Arkisia asioita maalta. Silimiini tupsahti artikkeli aiheesta miten nykyään kirjotetaan sankaritarinoita miten toinen muuttaa maalle ja toinen pakettiautoon. Hävetti. Hävetti ihan pirusti. Sankaritarinako olisi vaikka oma maalle muutto? Ei ollut. En ylleisesti tiiä mutta omalla kohalla se oli sellainen usseemmaan vuuen ruppeema komerossa itkemistä, mielen matalalentoa, ahistumisen alkeita ja tyytymättömyyttä. Tietenkään maalle muuttaminen ei ratkaise elämän kaikkia ongelmia, ne seuraa kyllä mukana jos niitä ei käsittele. Oi kun voisikin sannoo, että kyllä vain henkselit paukkuen ja letti heiluen lähettiin että uusi elämä täältä tullaan. Ehkä joku lähteekin, se joku en ollut minä.
Arkisia asioita maalta. Suosittelen jokkaiselle neuloskelua, lintujen tarkkailua, karstaamisen ja kehräämisen opettelua ynnä muita käsityötaitoja ja hiljentymistä. Aamukahvia siemaillessa lintulauvalla pyöri kaksi sinitiijaista ja kasa taltinttilöitä. Punatulkut tuuttailoo vaahteran oksilla syömässä. Heillä on niin vallan mukava ääni kun hyö lintuasioita haastellee puitten latvasta. Korppi lentää klonkuttaa ussein. Ennen taikauskoisesti aattelin, että korppi on huonojen uutissiin tuoja mutta se taakka häneltä on nyt poistettu sillä päivittäin myö tappaamme ja semmoista kassaa huonojen uutisten tuomista en soisi kellekkään.
Arkisia asioita maalta. Päivänä erräänä kävelessäni hakemaan puita puupinoilta tien yli vilahti pieni valkoinen elläin. Selitin isännälle tohkeissaan: mie näin semmoisen pienen valakoisen elläimen! Lumikki tai kärppä! Isäntä kyssyi olko sillä ne seihtemän kääpiöö mukana? Hymähdin. No tietenkin lumikko. Joskus sanat vain soljuvvaa suusta semmosta vauhtia etten ihekään ennätä mukkaan. Olen googlaillut asiaa kumpi se voisi olla mutta en ole yhtään varma. Veikkaisin lumikkoa mutta yhen tiiän, ei se ainakaan Lumikki ollut.
Arkisia asioita maalta. Palataan hetkeksi ajatuksissa siihen sankaritarinaan. Miksi siihen pittää ensinnäkin liittää sana sankari? Eikö se voisi olla vain tarina. Meinasin että kirjoitan tähän suuren paatoksellisen puolustuspuhheen maalle muutosta, elämänmuutoksesta ja kuinka kaupunkielo oksetti. Mutta en. Miksi sitä pittäisi ommaa tarinaansa puolustaa? Suunnanvaihtoa, hyppeemistä pois yhteiskunnan kelkasta? Aika on aivan liian rikasta sellaisiin puolustuspuhheisiin, vänkäämiseen ja ylipäätään nykymaailman vastakkainasetteluun. Arkiset asiat maalta ovat opettanneet errään seikain. Ei aatella mitä muut aattellee vaan elellään ihan hissukseen siellä omassa elämässä. Ei välitetä muista vaan välitettään puista. Ihaillaan pieniä valakoisia elläimiä. Eikähän sitä tiiä jos jonnain päivänä vastaan asteloo vaikka ihe Lumikkikin. Siihen saakka tutkikaamme lumisia jäläkiä ja ihhailkaamme vuodenaikojen vaihtuvuutta. Vaipukaamme ajatuksiin lintulauvan äärellä ja korvissamme soikoon puikkojen tasainen kilke. Tältä maailman nurkalta ei löyvy sankaritarinoita maalta vaan ihan niitä arkisia asioita maalta.
