top of page

Silloin ennen

Mietin aina mikä miussa oli vikana. Silloin ennen. Kun ei tahtonut olla unelma-ammattia eikä unelmakoulua. Mietin vain, jotta voi kun pääsisi eläkkeelle niin tekisin kaikkea mitä sydän sannoo. Se sydän kun sattui sanomaan kaikkea semmosta missä ei olluna järkiperree. Googlailin downshiftaamisesta ja oravanpyörästä irtaantumisesta. En kuitenkaan osannut samaistua kokemuksiin asumisesta Thaimaassa puolet vuuesta. Kaipasin jottain aivan muuta. Halusin olla kotona jossain siellä missä ei olisi kaipuuta jonnekin muualle.







Kun kaikki alakoi olla niin solomussa, mieli sekä roppa, ei olluna ennee muuta vaihtoehtoa kun muuttaa maalle. Se tuntui ainoolta vaihtoeholta ennee. Ainahan sitä voisi kaupunkiin palata. Niin varmaan. Hyvä se oli itelleen sellaista uskotella. Jos saa sannoo niin kaupunkiin ei saisi ennee kirveelläkkään. Ei. Silti se samanmoinen peleko kyttöö sisuksissa, entäs jos kaikki mennee perseelleen ja löyvämme ihtemme asumasta keskellä häkkikanaloo. Elläinten kasvatus häkeissä kiellettään mutta meitä immeisiä sinne survottaan kun viimestä päivee.


Mistä ne tämmöiset immeiset tänne tipahtaa. Tämmöset jotka ei paikkaansa taho löytee näistä nykyajan kulmista eikä asetu nahkoihinsa. Uskon kuitenni niin, että askelmerkkini on aseteltu tänne tulevaksi. En tiiä miksi. Kaipa se ennen elon päättöä selevivää. Kun immeinen hylykee palakkatyön, omistusasunnon ja kaikki nykyajan mukavuuet. Vaihtaa ne puulämmitteiseen talloon ja vetteen. Ensmäiset vuuet kannoimme juomavettä lähteestä. En ole koskaan aiemmin tuntenu olevani elämässä niin kovvaa kiinni kuin silloin. Silloin kun kahlasin läpi hangen ja vejin ahkiolla viiskymmentä litroo vettä autolle. Teki mie tuulettoo ja varmaan tuuletinkin. Sitä ilottelua ei olluna todistamassa muut kuin taivaanlinnut.




Aiemmin sitä koki kuluttavansa työssä vain aikoo. Tuijottavansa kelloa millonka pääsee pois. Olemmaan jonnin jouten. Nyt sitä vain ihmettellee nytkö on jo taas aamu, kohta on ilta. Ja nytkö pittäis käyvä jo makkoomaan? Mitä ne tekkee ne tämmöiset immeiset, jotka eivät mahu tähän nyky-yhteiskuntaan? Ainakin ne näkkyy muuttaa korpeen. Seuraavaksi hankkiit villapaijan ja ohtalampun. Iliman niitä välineitä ei korvessa pärjee kukkaan. Eikä ennee tarvihe kytätä kottiinpääsynkellova vaan katseensa voipi suunnata kohti taivvaan tuullii.



Recent Posts

See All

2 Comments


Miisa Järvinen
Miisa Järvinen
Sep 09, 2022

Voi Riikka, kiitos aitojen tunteiden sanoittamisesta näihin niin kauniisiin teksteihin ja kuviin. ❤️ Täällä kipeänä kotona ryhdyin lukemaan urakalla tekstejäsi ja linkkailen niitä muillekin, kun ne ovat vain niin ihania! Elämän tunteiden koko kirjo välittyy niistä, kiitos siitä, kiitos aitoudestasi. ❤️Maailma tarvitsee sitä, aitoutta, enemmän kuin mitään muuta!


Kaikki alkoi siitä, kun pari vuotta sitten luin ääneen puolisolle tekstisi lammaskommelluksista ja pässin eläinlääkärireissusta; Pohjois-Karjalan murteella tietty, kun silloin siellä asuttiin (vaikka en sitä murretta puhunutkaan). Muistan, kun vedet silmissä sille naurettiin! 😂 Nyt olen loukussa kotona ja on aikaa pohtia elämää. Lohduttaa se, että muistan sinunkin joskus kirjoittaneen, että voiko ihminen joskus pohtia liikaa asioita/miksi pitää pohtia niin paljon. Kaipa meillekin on täällä paikkamme.


Sykyisiä terveisiä nykyisin Kainuusta!

Like
Villa Varmo
Villa Varmo
Sep 10, 2022
Replying to

Kiitos kommentista ja jaoista. Lämmittää mieltä isosti❣️ paranemisia siulle ja uskottaan näin että kaikille paikka täällä on, joittenkin pittää vain kovemmin etsiä.

Like
bottom of page