Päivä kerrallaan

Voi tätä ilon ja onnen päivee. Kokemuksia ripajaa kun rikkauksia laariin. Näin erräänä aamuna töyhtöhyyppäporukan pellolla! Täällä ei ole aiemmin viihtyny hyyppiä niin olin vallan illoinen, että ovatko hyö päättänneet tulla tänne meitä ilahuttammaan. Ilon lisäksi on olluna huolen aiheita liittyen satokauteen. Miksi siemenet eivät ijä?


Kerranniin päätin ruveta hifistelemään ja nyt olen olluna hättee kärsimässä kun 30 tommaatin siementä ei ijä. MIKSI? Eikä muutkaan. Lopulta kaivelin inhoamani elemukelemun ja muovitin siemenpotit. Voi että otti aivoon se rojekti. Lapsukaisen kanssa yhessä pyöritimme siemeniä kuumaan kosteeseen paratiisiin. Tuskaillessani itämättömyyttä lapsukainen tokaisi "malttia äiti malttia". Ihana kun on elämään saapuna tämmönen opettaja pienessä immeismuodossa.



Tämä kuva on viime vuotinen. Vessapaperirullakokkeilu ei sovi meikäläisen kasvatustouhuihin.


Luulen, että taimet kärsivät myös ressistä, sillä käyn vaivihkoo vilikuilemassa usseemman kerran päivässä onko tapahtumia. Ei kukko käskiin laula eikä taimi kasva vaikka kuinka tuijottaisi. Olenkin nyt jättänä heijät rauhaan. Sen verran sanoin jäläkeläiselle, että haastele nättejä asioita niille, jos ne sitten innostuisivat kasvammaan. Lapsukainen sannoi: kasvakkee oikein isoksi, jotta myö voijaan syyä teijät. - Tottahan tuo on. Nyt sieltä jo muutama pieni taimen alaku pilkistellöö. Malttia äiti, malttia.


Eilen bongasimme myös teeriä. Takapenkiltä kuului "äiti! Mikä lintu tuo on? JARRUTA! PERRUUTA!" Siinä hetkessä tiesin tehneeni jottain oikein, kun yhessä pohimme mikä lintu se mahtaisi olla ja palluumatkalla pittää ehottomasti pysähtyä kahtommaan kuka mahtaakaan siellä puunlatvassa nakottaa. Tieri eli teerihän se oli. Sitten tuumailtiin mitäkä ne sieltä latvuksista syöpi ja miksikä ne kukertaa näin kevätaikaan. Se on yks maailiman kauneimmista äänistä, teerin kukerrus.


Kevvään merkit lissäänty päivä päivältä. Paju tulloo tassuloilleen, erlaiset palluumuuttajat tulloo takaisin. Ensmäisiin joutseniin laulun kuulin kaukaa. Pysähyin keskellä tietä ja nostin katseen yläilimoihin. Sieltä se lipui, suuri valakoinen lintu vasten sinistä taivasta. Huusin ääneen "tervetulloo!" Kukapa sitä täällä kuulisi kuin vain mie ja se joutsen. Mietin sitä paikkoo missä hyö talavet majottaa, miten ne toisen maan immeiset, kaipailooko hyö niitä lintuja kun ne lentävät tänne meijän maille? Joutsenkin on onneksi vain muutaman kuukauven poissa. Ihana on nähä se valakoinen hahmo liitämässä vasten sinitaivasta ja tervehtivän alakavoo kasvukautta tutulla laulullaan. Tuntuu melekein, että minnuu vartenko ne tänne tulivat. Kun yksinään päivät poleksin pihoja ja navettapolokuja. Ystävät saapuvat jakammaan kanssani tämän kaiken.


Kevät herättää tuttua kihelmöintiä ja innostusta. Pihat paljastuu lumen alta ja suunnitelmat siintää kasvukauessa. Perhospuutarhassa ja pölytyskaistoissa. Mutta tämä on se aika jolloin on tärkiitä sanoa, malttia, immeinen malttia. Elä hötkyile vaan nauti ja elä päivä kerrallaan.


75 views0 comments

Recent Posts

See All