Hei vain. Olemme elelleet joulusta saakka levottomia aikoja. Tertusta tuli joulun aikoihin iso tyttö. Ensimmäiset juoksut alakoivat. Terttu on siis virallisesti kylän kuumin narttu. Peräkamaripoikiin piät ovat menneet pyörälle tästä hemaisevasta nuoresta neidosta. Olemme koittanneet hiiksiä ja ulukoilla varovasti. Hetken piästä ilimoja halakoo ajokoiran kaihoisa uluvonta. Tuolla se elämäni rakkaus mennee tai jos ei elämäni rakkaus niin hetken huuma ainakin. Innostuspäissään oli poika pistänyt oven karmit säpäleiksi ja itse oven uuteen uskoon. Kaikkea sitä hullaantuminen teettää. Alamme onneksi olla jo voiton puolella ja toivomme rauhan laskeutuvan taas kylätiemme pintaan.
Tammikuussa on ollut paljon tekemistä mutta onneksi on ollut ihanan hidasta. Jotenkin nämä kaksi assiita ovat yhdistyneet viime viikkoina. Tekeminen ja hidastaminen. Päivät ovat pidenneet huomattavasti. Valoisa aika lissääntyy ja ihe olen kellunut jossain tammikuplassani. Tehokkaasti olen vältellyt autotallin eli nykyisen linkoomon järjestelyä. Tulisi ottaa se nyt työn alle ennen kuin kevät koittaa. Uupumus tuntuu ennää pieneltä rippaukselta rinnassa eikä valtavalta taakalta hartioilla ja sydänalassa. Kun kahon aikoo viisi vuotta taaksepäin en voi kun surra sen ihmisen puolesta joka oli niin karrelle palanut ja jaksamisensa äärirajoilla. Vieläkin varovasti tunnustelen jään pintaa miten se kestää. Paljonko kestän. Se on varovaista tutustumista uudelleen elämään. Jaksanko kävellä miten pystypäin. Upottaako vai pysynkö pinnalla.
Meillä on olluna vilikasta tiällä. Lintulauvalla käy kuhina joka päivä ja oravatkin ovat poistuneet piiloistaan. Näin tällä viikolla viuhkahännän pitkästä aikoo. Se kieppui ihanasti pitkin puun pintaa ja vilahti oksiston suojaan. Siinä ei kamera-asetuksia joutanut laittamaan. Tallensinkin tämän kokemuksen mieleeni. Ihana on kahtoa elämee muutenkin kuin linssin läpi. Keskiviikkoaamuna oli mahtava auringonnousu. Niin värikäs ja voimakas. Auringosta nousi suuri valopylväs halkomaan kohti taivasta. Huudahdin aivan iäneen että vau! Kaikkea kaunista sitä näkkee. Auringonlasku oli ihan yhtä huumaavaa. Vaaleanpunainen taivas laskeutui kuusien taa piiloon. On ihana nähhä värejä jälleen.
Tuttu lapinpöllö lensi tiluksille tiistaina. Lähin umpihangessa seuroomaan mihin se laskeutui. Puihen suojaan se katosi. En ole tavannut pöllöä aikoihin vaikka muutettuamme se vietti aikoo kanssamme usseinkin. Tulin sisälle ja sanoin isännälle että lapinpöllö on palannut. Mitähän viestiä se tuli meille tuomaan. Olen nähkääs sitä mieltä että lapinpöllö on tämän tilan aiempi isäntä. Sen verran hyvvee huolta pöllö meistä piti kun novviiseina muutimme tänne tilloo jatkamaan. Seuraavana päivänä se selvisikin millä asioilla pöllö liikkui. Oli kuulemma entisen isännän syntymäpäivä. Ilimankos oli niin uppee aurinnousu sinä päivänä ja pöllö tuli vierailulle.
Saan suunnatonta lohtua siitä että vaikka ihmishahmot meijät aikanaan jättävätkin, niin silti, hyö ovat läsnä elämässämme. Seurailevat miten meillä mennee ja tulevat tillaisuuen tullen ohjoomaan tiukoissa paikoissa etteenpäin. Kunhan maltamme hiljentää ja pysähtyä hetkeksi. Kuunnella. Aukasemmaan silmämme, sielumme ja sydämemme. Kahtomaan että elämä ympärillämme on paljon muutakin kuin mitä myö ihmissilmin näämme.
Aijoimmat assiit löytyvät hiljaisuuesta. Ne tuntee vain sydämellään ja näkköö sielun silimillään.