Sato säilöön

Kuivurin hurinan ääreltä hyvvee päivee vain. Muistan kahelleeni vanhempieni kuivaustouhuja, että hohhoijaa. Koko ajan keittiönnurkassa hurisi kuivamassa millon mitäkin. Mustikkoo, omenaa, jottain marjoo. Nytten olen ihe samanlainen hurruuttelija. "Tulukee lapset! Tulukee kahtommaan! Nyt tiällä on niitä tattija. Ettepä arvoo mitä laitetaan seuraavaks. Omenoo!" Niin sitä immeinen näkkyy tulloo vanhempiinsa.

On yhteispostausaika. Suuntanaomavaraisuus postaukset ovat olleetki viime aikojen ainu postaus. Hyvä, että edes tämmönen postaustahti. Sadon säilömisestä tai jatkojalostaminen ol aihe. Meillä pääassiissa pakastimmeen mennee kaikki: lihat, maijot ja marjat. Marjoista keitellään sitten hilloja, jos keitellään. Ylleensä ne syyvään semmosennaan puuron kanssa, tituleeroon ihteeni Instan Viralliseksi Kiisselikuningattareksi, joten myös kiisseleihin sujahtelloo mehän ja puutarhan antimmii. Marjoja pakastaissa annostelen aimoannoksen eikä kun vienosti ripsautan sokeria pehmeisiin marjoihin, kuten mustikkaan, mansikkaan ja vadelmiin. Muut pakastan ilman makkeutusta. Puolukat mennee myös kokonaisen pakasteeseen, mutta tykkeen myös survoa silleensä, sokerin kanssa tai ilman.Hirmu hyvvee kaaliruokiin kylykeen.

Sananen juureksista, marjoista ja lihasta

Juurekset laitettaan tämän emän kalkihtemmaan kellariin. Voi ylypeyven päivä, kun on olemassa maakellari! Oon päivitellynnä, että miten nämä tämmöset arvokkaat perintökohteet jäävät vain tyhjilleen, kunnes paikalle pyyhältää ylinnostunu maallemuuttoperhe ja alkaavat enstöikseen kunnostoo kellaria ja navettoo. Nyt pättii vähäset perunat, mehut ja hillontapaset viijä sinne. Pientuottajalta arvelin hakkee porkkanat ja kaalit. Kaalia laitettiin enemmän kun viime vuonna ja saatiin vähemmän kun viime vuonna. Joskus se männöö tälleensä.

Kurkuista tein sitä isoäijin kurkkua. Tilliä, sokeria, vettä ja etikkoo ja heillautus ja huljjautus ja eiku kylymään maustummaan. Erittäin hyvijä, ku ol ommaa kurkkua ja ommaa tilliä. Omenasato on päätä huimoova tänä vuonna eikä oo mavonreikiä. Veimme paikalliseen mehustammoon aimo kasan omenaa ja tulimme kottiin 150 litraa mehhuu mukanamme. Teemme vielä toisennii keikan mehustamolle omena-asioissa. Vaikkei se varsinaista omavaraistelua ole toiselta ostaa mutta hinnan ollessa suotuisa maksan hälle mieluummin siitä, kun ite törötän mehumaijan vieressä seuraavaan juhannukseen saakka. Vaikka mustikoita ol tällä seuvulla vähemmän kun viimo vuonna, mutta sieniä on niin paljon, jotta jalan alla livettää ja puutarhamarjoo tuli myös. Ja hunajoo. Ihan iliman ei jiäty mittää, kaikkii suatiin ees vähän. Se on luonnossa parasta, jottain tulloo paljon, jottain vähän. Kuitennii aina pikkusen jotahhii.

Kukkopojat päätyy pakkasseen oottelemmaan uunin lämmityskelejä. Mutta kyllä se vain mieltä lämmitti, kun pakasteesta nostelin ommaa maitoa lettuja varten, kukkopojan viikonlopun ruokia varten, kaverilta saatu naudanlihhoo kesäkurpitsalasagnee varten. Pihalta kävin kurkut ja kurpitsat. Elän ihan tätä tunnetta varten. Onneksi olin laittana sipulia myös parriin er paikkaan niin varikset eivät sinne suunnille eksynneet töihen ja saatiin muutamat omat sibalotkin.





