiin mehtätöitä mikä oli poissa kotivarahommista.


Kaiken tohotuksen keskellä aamukasteen aikaan poimin sallaattia aamupalapöytään, mehtämansikoita herukkapuskiin juurelta suoraan suuhun. Kesäkurpitsa on varma ja näyttää satoisalta ja oman maan pottua päästiin jo maistamaan. Aivot täytyisi naksauttaa taas siihen asentoon että pihastakin saa nälän pitimiä. Valittelin tässä päivänä erräänä isännälle että unohin ostaa kaupasta uutta pottua. Hän kysäisi että eikö omat vielä oo? Aivan niin. Totta. Ja olihan siellä. Voi mikä ilo! Kaiken työn väärti on saaha ees pienesti ja pieneksi hetkeksi oman maan kasvatuksia. Tänä vuonna tuskin tarviaa säilöä juureksia koska niihen kanssa onni ei ollut suotuisa. Kuumuus vei ja pihakukkomme Poika söi uusintakylvön. Hyvä että ees kukko sai syödäkseen, sanoi isäntä. Mietin jo että onko sulaa hulluuttaa sijoittaa mobiilikanala ja kasvimaa vierekkäin. Kyllä on. Vaikka mobbiilikanala on verkotettu ja kasvimaa myös mutta sieltä se Poika vilahtelee tarhasta poikkeen kohti kasvimaan antimia. Pitikin kesyttää kukko. Poika oli ja on parven pahnan pohjimmainen ja senhän tietää miten siinä käy. Lellitään ja tehhään erikoisjärjestelyjä. Aamuisin hiän ootteloo rappusella millonka se emä tulloo ja tarjovaa jotakin herkkua. Tänä aamuna söimme mehtämansikoita. Kun huutaa poika poika niin jo vain viskoo kukko kinttua toisen etteen ja hirmusella kiireellä tulloo luokse ja kahtoo piä kallellaan että mitäkäs myö nyt otetaan. Noh saimme ainakin ihmisen perässä kulukevan pihakukon.


Mieleni halajaisi lakkasoille mutta kuuleman mukkaan halla vei hillan. Täytyy se kuitenkin pieni tiedustelureissu tehdä ja käyvä nautiskelemassa ulkoilusta itikoihen ja paarmojen kanssa. Mustikkasato ei myöskään näytä että sitä oisi mehissä niin paljon että ihan livettää jalan alla. Täytyykin kerätä nyt karviaisia pakkaseen. Ylleensä ne jäävät meiltä pehkoon mutta marjatilanteen ollessa heikko niin mehässä kuin soilla niin kerräämme puutarhasta nyt kaiken mikä liikenöö (ja minkä jaksaa säilöö).


Mitäs muuta tänne ittäisen Suomen nurkalle? No helepotuksen huokaus pääsi livahtammaan kun tajusin että illat pimenöö. Ihanaa, päivä ei ennee pitene, huokasin isännälle yksi ilta. En tiiä mitenkä se on hankallaa toukokuusta juhannukseen, se päivän pittuueen määrä. Se on loputon. Olo on myös hitusen krapulainen kun nestehukassa ja univajeessa tohottelet menemään päivästä toiseen. Miten ei ossaa ihminen vettää rajoja tekemisen suhteen? Jospa sitten ensi vuonna.


Ensi vuonna meillä on toivon mukkaan oma linkoomo, sekkiin työ olisi pois tehtävien asioihen listalta. Isäntä on pakertanut sähkötöiden parissa ja emä ihe on heilunu pensselin varressa sutimassa seiniä, kattoa ja lattiaa. Huussin jos saisi syksyllä pystyyn niin viemäreiden tukkeutuminen ei aiheuttaisi niin suurta panniikkia sitten talviolosuhteissa. Vuuen päähän saimme viemärien sukituksen, joten elelemme jänniä aikoja vielä tulevan vuoden viemärien tukkeamisen suhteen. Ollaan avvailussa jo aika pro kaksikko. Isäntä ja emä. Elämä on parasta itse tehtynä, sannoohan ne Martatkin sillee. Liekö koskoo myös viemäreihen avvailua.


Monia asioita meijän tulisi järkiperräistee, koskien lähinnä elukoijen karsinoiden tyhjäämistä. Talikko ja kottaripeli on työläs, se ei haittaa, mutta se vie aikaa. Jota ei liiemmin tässä alkukesästä ollut jouten. Eletään heinäkuun puolta väliä ja eilispäivän nimipäiväsankaritar ol emä ihe. Onnea siitä.




Recent Posts

See All

Comments


bottom of page