top of page

Kitteen pittää, eihän ne tiijä mittään

Nyt pittäisi varmaankin olla empaattinen, myötämielinen ja ymmärtäväinen. Hyvveellinen ihminen ei heittäyvy poikittain. Suoraselkäisyys on toisaalta arvo, jota arvostan joten: Kitteen pittää eihän ne tiijä mittään, tapasi sannoo eräs edesmennyt rouvashenkilö Kitteeltä. Sammoo mieltä olen tällä hetkellä ja kovastikin. Tässä seuroo nyt purinoo ja erinäistä murinoo assiista koulujen sulukeminen. Pohjustukseksi tähän että Kitteen ja Kesälahen kuntaliitos vaikuttaa olleen pakkoavioliitto ja eripurroo aiheuttava tapahtumien ketju. Viime aikoina tuntuu että meitä ajetaan entistä enemmän eri leireihin, eriarvoisuuteen.


Nyt viimeisen, tai no toisiksi viimeisen naulan arkkuun nappautti eilinen päivä. Meiltä viiään yläkoulu 30 km piähän. Toisilla perheillä se on 50 km, yhteen suuntaan. Eli lapsukaiset istuvat auton kyyvissä semmosen 100 km päivään. Mietitääns sitä. Luojakkaan ei tiiä ajallisia aikoja vaikka aikarajat kyyveille on. Maksimiajan ei kuitenkaan tulisi olla se tavoite. Se on sitkistä kesälahtelaista lihhoo mitä Kitteen piättäjät tulevat puremaan. Tämä mennee tunteisiin ja ihon alle, syöpi onkaloita kovasti parkittuun muinaismuijan nahkaan. Ei tässä voi muuta sannoo kun että elämme empatiakyvyttömyyen aikakautta. Kun tallous viepi ja ihminen kulukoo perässä. Olemme kadottanneet inhimillisyyen ja uskon siihen että jonnain päivänä maalle palataan. Myökin palasimme. Kokonaista neljä ihmistä. Kesälahen puolelle vaikka Kitteellekin oisi varmaan mahtunut. Kepin kanssa ajetaan ahtaalle lapsiperheet maalaiskunnissa. Myö hupsut, jotka kuulimme maaseuvun kutsun ja aatoksen paremmasta elämästä.


Olen menettänyt uskoni tähän yhteiskuntaan jo aikapäivii sitten. Ennen maataloista piti suaha lapset sivistyksen parriin. Viimein ne varmolaiset oppineihen kirjoihin. Olemme jiäneet sille tielle. Nyt meijän oisi aika ottoo muutama perrääntyvä askel. Tuua lapset maalle takaisin. Oppimmaan, kahtommaan mimmoisia asioita ne elämän perusedellytykset on. Meiltä puuttuu nykyelämästä se perusarki eli perunat ja polttopuut. Näitä asioita myö tarviimme nyt oppia, entisiä itsestäänselvyyksiä. Että pittää tehä semmosia hommia vaikkei kiinnostele. Tietääköhän nykylapset ennee kasvaako peruna puussa vai maassa? Eräs lapsukainen ei erottana vasikkoo lampaasta. Siinä vaiheessa leukani loksahti ja piätin että jos jonnain päivänä meille siunaantuu perillisiä, myö pallaamme maalle. Sen luppauksen pidin.


Digilisaatio näivettää lapsiin mielet, kielet ja kehon. Ja myö aikuiset sallimme tämän. Tuemme nuorison passivoitumista ajamalla heijät tuotantolaitoksiin, joita koulukeskuksiksi kutsutaan. Olemme juosseet teknologian perässä ja meiltä on piässynnä unohtummaan kaikista tärkein. Inhimillisyys, yhteisöllisyys. Maaseutu ja juuret. Rengistä on tullut erittäin huono isäntä.


Muuta lohtua ei ole kuin kapsahtoo lehmän kaulaan. Kuiskata että mitäs muinaisjiännös ja lehmä vastoo että mitäs toinen. Siinä myö kaulakkain. Kaks sukupuuton partaalla olevoo, itäsuomenkarjan lehmä ja lehmän emäntä.


Katoavat luonnonvarat, viimoset lehmät ja lehmiin viimoset emännät.


Onneksi helemoissa kasvaa kaksi tulevaisuuen toivoa. Heijän juuret on maalaiselossa ja siitä jos mistä olen äärettömän kiitollinen ❤





436 views0 comments

Recent Posts

See All

Comments


bottom of page