Hei vain. Otsikon mukaisesti terveisiä Varmon kukkarosta. Olemme saaneet lunta melekein älyttömästi mutta ei ilottomasti. Kyllä lumi talaveen kuuluu. Puuta pallaa pokkuutettaan hirmuisia määriä näillä pakkasilla. Lintulauvalle on saapuna hyörinee. Viimeisimpänä lehahti punatulkkuparvi. Harvemmin heitä näkkyy ruokailemassa pitopöyvässä.
Päivät ovat hiljentynneet ja tuntuu ettei ihestäänkään saa oikein "mittään irti". Tietenkin työtä olisi. Polttopuut ootteloo, mehiläiskamat tulisi korjata seuraavoo kautta varten. Kaikkea semmoista pientä. Pyörin pyhän kolminaisuuen ympärillä, talo, navetta ja lähimehät. Luovan alan hommat ovat hiljenneet ja maatallouspuolella ei hirveästi hommaa talaviaikaan ole. Mehiläisetki hyrisöö talavipalloissaan aitassa. Päivien tahti on hijastunut mutta tekemistä silti riittää. Pitäisi varmaan opetella neulomaan jottain monimutkaisempoo. Uusi lankaerä saapuu lähiaikoina kehräämöltä ja meinasin joskos neuloskelisin pitkän neuletakin, johon kiäriytyä kylyminä talavikuukausina. Lähimmäiset saavat tänä vuonna pehmeitä paketteja. On ilo antoo jottain ommaa, pehmiitä ja lämpöistä.
Vappaasti ulkoilevat kissamme ovat nykyään vappaasti sisäileviä kissoja. Jopa suurin saalistajamme Tyyne Taatel Kissiläinen käy asioillaan ulukona ja kohta roikkuu jo oven kahvassa sissäänpääsyä kaivaten. Mietin jo onko se kippii tai vanha. Mutta vasta viisi vuotta ikkee tulossa niin ei vielä ole sekkään syynä sisäpäiville. Liekö siis kissaneitistä tullut vain mukavuuenhaluinen. Kivempi on pikkusia kissantassutöppösiä lämmitellä patteria vasten kun kylymättee ulukosalla.
Tormistauvuin tässä päivänä erräänä ja lähin ehtimmään saukon jäläkiä. Viime vuonna isäntä vei ajelulle umpipöpelikköön moottorikelekalla. Aikamoinen reissu se ja pimmiikin meinasi iskeä kesken huviajelun. Kelkastakin meinasi henki loppua keskelle järven jäistä kantta. Mutta ei siitä sen enempee. Retken kohokohtana jäi mieleen kun löysimme saukon liukumäit. Kiljuin kelekan kyyistä pyssäytä pyssäytä! Tuolla on männynnä saukko! Nimesin siis mehän jossa kulukoo avovesiojat Saukkomehäksi. Se on kaunis vanha mehtä ja toivon todella että saisi pysyä pystyssä pitkään. En tarvihe timanttisormuksia enkä iltaevästyksiä hienoissa ravintoloissa. Vienti mehtään riittää vallan mainiosti. Löyvän sieltä aina jotakin ihanoo ja ihmeellistä. Sisintä ravitsevvoo sielun ruokoo.
Huokasin erräänä päivänä jotta miksi en ole lähtenyt lukemaan biologiaa. Mutta toisaalta tähän elämäntappaan nivvoutuu niin paljon luontoon liittyvee. Kahoin Saukkomehässä kulukiissa jotta tässä on näkkyy elukoihen juomapaikka, tuossa on jänis männy laukalla etteenpäin, onko tästä männynä ilives kun on näin iso tassun painauma lumisessa maassa. Talavinen luonto on hilijainen mutta se kertoo enempi tarinoo. Niämme ketä tiluksiin ympärillä liikuskelloo. Kesäluonto on rietas, riemuisa ja noppii. Sillon on juhlat yötä päivee ja kellon ympäri. Lintujen loputon laulun jytke avonaisesta ikkunasta, soidinmenot ja muut ohheisähväärit täyttää mehät ja pihamuat. Siksi talaviluonto on niin ihanan rauhaisa. Sillon ei paina piälle pesimäkiireet eikä reviirirytinät. Silloin keskitytään olennaiseen. Ehtimään evästä ja leppeemään. Löytämmään suurimmat ihmeet ihan tästä kotinurkilta, koska mihinkä sitä immeinen kotontaan läksis. Ei ainakkaan kovin etäs. Korkeintaan ehtimmään saukon jäläkiä lähimaastoon ja pinnoomaan polttopuita.