Lehmänmaito on meillä pakastetavaroo tällä hetkellä. Ahkerasti pakastelin sillon kun Poppis syyti maitoo enempi ku ehittiin juomaan. Siitä on tehtynnä juustoa, lettuja, pullaa. Vaikka mitä. Ommaan maitoon lipsahettiin sattumalta jälleen, kun Risotto vuohi alkoi vierottammaan kiliä. Pahkeinen vain kun tul semmonen tauti, kun utaretulehus. Nyt ollaan antibioottikuurilla ja par viikkoa maitokielto. Jospa sitten saataisiin ihanaista vuohenmaitoa juustoja ja ruokia varten. Ylipäätään juuston, jugurtin ja viilin valmistus on oikeesti todella heleppoa. Viiliinkin tarvihet vain sen maijon ja viilin siemenen ja sekasin, jaat annosvuokiin ja jätät seisoksimmaan pöyvälle ja siitä jääkaappiin. Hyvin on heleppoa. Tosin kesähelteihen aikaan ei tulluna mieleen tehä sitä viiliä, sillä kun tuli ilmi, että tehhään viiliä ihe niin meille kerrottiin oikein hassunhauska ruokamyrkytyskertomus. Kuinka tässä talossa oli tehty ihe viiliä ja tarjoiltu oikein vieraillekin ja bonuksena olivat kaikki viiliä syöneet saaneet ruokamyrkytyksen. Että niin. Semmostakin voi sattua.


Kauan tästä maalaiselosta haaveilin ja haaveiltiin ja joka loppukesä, alkava syksy sydän pakahtuu tähän ihe kasvatettuun. Myöskin monimuotoisuus, joka meillä täällä on korvaamaton. Munia, maitoa, vihanneksia, juureksia. Ei ihan joka tilalla nykypäivänä ole tämmöistä kattausta enkä ois ikänä uskona, että oisi meilläkään. Onneksi löysin somen syövereistä Majalevon tilan Hannan. Tituleeroon häntä omavaraisuusmentoriksi. Pääsi ihekkii näkemmään, että elläähä muutti tuolla tavalla, josta ihe vain olen haaveillu ja työntänä syrjään semmoiset ajatukset, että olisi ees joltain osin ruokaomavarainen. Vain toinen omavaraistelija pystyy ymmärtämmään sen kaiken turhautumisen ja onnellisuuen tunteen, jota omavaraistelu tarjovaa.






Lopuksi


Vaikka työtä on välillä enempi kun jakssaa tehhä niin silti olen tavattoman onnellinen. Välillä hyvin väsynyt ja onnellinen. Kun työn uuvuttaman kehon painaa illasta saunan ja uimisen jäläkeen makkuuasentoon, niin ei unia tarvihe hyvin ootella. Kolome vuotta meillä on takana tätä elämänvaihetta ja ollaan otettu aimoharppauksia kohti omanlaista omavaraisuutta. On onni saaha ellee silleen, minkä omalle perheelle kokee juuri oikeaksi elämäksi.


Tässä loppuun linkit muihen plokiloihen ja heijän kuulumissiin. Loppuun sanon myös senkin, että kannustan jokkaista jonniiasteiseen ruokaomavaraisuuteen. Vaikkei mistää tietäs mittää niin kaiken voipi aina oppia. Tietoa löytyy kysymällä ja googleennii voipi piipahtoo, jos sille piälle sattuu. Omavaraistelu hoitaa samalla henkistä hyvinvointia. Jos pääset semmosseen mehtään missä ei ole muita immeisiä eikä immeisiin ääniä niin se on kyllä ainutlaatuinen paikka olla. Etsivä löytää, parhaat marjapaikat ja sienet ja luonnon hellivän hiljaisuuen kaiken tämän hälyn keskellä.


Vyöhyke 1

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/syyskuu2021/

Apilankukka https://www.apilankukka.fi/suuntana-omavaraisuus-2021-osa-9-osterivinokas/

Vyöhyke 2

Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2021/09/herukkaurakka.html

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2021/09/nokkosen-ja-lipstikan-kuivaaminen.html

Vyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus2021-osa-9/

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2021/09/suuntana-omavaraisuus-2021-osa-9.html

Mikä Itä https://mikaita.fi/?p=828

Evildressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=15881

Caramellia https://caramellia.fi/syyskuu2021/

Majalevon pientila https://majalevo.blogspot.com/2021/09/suuntana-omavaraisempi-elama-2021.html

Mummon kirja https://mummon-kirja.blogspot.com/2021/09/tuotteiden-jatkokasittely.html

Vyöhyke 4

Korkeala https://www.korkeala.fi/omasta-takaa-nenan-eteen/

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2021/09/unelmana-omavaraisempi-elama-makoisia.html

Vyöhyke 5

Puutteela https://puutteela.com/?p=685

Vyöhyke 6

Vyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2021/09/06/syyskuu-21-kesan-sadon-jatko-kasittely/

23 views0 comments

Recent Posts

See All