Kesän kaikki puolet

Viimein pääsen kirjoittelemaan kuulumisiamme. Voi tätä kessee, aina yhtä touhukas ja yllätyksellinen. Kesä on tarjoillut kaikki puolensa. Milloin on liian märkää ja vetistä maalaamiseen, milloin on liian kuumoo ja paahteista. Aina on (hyvä) syy lykätä hommaa huomiselle. Mutta että! Touhuttu on kaikenmoista. Päällimmäisenä on siis mielessä kuistiremontti. Toivottavasti piakkoin pääsisin esittelemään uuden uutukaista kuistiamme. Remonttihan meijän piti talossa aloittaa syksyllä 2024 mutta silleen ne vain assiit siirtyvät sinne huomiselle ja paremmille päiville.

Päivät on paksua virtaa, joka pätkittyy, katkeilee mutta aina päivä illan löytää. Illalla istun ussein veden ääressä. Kahtomassa joutseniin tanssia, kesätaivaalle nousevoo kuuta. Saunaan ei nyt ole tehny mieli kun päivät mennee hikkee valluissa. Varsinkin jos on ollut mehiläispesillä käyntiä. Tänä aamuna pinkaisimme isännän kanssa lakkaan. Kello oli soittamassa jo viiden jälkeen aamusointuja. Miten oli mukavaa. Miten marjastus on mukavaa. Siellä ei tarvihe juosta ja kiirehtiä. Moni assii jääpi näkemättä jos ei malta hissukseen varvun juuriin kahella. Meillä on muuten mahoton marjavuosi. Mehtämansikkoo on mattonaan, ensimmäiset mehtävatut kypsyvät, mustikan varvut oikein notkuva täyteläisinä ja lakkojakin on. Miten meitä tuas kerran näin lahjotaan maan antimilla! Olen niin tyytyväinen ja onnellinen että marjaan pääsee kotiovelta. Kerräilijä miussa kehree tyytyväisenä kun kannan marjasaaliita kottiin säilöttäväksi. Talvi tuntuu turvalliselta kun kellari alkaa täyttyä perunoista, juureksista, pakastin marjoista ja lihoista.

Kevät on ollut suurten mullistusten aikaa. Sanat on olleet kateissa sen tähen. Kaikki on hyvin mutta joskus asioiden on pakko rikkoutua ehjäytyäkseen. Rikkinäinen maljakko koristellaan kultaliimauksin ja maljakosta tullee entistä ehompi. Näin on meillä ihmisilläkin. Joskus assiit täytyy repiä kerralla rikki ja perustuksiin saakka. Sitten voipi rakentoo uutta perustusta, ehjempää elämää. Kolhut ja naarmut kuuluvat meille kaikille. Kohtaamme kivun ja olemme valmiita vappaampaan elämään.

Viimeiset melkein seitsemän vuotta täällä olen yrittänyt hidastaa. Karistella itsestäni kiireen, yhteiskunnan ahtaat muotit. Elämän seitsemän vuotinen sykli päättyy tammikuussa. Tammikuussa 2026 olisi siis aikaa uuelle. Uuelle miulle. Olen etsinyt ihteäni Varmon varvikoista, tutustunut saarisukujuuriini, käynyt vanhassa mummolassani maalla. Olen katsonut menneeseen, ymmärtänyt asioita ja viimein olen valmis päästämään irti. Olen valmis astumaan uuteen vaiheeseen elämässäni. Elämän ihmeitä saa ja pittää ehtiä aina. Kuka mie olen? Mikä on miun tarkoitus? Verojen maksu ja asuntolaina ei riitä vastauksesi miulle. Olen valmis kurottamaan kohti uutta. Kahtomaan elämän tasoja ja syvyyksiä. Emme ole erillisiä taivaan irtokappaleita vaan olemme kaikki osa tätä kokonaisuutta. Luontoa, ihmisiä, elämää ja elläimiä ympärillämme. Kulttuurimme on ohjannut meitä pienentämään itseämme, olemaan tavoittelematta tuntematonta. Saako kurottaa kohti korkeuksia? Mitä korkeammalle kurkotamme, sitä enempi tarvitaan turvallista maata jalkojamme alla. Ken kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, sannoo sananlasku. En aio kapsahtaa katajaan enkä ennää pienentää itseäni. Olen valmis. Kuten laulussakin sanotaan, mitä elämä tuo, se tulkoon minun luo.