Hei vain. Eletään heinäkuun kahtakolmatta. Kesä tuntuu huituvan ohi vauhilla josta ei saa kiinni. Kuten aiempina kesinä, tänäkin kesänä, on vallannut ajatus lomista. Niitähän ei näin tilallisena ja kotivaratilallisena ole näkyvillä. Meiltä puuttuu lähipiiristämme se henkilö ken halluisi asustella meillä sen aikoo kun olemme poissa. Tahi ajella kahtelemmaan elukoita. Olemme asustelleet vuuesta 2019 tiällä eli ei kovin kauaa. Ajatuksena maallemuutossa ja omavaraisuuen nostamisessa olisi se ettei lähtisi kotonta minnekkään. Koska mihinkä immeinen kotontaan lähtisi. No lähtisihän se. Kun pyörität joka päivä tätä arkihärdelliä ja hurlumheitä ruokineen, pyykkeineen, huusholleineen, elläiminneen ja vessan pessuinneen kyllä sitä mieluiten joskus istuisi valamiiseen pöytään tahi puhtaalle pytylle. Luulin että tavoittelen elämää, josta en halluisi lommailla. Kuinka väärässä olinkaan.
Kaipaan pois. Pois siitä pytyn pesusta, potun pesusta ja kaikesta siitä mitä kotoiluun tullee. Siivous on uusiutuva luonnonvara ja se homma ei koskaan lopu. Siivoomisesta ei saa ees mittään illoo siinä mielessä että kohta on jossain joku jättäny sukat esmerkin pöyvälle (en tiiä miksi ja miten ihmeessä ja millä ajatuksella) tahi on ilimaantuna Saharan autiomua etteiseen. Sitä ei vain jaksa. Ei aina jaksa. Pois piäsyymme etes vaikka vanhempiimme mökille vaatii sen että pallaamme tilalle 24 h tunnin kuluessa, sillä meillä ei ole kettään keltä pyytee. Tulisitko sie juottammaan ja syöttämmään meijän elukoita?
En tiiä olisiko tie autuuteen ja onneen, jos laittaisimme yks ja vähä kerrallaan elukoita pois? Se tuntuu kuitenkin kamalalta. Olen ns. luonut, synnyttänyt ja koonnut Villa Varmoa omasta sydämestäni. Oikeasti. Sieltä se pulpahti sydän alasta halu kokkeilla pientä farmarielämee elukoineen ja kaikkinneen. Joskus vain se sydämellinen farmari halluisi kuitenkin lommailla ihmisperheensä kanssa. Käyvä mökillä uimassa, saunomassa ja kalalla. Rauhassa iliman ajatusta miten siellä pihassa männöö ja kohta pittää palata. Ja kyllä. Tätä assiita harkihin silloin kun ennen kuin elläimet saapuivat tilalle. Oletin ja haastelin tuttujen kanssa ja kyllä oli että kyllä ne elukat aina joku hoitaa. Mutta tilanteet muuttuu. Elämät muuttuu ja ihmiset muuttuu ja muuttaa. Elämä viepi meitä kaikkia jonnekin. Siksi mietin minne minnuu viepi nyt? Poisko sydämen assiini iäreltä vai minnekä? Aatellessani tyhjee tai tyhjenevvee navettoo tunnen suurta surruu ja haikeutta. Ei muutaman huijarin tähden mutta muutaman lomapäivän tähenkö luopuisin tästä kaikesta? Näistä elläimistämme, joista on tullut niin kauhian rakkaita meille.
Rankkaa mutta rakasta. Sitä kotivarailumme on.
Huokasin juuri todella syvvään. Tuntuu jotta olen ja ollaan jossain risteyksessä mitä värittää väsymys(kin). Maailman tilanteet ovat muuttunneet ja jokkainen joutunoo vähän pussin nyöriä kahtelemmaan paljonko on vara laittoo lanttia kiertoon. Meillä se meinoo paljonko meillä on vara ruokkia suita, koska mikkään elämässä ei ole ilimaista. Kotivaraelukoihen pitokaan.
Lisäksi kivenä kengässä hiertää heinätyöt. Niihin männöö aina isännän palkkatyön lomasta viikko ja väkisinkin sitä aatteloo mitäkä kaikkee myö voisimme viikossa perreenä tehä. Sitä aatteloo myös mitä kaikkea sitä ihelleen, lapsilleen ja perhelleen tarjovaa. Tällä hetkellä tuntuu jotta ainaista työtä. Tila on osittainen työpaikkammekkiin ja sesonki on kesällä. Silloin kun muu Suomi lommailloo niin myö koitamme tekohengittee kuolevoo maataloutta ja olla astumatta miinoihin mehtätallouven puolella. Alkutuotanto on niin tulen arkoo aihetta tällä hetkellä, jotta siihen en enempee puutu. Mutta perheenä tiemme. Kaikenlaissii töitä alkutuotannon ja kotivarailun parissa. Samalla kuitenkin mietin sitä ilon puoleista onnea että kuinka moni lapsukainen piäsöö ennee tänä päivänä hätistelemmään vuohia pois puutarhasta, syöttämmään käistä kanantipuja tai taluttammaan lehmee laitumelle? Ei kovin moni luulen.
En tiiä onko tämä hättäinen huutoni maailmalle, universumille vai ihelleni. Piätä jo hyvä immeinen mitä meinnoot assiin suhteen tehä. Oon antanu ihelleni yhen talaven heiniin ajan aikoo miettiä. Ensi kevväänä sitten pittäisi olla tiijossa mitäkä sitä tehhään. Vai tehhäänkö sitä mittään ja tuskaillaan sammoo assiita yhä uuelleen.
Komentáře