top of page

Lomakuulumissii: Saariselkä ja Pyhä-Nattanen

Niin se vain kävi että emä ihe starttasi myös kohti pohjoista syyskuisena iltana. Oli hankala lähtiä, itketti. Yksi karvainen, Terttu Ilona pääsi mukkaan, muut jäivät mummolaan tahi kottiin. Hyvvään hoitoon siis. Silti kaipasin kamalasti. Vähän samanlaista tunnetta oli havaittavissa kun siihen aikaan kun lapsukaiset oli pieniä ja olet vauvasta erossa ensmäistä kertoo. Kyllä vain. Siltä se tuntui.








Kohteemme oli Saariselkä. Kävimme Lapissa yli kymmenen vuotta sitten sen ensimmäisen ja ainoon kerran ja nyt heti perrään uusiksi. Nyt ei ole sitten luvassa suitsutusta ah Lapissa on se luonto ja hiljaisuus ja rauha ja jne. Hieno paikka se on. Tai hienoja paikkoja siellä on. Mutta kahtelin toisin silimin kuin viimeksi. Jo ensimmäisenä iltana tulin surulliseksi. Asfalttia oli vejetty Kaunispään huipulle enempi kun kävelyreittejä ja isäntää lainaten "paskahuussin kokoisia" mökkejä tönötti tunturin huipulla ja rinteillä. Surkeena tavoittelin huippua. Miksi ihmeessä ihminen levittäytyy joka paikkaan? Myökin tultiin tänne. Toisten maille. Myöskin vierailu Siida museossa aiheutti palan tunnetta kurkussa ja häpeää että olen valakoinen etelästä tullu immeinen. Teki mieli pyyellä anteeksi. Anteeksi että olemme valuneet tuolta etelästä ja vieneet ja tuhonneet teijän maat. Kodin. Kaiken. Kulttuurin. Anteeksi.






Myöskään rauhan tunnetta emme Lapissa kohdanneet, sillä mökkimme vieressä alkoi työmaa. Maanantaina klo 8 ja tiistaina klo 7.30. Isäntä sanoi: emä, unleash the dragon. Olin vain että ehä mie. Oon tämmöinen hiljainen hissukka ja hankala on valittoo. Isäntä kuitenkin tietää tulisen Turusen luonteen ja nähnyt mihin sillä parhaimmillaan (eli pahimmillaan pystyy) . Soitin siis aspaan, jossa vastasi englantia puhuva asiakaspalvelija. Koitin olla rakentava mutta suuttumuksen liekki lepatti jo siinä vaiheessa ja englannin sivistyneempi sanasto ei ihan siinä hetkessä ollut hallussa ja huomasin sanovani että I´m fucking pissed off. Olisihan sitä voinut hieman tahdikkaamminkin ilmaista oman mielipiteensä kuten I`m very upset mutta kun kaivinkone kirjaimellisesti kolkkaa ikkunalaudan kuppeessa ja mielessä soi vain Lapin luonto luo outoa taikaa ja koko mökki tärisee työmiesten ajellessa täryttimellä. Kerrottakoon tähän nyt vielä sekin että mökin lukko oli rikki ja jäimme sisälle lukkojen taa. Onneksi kuopus mahtui tuuletusikkunasta ulos ja päästi meijät muutkin pihalle ihailemaan Lapin luontoa ja työmaan pauketta, (työmaa, joka oli täysin rajaamatta mutta ei siitä nyt sen enempää). Saimme siis uuden mökin ja lohikäärme suljettiin taas lippaaseen. Uudessa mökissä tosin haisi home keittiössä mutta noooo pikkuvikoja. Huokaistiin vain isännässä kanssa että mitähän vielä.



Pyhä-Nattanen

Reissun ikimuistoisimmaksi jäi Pyhä-Nattanen. Se paikka veti hiljaiseksi. Oli kuin olisi kävellyt läpi keijukaissiin taikamaan. Varsinkin pitempi reitti, missä sai leikkiä vuorikaurista, paikka oli tunnelmallinen. Reitti vei kohti rinteessä olevia kivilohkareita ja täytyy sannoo jotta hivenen hirvitti. Alaspäin ei pahemmin tarvinnut kahtoa kun alkoi huipata. Takaisin autolle suuntasimme sitten sitä helpompaa reittiä. Hetken nimittäin jo mietin, että olenko piässy köpäköitymään vai miten ihmeellä tunturin huipulla meitä on vastassa ikäihmisiä. Ei sillä etteikö pikistä vaille satavuotias voisi päästä tunturin laelle mutta siinä kun ihe olet piälle kolmenkympin kantturoissa ja loikit lohkareita pitkin huipulle miettien pääseekö tänne vai ei. Niin tuumata piti jotta miten ihmeellä hyö meistä vielä vanhemmat ovat perille piässeet. Sehän sitten selvisi että olisi ollut helpompikin reitti olemassa. Tietenkin.


Pyhä-Nattanen oli käymisen arvoinen paikka. Kaunis ja kommee ja siellä tavoitin sellaisen tunteen, jotta hiljaiseksi vettää. Sitä se teki. Ympärillä avvautuva maisema ja kivimuodostelmat kaiken keskellä olivat todella sieluun käypä näky. Sanotaan että ennen kuolemaa pittää nähä Nattaset mutta olen sitä mieltä, että moni paikka jo tiällä omalla Varmon kylällä on kaunis ja käymisen arvoinen nähtävvyys ennen hiippakunnan vaihtoa. Tosin en aijo niitä kertoa ettei tule vain turistiliikennettä tänne meijän ommaan rauhaan.
















Mikäs se olisi Lapin reissu iliman porokuvia, joten seuraavana niitä. Porot eivät olleet mikkään itsestäänselevyys tuntureita käpeksiissä, joten enemmän kuin kiitollinen tästä kohtaamisesta. Olimme ettäällä toisistamme ja vilikuilimme hillitysti ja hilijoo. Puolin ja toisin.









Onni oli että antoivat kuvata ihan jonniin tovin.


Hiän ol reissun ensmäinen poro, joka kuleksi Saariselän keskustassa ja vaikutti olevan kokenut posseeraja



Viimeksi Lapissa käyvessäni olin työssäkäyvä parikymppinen naisimmeinen. Nyt kahtelin maisemoo perheellistyneen, maalle muuttaneen, hieman identiteettikriiseilevän silimin. Asfaltti teki pahhoo ja ihmismiärät teki pahhoo. Tietenkin turismi on heille tärkeää mutta en vain olla ajattelematta ketkä kaikki ovat väistynneet työkonneihen tieltä, montako poroa vuosittain nakottaa autojen keulassa ja keulalla, roskaammeko. Ei muuten ollunna minkään näköistä lajittelua lomakohteessamme, joten pitkän pitkä miinus Saariselkään tästä. Tai no pullot ja kaatopaikka/sekajäte oli vaihtoehot. Ei bioa, ei muovia, ei lasia, ei metallia. Kaikki sammaan vain, pullon kierrätys oli sitten assii erikseen. Muuten sopi kaikki survoo sammaan roskikseen. Kyllä nipisteli kovasti.


Kuinka lommailu sitten soppii tähän kotivara, omavara, omavaraistelu aatoksiin? Jokkainen kun tätä elämäänsä elellee (toivottavasti ja toivottavasti) juuri niin kuin ihestä parraalle ja parraalta tuntuu niin eipä kai sillä ole väliä lommailooko vai ei. Tilanteet, jaksaminen, maailma, elämä ylipiätään on muuttuvaista.


En nyt tiiä ketä tässä koitan vakkuuttoo näinä ilimaston muutoksen kulta-aikoina mutta sen ainakin tiiän että heti ensi vuonna, eikä ehkä seuraavanakaan ole perheemme suuntoomassa luvattuun Lapin muahan. Emän siipiin kokkeilut eli lentokonneella lentämiskerrat voipi laskee yhen käin sormilla, joten en tiiä olemmeko suuntoomassa lommailemmaan mihinkään. Koska mihinkä sitä immeinen kotoontaan läksis. Mutta sekkiin on että jokkainen elämäänsä tyylillään elelköön. Lomilla tahi iliman.



Seuraava sikermä tarttui Siidasta matkaani. Jaan sen teille muillekin.


Maa erilainen

kun tietää

täällä

juuret

tyvet.


Nils-Aslak Valkeapää




Loppusanat


Ensimmäisenä aamuna pihassa ihaninta oli tietennii tervehtiä elläimet mutta kaikki muu myös. Hilijaisuus, rauhallisuus. Käpeksiä aamutuimaan puutarhassa ja puraista palanen aamukasteista omenoo, käyvä kanalasta tuoreet munat tirisemmään pannulle. Ensimmäisen aterian ainekset kerräilin aamukävelyllä mukkaani, ukonhatun sekä akanhatun, pihapellosta perunat. Silloin se värreili siinä niin. Onni tästä kaikesta. Omanlaisesta omavarraisuuesta.



Kunpa jokkainen immeinen löytäisi sen paikan missä hyvä olla on.

Silloin ei ole kiire minnekään muualle.


Emä Turuska


Recent Posts

See All

Comments


bottom of page